Hopeakorukurssi – inspiroidu Saimaan upeasta luonnosta

Julkaistu -

Saimaan upea luonto on mahtava inspiraation lähde. Jo pelkästään pieni lenkki metsässä saa usein aikaan mitä moninaisempia ajatuksia ja ideoita. Saimaan välkkyvistä vesistä ja humisevista metsistä on myös moni taiteilija ja käsityöläinen innoituksensa ammentanut.

loikansaari3Nyt myös sinulla on hieno mahdollisuus viettää viikonloppu Saimaasta inspiroituen ja inspiraatio käsillä tekemiseen purkaen. Loikansaaren lomamökit ja Pauligin mainoksistakin tuttu Savonlinnan seppä Teppo Nousiainen järjestävät nimittäin lokakuun aikana kaksi viikonlopun mittaista hopeakorukurssia. Kurssin aikana jokainen osallistuja saa suunnitella oman uniikin korunsa ihan itse, ja suunnittelutyöhön ja korun muotokieleen haetaan tukea Loikansaaren upeista maisemista. Osaatko kuvitella sen tunteen kun saat vaikkapa Saimaan aallot lainehtimaan omassa työssäsi?

korukurssi Savonlinna
Teppo piti omalle ystäväporukalleni hopeakorukurssin viime keväänä, ja voin kyllä lämpimästi suositella tätä kokemusta. Kursilla koettiin todellista uuden oppimisen riemua ja onnistumisen iloa. Meistä juuri kukaan ei ollut tehnyt aikaisemmin mitään vastaavaa, mutta Tepon hyvässä opastuksessa jokainen sai aikaiseksi kauniin korun. Loikansaaren kurssillekin voi osallistua ilman kokemusta, mutta ei kokemuksesta haittaakaan ole.

15 % alennus kurssista

Loikansaaren lomamökit tarjoaa 15 %:n alennuksen kursseista kun mainitset varauksen yhteydessä koodin PARASTASAVONLINNASSA. Kannattaa tarttua tilaisuuteen heti, sillä kullekin kurssille otetaan vain 8 nopeinta. Katso viikonlopun ohjelma tästä.

korukurssi9

Kudontaretriitti

Toinen käsitöistä kiinnostuneille sopiva lomailumuoto on Loikansaaren kudontaretriitti. Myös retriitin aikana ammennetaan voimaa Saimaasta, sen hyväätekevästä luonnosta ja käsillä tekemisestä. Retriitissä annetaan tilaa omille ajatuksille, nautitaan hiljaisuudesta ja kudotaan kaunis ”Hyvän tuulen” -räsymatto, jonka saa luonnollisesti mukaansa.

loikansaarikundontaretriitti

Kudontaretriittiviikkoja on tarjolla 19.9.2016 alkaen aina 23.4.2017 saakka. Viikko alkaa maanantaina klo 15 ja päättyy sunnuntaihin klo 15 mennessä. Kutoa voi päivittäin klo 9-18 välisenä aikana. Kutominen ei vaadi aikaisempaa kokemusta. Lue lisää ja varaa oma matkasi Saimaalle ja itseesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Johanna Oraksen timanttinen kesä

Yksi Savonlinnan alkukesän kohokohdista on Taidekartano Johanna Oraksen lämminhenkiset avajaiset. Jotenkin vaan tuntuu, että näistä avajaisista alkaa Savonlinnan seudun kesä. Tämän kesän avajaisia…

Näytä lisää
Savonlinna

Ihana syksy Saimaalla

Minä rakastan Suomen neljää vuodenaikaa. On todellinen rikkaus, että voi nauttia neljästä aivan erilaisesta lämpötilasta, värimaailmasta ja tunnelmasta. Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät…

Näytä lisää
Savonlinna

Keskustan komein takkahuone?

Ihan uskomatonta, että ihminen on asunut melkein koko ikänsä Savonlinnassa, eikä ole tiennyt mitään Casinon uskomattoman komeasta takkahuoneesta. Tai ehkä tarkemmin sanottuna takkahuoneesta,…

Näytä lisää
Savonlinna

Ihana idyllinen Oravin kanavakylä

Yksi jokakesäisistä must-jutuista on veneretki Oraviin pitsalle. En edes omista venettä, mutta jotenkin retki vaan aina järjestyy.  Tosin Oraviin pääsee kesäaikaan myös laivalla,…

Näytä lisää
Savonlinna

Savonlinnan Oopperajuhlat – mihin oopperaan tänä kesänä?

Savonlinnan tuleva oopperakesä tarjoaa tuttuun tapaan monipuolisen kattauksen oopperan helmiä. Luvassa on mm. loistokasta laulua, mahtavia kuorokohtauksia, kiehtovaa draamaa ja järjetöntä rakkautta. On…

Näytä lisää

Taipaleenniemi – astetta parempi B&B Saimaan rannalla

”Eipä tarvitse kovin kauas lähteä, kun tuntuu jo, että on ulkomaan matkalla.” Näin totesi mieheni tänä aamuna, kun istuimme aamupalalla Taipaleenniemen viihtyisässä aamiashuoneessa…

Näytä lisää