Vähän erilainen lauantai
Julkaistu - Pia BehmMinut tuntevat tietävät, että olen intohimoinen hyvän asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen kehittämisen puolestapuhuja. Vedin viime vuonna kahdentoista yrityksen asiakaspalveluhanketta ja analysoin jatkuvasti mielessäni kuinka eri paikkojen asiakaspalvelua voisi parantaa. Viime keväänä heitin ilmoille ajatuksen, että olisi kiva päästä kokeilemaan käytännön asiakaspalvelutyötä, eikä vain viisastella työpöydän takaa. Olen nuorempana tehnyt paljonkin asiakaspalvelutyötä, mutta viime aikoina aika on mennyt enempi sähköisen viestinnän parissa. Asiakaspalvelua toki sekin, mutta erilaista. Ja niinhän siinä kävi, että kun Muotitalo Pukin kauppias Jaana Kinnunen ehdotti pari viikkoa sitten, että mites olisi, tulisitko päiväksi töihin, niin ei kyllä ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua.

Onneksi meitä yllytyshulluja on enemmänkin, ja sain seurakseni ”työkokeiluun” Tiina H -blogin Tiinan. Näin työpäivä sai nimekseen ”bloggarilauantai”. Kokeiluun olikin jotenkin helpompi lähteä, kun siihen yhdistettiin myös tuota omaa osaamisalaa. Ja eihän meillä Tiinan kanssa ollut mitään hätää, sillä kanssamme työpäivää tekemässä oli Muotitalon kokenut myyjä Eija, joka muuten jaksoikin ihanan rauhallisesti opastaa meitä esimerkiksi kassankäytön saloihin.

Muotitalo Puki tunnetaan erityisen hyvästä asiakaspalvelustaan, ja siksi tulikin jännitettyä päivää jo ennakkoon. Ei sillä, etten osaisi palvella asiakkaita ystävällisesti, mutta kun hyvään palveluun kuuluu myös se, että osaa tarjota asiakkaille oikeita asioita ja tehdä hänen ostotapahtumastaan mahdollisimmin vaivattoman. Ja tämä osaaminenhan syntyy vain kokemuksen kautta. Ensimmäisenä työpäivänä kun ei voi mitenkään tietää mitä kaikkea valikoimasta löytyy, missä housuissa on korkea vyötärö tai mikä on asiakkaalle juuri se oikea koko. Mutta yllättävän hyvin näistäkin asioista selvittiin, ja oli tosi mukava huomata, että osalle asiakkaista saattoi olla ihan aidosti avuksi.


Ihmisiä oli liikkeellä mukavasti, ja työpäivä hurahtikin tosi nopeasti. Siinä myyntityön ohella tuli pohdittua asiakkaiden kanssa näitä perinteisiä Savonlinnaa koskevia asioita: kuinka tärkeätä on käyttää oman kaupungin palveluja, että palvelut ylipäänsä säilyvät täällä, kuinka ihanaa on, että on vielä palvelevia liikkeitä ja tietty pysäköintikin puhutti. Yhden asiakkaan kanssa puhuttiin siitä, että shoppailu on tietyllä tavalla myös sosiaalista kanssakäymistä. On kiva tulla tuttuun kauppaan ja vaihtaa kuuulumisia ja siinä sivussa saada itselleen jotain kivaa uutta. Ja tämä todellakin toteutuu Muotitalossa. Toki osa asiakkaista haluaa tutustua tuotteisiin ihan kaikessa rauhassa, mutta paljon oli myös mukavaa jutustelua ostostenteon lomassa.



Jäin päivän päätteeksi miettimään asiakkaiden kommentteja: ”piti tulla käymään, kun ollaan kuultu teistä niin hyvää”, ”odotukset olivat korkealla, mutta ylittyivät”, ”kiitos hyvästä palvelusta”, ”me ostetaan aina kaikki vaatteet täältä”. Minusta on mahtavaa, että osataan ja halutaan kiittää ja kertoa positiivisia asioita silloin kun siihen on aihetta. Mitään negatiivista ei päivän aikana tullut esille, se olisikin sitten oma taiteenlajinsa tarjota negatiiviselle asiakkaalle positiivinen asiakaskokemus.

Mutta hieno päivä, kiitos kauppias Jaanalle, että luotit meihin niin paljon, että annoit kauppasi käsiimme päiväksi. Oli helppo huomata, että Muotitalon asiakkaat ovat tottuneet hyvään ja henkilökohtaiseen palveluun. Sitä on ilo saada, mutta kyllä sitä on ilo tarjotakin.
Parasta Savonlinnassa -blogin lanseerausjuhlat
Ihan kertakaikkisen mahtava fiilis, sillä Parasta Savonlinnassa -blogi on nyt kolmen kuukauden työn jälkeen vihdoin auki. Toki työ jatkuu entistä kovempana, mutta on…
Savonlinnan retkeilyajot – tapahtumien aatelia
Eilen oli ihan mahtavan hieno päivä, sillä pääsin osallistumaan ensimmäistä kertaa elämässäni Savonlinnan retkeilyajoihin. Retkeilyajot on tapahtuma, jossa vanhat ajopelit ajelevat kaikessa rauhassa…
Pukeutumisvinkkejä kesän juhliin
Kesä on parasta aikaa juhlille. Kokosimme yhteen kolmen savonlinnalaisen kaupan ihania pukeutusvinkkejä kesän juhlakautta varten. Valitse kuvista suosikkisi ja käy kaupoilla katsomassa mitä…
Antti Naukkarinen: iloisella ilmeellä yhdessä Savonlinna nousuun!
Olen ollut aina sitä mieltä, että Savonlinna on ihastuttava paikka asua ja oikein passeli paikka tehdä myös yritystoimintaa. Siksi viime aikojen negatiivisiin asioihin…
Ravintola Possen yrittäjät: paikallisia palveluja käyttämällä Savonlinna nousuun!
Savonlinnassa vierailevat kotimaiset ja ulkomaiset matkailijat ihastelevat tavan takaa kaunista Saimaan ympäröimää kaupunkiamme. Moni lomaansa täällä vuodesta toiseen viettävä myös miettii miten voisi asua…
Saimaan Shampanjabaari
Saimaan Shampanjabaari on asenne ja mielentila. Saimaan Shampanjabaari on siellä, missä sinun on hyvä olla, siellä missä on parhaat maisemat, parhaat ystävät ja…