Kunnon lihapullat
Julkaistu - Pia BehmTunnustan, että olen tosi kranttu jauhelihan suhteen. Kaupasta ei ole enää pitkään aikaan saanut kunnollista jauhelihaa, vaan kaikki on enemmän tai vähemmän vetistä ja mautonta. Niinpä ilahduin suuresti kun näin Fb-kaverin suosittelevan Pesolan Pihvilihan tuotteita ja löysin valikoimista 100 %:n oikean paistijauhelihan. Tänään hauduteltiin Pesolan jauhelihasta tehtyjä lihapullia tomaatti-valkoviinikastikkeessa ja kyllä vaan kunnon paistista jauhettu 100 %:nen jauheliha on tosi hyvää.
Tomaatti-valkoviinikastikkeessa haudutetut lihapullat
700 g paistijauhelihaa
n. 1 dl kuivattuja mustatorvisieniä
1 rkl yrttistä lihamaustetta
1 kananmuna
Suolaa
Mustapippuria
Kastike
1 prk tomaattimurskaa
n. 1 dl valkoviiniä
1 punasipuli
2-3 valkosipulinkynttä
Persiljaa
Murskaa kuivatut sienet ja sekoita ne jauhelihan sekaan. Lisää joukkoon kananmuna ja mausteet. Paista testipulla, jotta saat mausteet kohdalleen. Pyörittele kosteilla käsillä taikinasta pullia, paista pannulla puolikypsiksi ja siirrä lihapullat lautaselle.
Laita tomaattimurska, sipuli ja persilja paistinpannulle, jossa on vielä lihapullien paistinnestettä. Lisää valkoviini ja silputut valkosipulinkynnet ja anna kiehua kymmenisen minuuttia. Voit hauduttaa pidempäänkin jos on aikaa ja malttia. Lisää lihapullat joukkoon ja hauduta vielä tovi kannen alla. Minä paistoin vahingossa lihapullat kypsiksi, mutta ne saavat huoletta jäädä hieman mediumiksi. Näin lihan maku pääsee parhaiten oikeuksiinsa.
Pintxot a´la Saimaa
Vierailtiin vähän aikaa sitten Baskimaalla, San Sebastianissa, joka tunnetaan Euroopan kulinaristikeskuksena. Eikä suotta, sillä Baskimaalta löytyy mahtavia makuja ja todellista intohimoa hyvää ruokaa…
Maukas hirvipaisti
Kyllä kunnon hirvipaisti on vaan ihan parasta. Ja mitä pidempään malttaa tätä herkkua hauduttaa, sitä suurempaa herkkua pääsee nauttimaan. Sain juuri pakkaseen kymmenen…
Uunissa haudutettua karitsankylkirullaa Oravin tapaan
Kävin tänään Oravin kyläkaupassa kyselemässä karitsaa pääsiäispöytään. Tykkään asioida Oravissa, sillä kyläkaupan lihatiski tunnetaan laadukkaasta, kotimaisesta lihavalikoimasta ja hyvästä palvelusta. Olen suuri karitsan…
Ihanan muheva kanttarellipiirakka
Nyt on taas se aika vuodesta, että saa kehitellä kaikenlaista hyvää kantterelleista. Tänään iski into tehdä pitkästä aikaa kanttarellipiirakka. Piirakan lähtökohtana oli se,…
Lämmin kanttarelli-perunasalaatti
Kanttarellit ovat tänä vuonna tosi pieniä. Toisaalta se on aika hyväkin juttu, sillä pienet kanttarellit ovat maukkaimpia ja ne voi käyttää kokonaisina. Näin…
Appelsiinilla maustettu graavilohi
Kävin perjantaina Akselinpojassa ja löysin sieltä iloksen Puumalan lohta. Tykkään tosi paljon graavilohesta, mutta en oikeastaan graavaa mitään muuta kuin tätä puumalalaista, sillä…

2 kommenttia artikkeliin “Kunnon lihapullat”
Vanha juttusi,mutta toivottavasti vielä luet,eli eikö haittaa jos lihapulla jää vähän punertavaksi sisältä?
Moi, minä pyrin aina jättämään lihapullat punertaviksi. Lihan maku pääsee niin paremmin oikeuksiinsa.