Kudontaretriitti Saimaan rannalla
Julkaistu - Pia BehmOletko kuullut koskaan kudontaretriitistä? Älä välitä, en minäkään ennen eilistä. Mutta heti kun kuulin mistä on kyse, innostuin asiasta aivan valtavasti. Ajattele vaikka, täydellistä hiljentymistä, rentoututtavia käsitöitä Saimaan rantamaisemissa ja aatokset lentelevät taivaanrannan toiselle puolen.

Kudontaretriittiin tutustuminen sai alkunsa siitä, että olen jo pitkään ihaillut Loikansaaressa kudottuja erityisen kauniita räsymattoja. Tänä keväänä en voinut enää vastustaa kiusausta vaan tilasin olohuoneeseen uuden maton. Eilen koitti vihdoin se päivä että pääsin hakemaan maton kotiin.

Matonhakureissulla kuulin tästä Loikansaaren uudesta mielenkiintoisesta palvelusta eli kudontaretriitistä, jossa yhdistyvät Saimaan hyvää tekevä järviluonto ja käsitöiden rentouttava vaikutus. Retriittihän tarkoittaa vetäytymistä arkielämästä ja hiljentymistä esimerkiksi stressin välttämiseksi. Ja kun tätä hiljentymistä ja rauhaa tehostaa käsillä tekemisellä, on lopputuloksena hyvin rentoutunut ja onnellinen ihminen, joka saa vielä kotiinviemisiksi itse tehdyn maton.
Loikansaaren emäntä Pirjo Hämäläinen kertoo, että hänelle itselleenkin mattojen kutominen on todellista rentoutumista. Kangaspuiden tasainen kolke toisaalta rentouttaa, toisaalta aktivoi aivot uuden äärelle. Pirjo sanoo, että kun kutoo mattoja tilaustyönä, tulee väkisinkin mietittyä maton tilaajaa. Tästä mietinnästä syntyy usein runo, tarina matosta ja sen uudesta omistajasta. Minulle kudotusta matosta voi löytää minulle niin rakkaan Saimaan järviluonnon ja kasoittain hyvää mieltä, niin myös minulle kirjoitetusta runosta.
Oranssi kaarnanpala ja puu
Männynrungon eloisa oranssi ja
rantakallion vakaa puu.
Yltävät puun juuret veteen,
sinne myös kaarnanpala laskeutuu.
Kukkivat pian kedon leinikit,
leikkivät vihreän heinän korret.
Keinuu kaarnanpala vedessä,
aivan rantapuun edessä,
siinä kohtaa missä kuunvalo heille kultaa hohtaa.
Kiinnostuitko kudontaretriitistä?
Kudontaretriittiin osallistuminen ei vaadi aikaisempaa kudontakokemusta, vain avoimen mielen ja halun oppia. Retriitin aluksi suunnitellaan yhdessä maton ulkoasu ja Pirjo opastaa kädestä pitäen kudonnan saloihin. Kudonta ei ole kuulemma lainkaan vaikeaa kun vaan ammattilainen näyttää oikean tekniikan. Viikon aikana työ edistyy oman aikataulun mukaan.

Matonkuteet voi hankia Loikansaaresta tai ottaa mukaan itselle tärkeitä materiaaleja, joista sitten leikataan matossa käytettävät kuteet. Retriitti kestää vajaan viikon ja sinä aikana ennättää hyvin nauttia Saimaan järviluonnon rauhasta, virkistävästä käsillä tekemisestä ja Loikansaaren mahtavasta tunnelmasta.

Kudontaretriitti on saatavilla kesäkauden ulkopuolella. Tuotten hinnat ja tarkemman kuvauksen löydät Loikansaaren lomamökkien nettisivulta. Tätä on vaan ihan pakko kokeilla 🙂
Johanna Oraksen taidekurssilla
Johanna Oras järjestää kesällä 2016 kaksi taidekurssia Punkaharjulla, toisen 17.-19.6 ja 12.- 14.8. Tässä tunnelmia viime kesän kurssilta. Suosittelen lämpimästi. **** Ihan mahtava…
Täysikuu kutsuu talvilomalle Loikansaareen
Ajelen kaikessa rauhassa kohti Loikansaarta. Radio pauhaa normaaliin tapaan taustalla, mutta en kiinnitä siihen sen enempää huomiota. Yhtäkkiä höristelen korviani, sillä Vappu Pimiä…
Ripaus luksusta kansallismaisemassa
Yksi Savonlinnan seudun viehättävimmistä majoituskohteista on Punkaharjulla, Kruunupuiston yhteydessä sijaitseva Huvila Urhola. Urhola on nostalginen, jugend- tyyliä edustava huvila, jossa yhdistyvät yksityisyys ja…
Vilkaharju Sulkavalla on osa Saimaan Geopark aluetta
Vilkaharju on upea noin neljän kilometrin mittainen harju vain viiden kilometrin päässä Sulkavan kirkonkylän keskustasta. Vilkaharju on osa Saimaan Geopark aluetta. Kauniita järvimaisemia ja…
Maku- ja taidenautintoja Saimaan rannalla
Aika tuntuu pysähtyvän. Nautiskelen kahvikupposen ja herkullisen vohvelin äärellä ihastuttavan Inkeritalon kahvilan hitaasta tunnelmasta. Saimaa kimaltelee ikkunoiden takana, ja vanha puutalo imee itseensä…
Inkeritalon kesä – jotain uutta, jotain vanhaa
”Pentti Koivikon kuvien maailma on vienon hymyn maa, mutta operetti se ei ole. Sen ihmiset ovat aivan todellisia ihmisiä. Kenties vain hieman onnellisempia.”…
2 kommenttia artikkeliin “Kudontaretriitti Saimaan rannalla”
Olen kiinnostunut ja kutonut mattoja nuorena. En vuosiin mutta tykkään kutomisesta.
Mukavaa kuulla, että pidät kutomisesta. Osallistuminen kudontaretriittiin olisi oiva tapa palauttaa nuorena opittu taito takaisin. Suosittelen lämpimästi.