Ihastuneita huokauksia Linnakrouvissa
Julkaistu - Pia BehmAloitetaanpas tällä kertaa postaus siitä, mihin me Linnakrouvissa eilen lopetimme. Olin eilen Linnakrouvissa pitkällä lounaalla pietarilaisen ystäväni kanssa, ja jälkiruuan kohdalla hän totesi: ”now my sister would say: this is better than sex”. Kun oltiin jo alku- ja pääruokien kohdalla huokailtu ja hymisty ihastuneesti, niin tämä kertonee siitä, että jälkiruoka todella räjäytti potin.

Linnakrouvi on jo kolmas kesäterassi, josta olen ilokseni löytänyt tänä kesänä saman keittiömestarin kuin viime kesänä. Eihän ole mitenkään itsestään selvää, että ammattilaiset tulevat huippusesongiksi Savonlinnaan. Mutta meidän onneksi Helsingin huippuravintoloissakin työskennellyt Mohamed El Amrami viihtyy Savonlinnan kesässä ja Linnakrouvissa. Mies kertoo, että tänä kesänä on ollut helpompi suunnitella ruokalistaa, koska keittiö ja sen erityispiirteet olivat tuttuja edelliskesästä.
Todellista herkuttelua

Me aloitimme herkuttelun aivan huikealla punajuuri-ilottelulla. Annoksesta löytyy punajuurta kolmella tavalla, mm. savustettuna, ja seurana on piparjuuresta tehtyä kastiketta ja ihastuttavan rapeata mustaa riisiä. Syön harvoin ravintolassa kasvisruokaa, mutta tämä annos on yksi parhaista alkupaloista, joita olen koskaan syönyt. Tuntui, että syömistä ei voi lopettaa millään, vaan lautaselta on saatava irti ihan jokainen pisara.

Toisena alkupalana nautiskeltiin ihanan kuohkea tilliöljystä mukavaa nyanssia saanut sienikeitto. Tässä vaiheessa alkoi jo naurattaa, kun katselimme taas toisiamme ja nyökkäilimme sanattomina keiton suloista makua. Vaan turha kehua enempää, käykää maistamassa itse.


Pääruuaksi otetettiin pottuvoin kanssa tarjotut paistetut muikut ja härän sisäfilepihvi. Erityismaininta on annettava härän seurana tarjottavalle maa-artisokka-valkosipulipyreelle, joka vaan vei kielen mennessään. Samoin pottuvoissa oli ihan kunnolla makua. Ja mainittakoon tässä vaiheessa, että emme siis syöneet kumpikin kahta pääruokaa vaan jaoimme kaksi erilaista 🙂

Ja sitten siihen alun jälkiruokaan. Mansikalla maustettu vaniljapannacotta ja kaurapaisto on aivan huikea makuelämys. Pannocotta on pehmeääkin pehmeämpää ja kaurapaisto täydentää paketin. Sanoisin, että melko täydellinen päätös upealle lounaalle. Linnakrouvin kesämenun löydät kokonaisuudessaan täältä.
Historian siipien havinaa
Linnakrouvi on siitäkin mielenkiintoinen paikka, että se sijaitsee yli sata vuotta vanhassa erittäin viehättävässä rakennuksessa. Kukaan ei tunnu tietävän talon tarkkaa rakennusvuotta, mutta joka tapauksessa se on rakennettu jo ennen vuotta 1870. Talon ensimmäinen asukas oli venäläinen rakennusmestari Bogotsky. Myöhemmin talossa on asunut mm. kirjailija Joel Lehtonen. Lehtonen kuvaa tätä aikaa romaanissaan Villi. Tarinaa rakennuksesta löytyy myös Kerttu Kupiaisen kirjasta Kaupunki saarilla.
Pala Thaimaata Saimaalla
Tiesittekö että Oravissa on tänä kesänä thaimaalainen ravintola? Eikä ihan mikä tahansa thaimaalainen olekaan, vaan hauska yhdistelmä saimaalaisuutta ja thaimaalaisuutta. Ravintola sijaitsee hyvinkin…
Pirunrillin kanssa risteilemässä
Pirunrilli ja Laivayhtiö Otukka ovat kehitelleet uuden kuuman risteilytuotteen Savonlinnan kesään. Perinteiseen risteilyyn on nimittäin yhdistetty Pirunrillin aidolla puuhiilellä grillattua possua. Päästiin tänään…
Valossa viihtyy kaikki
Parasta Savonlinnan kesässä on lukuisa joukko mukavia kesäterasseja. Viihdyn itse parhaiten Olavinlinnan liepeillä, sillä siellä on ihastuttavan hidas tunnelma, mukava järvimaisema ja mikä…
Loimulohi-illat Ruokkeella
”Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee. Ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee”. Istumme grillikodassa Puruveden rannalla, Ruokkeen lomakylän upealla hiekkarannalla. Sade piiskaa…
Thaimaalainen tuulahdus Saimaalla
Visiitti idyllisessä Oravin kanavakylässä on yksi Savonlinnan kesän must-juttuja. Sanotaan, että Oravissa on oma laki, mutta on siellä kyllä oma tunnelmansakin. Jotenkin aika…
Savonlinnan kaunein kahvila?
Savonlinnan Punkaharjulla sijaitseva Inkeritalon kahvila on paikka, jonne kannattaa tulla kauempaakin. Kahvilakäynti upeasti entisöidyssä, lähes sata vuotta vanhassa kauniissa talossa on varmasti elämys….