Tehotiimi Punkaharjulla
Julkaistu - Pia BehmJälleen kerran hauska Tehotiimi-kisailu Punkaharjulla takana. Tästä ei kyllä enää voi helpommalla järjestää henkilöstön virkistyspäivää. Punkaharju Resortin väki oli miettinyt kaikki valmiiksi, meidän ei tarvinnut tehdä muuta kuin tuoda joukkue paikalle.
Tehotiimin perimmäinen idea on viettää mukava päivä työ-, harrastus- tai kaveriporukan kanssa. Olin aikoinaan itse suunnittelemassa tapahtumaa ja tavoitteena oli juuri tällainen helppo kokonaisuus, johon myös pienet yritykset voivat osallistua. Tapahtuman yhtenä tärkeänä tavoitteena on myös verkostoituminen. Kisailun lomassa tutustuu helposti muiden yritysten väkeen ja saattaapa siinä lomassa syntyä jokunen idea yhteistyöstäkin.
Sitten kisaillaan
Tällä kertaa kävi hieman huono tuuri sään kanssa, sillä vettä tuli varsin reilusti koko päivän. Niinpä päätimme yhteistuumin, että tänä vuonna kisaillaan sisällä tai ainakin katoksessa. Punkaharju Resortin tilat sopivat tähän hyvin, sillä katettua terassitilaa on reilusti.
Tänä vuonna kisailtiin mm. sananselityksessä, tarkkuusheitossa, pingiksessä, keilailussa ja köydenvedossa. Monenlaista osaamista siis mitattiin päivän aikana. Kisailu tapahtuu hyvin leppoisassa ja leikkimielisessä hengessä, mutta eihän sille mitään voi että välillä kilpailuvietti nostaa päätään sen verran, että osa kisoista tuli vedettyä ihan tosissaankin. Hienointa oli varmasti se, että meidän naisjoukkue voitti miesten joukkueet köydenvedossa. Tai no, olihan meillä yksi mieskin mukana 🙂
Ja lopuksi rentoudutaan
Parin tunnin kisailun jälkeen suunnattiin saunaan ja Saimaan huljupuistoon. Huljupuistossa tulikin istuttua pari tuntia, siksi hauskaa ja rentouttavaa siellä oli. Saatiinpa nauttia huljussa muutama serenadikin.
Saunomisen jälkeen päästiin syömään ja illan päätteeksi lauteille hyppäsi vielä savonlinnalainen The Reagents. Enpä muista milloin olisin viimeksi tanssinut näin paljon.
Tule mukaan!
Mitäs jos laittaisit jo nyt merkinnän ensi vuoden kalenteriin, että tulette yritys- tai kaveriporukalla mukaan Tehotiimi-kisaan? Takaan että hauskaa riittää. Vuoden 2016 Tehotiimi järjestetään alkukesästä. Ajankohta tarkentuu myöhemmin syksyllä.
Päivä tai miksei parikin kansallismaisemassa
Savonlinnan lomaan kannattaa ehdottomasti yhdistää päivä upeassa kansallismaisemassa Punkaharjulla. Kansalliskirjailijamme Zakari Topeliuskin kirjoitti jo aikanaan: ”Varmaa vain on, että olkoonpa ilta tahi aamu,…
Ensimmäinen blogivuosi takana
Tajusin juuri, että Parasta Savonlinnassa -blogin yksivuotissynttärit ovat jääneet kokonaan juhlimatta. Vuosi tuli nimittäin täyteen 20.3. Olen sitä mieltä, että onnistumisia ja hyviä…
Rantakalalla Ruokkeen lomakylässä
Olen usein todennut, että yksinkertaiset asiat ovat juuri niitä parhaita. Ja mikäpä voisi olla Puruveden rannalla parempaa kuin kunnon konstailematon, hyvistä raaka-aineista valmistettu…
Tryffelien lumoissa Juvan Tryffelikeskuksessa
Mikä ihana tuoksu kokoushuoneen pöydällä esillä olevasta tryffelistä lähteekään. Tuoksu on aivan omanlaisensa, hyvin aromaattinen, makeahko mutta selvästi sienimäinen. Olen pienen ryhmän kanssa…
Lähilomalla Järvisydämessä
Nautiskeltiin eilen Hotel & Spa Resort Järvisydämen Piikatyttö-ravintolassa maukasta riistaa ja pohdittiin samalla paikan ainutlaatuista tunnelmaa. Toimivaa kokonaisuutta, joka on rakennettu upeista luonnonmateriaaleista;…
Ehkä maailman mukavimmat kengät
Pistäpä kerran Otzit jalkaan, ja sen jälkeen et halua enää muuta laittaakaan. Ostin elämäni ensimmäiset Otzit viime kesänä Aalto Storesta, ja heti seuraavana…



