Juhlavat silmälasit Juvan Optiikasta
Julkaistu - Päivi AuvinenJuhlavat silmälasit löytyvät Juvan Optiikasta. Talven juhlasesonki on erinomaista aikaa käyttää upeita ja näyttäviä silmälaseja ja tuoda näin oma persoonallinen tyyli esiin, opastavat ja esittelevät Juvan Optiikan kehysasiantuntijat.
Olen aiemminkin kirjoittanut Juvan Optiikasta mm. täällä.
Kävin Juvan Optiikassa etsimässä itselleni ilta- ja juhlakäyttöön sopivia, arkilasejani hieman kevyempiä ja juhlavampia, silmälaseja. Ajattelin, että löytäisin itselleni sirot ja ehkä vähän säihkyvät, mutta kuitenkin klassisen tyylikkäät silmälasit. Tiesin kyllä mistä ne löytyisivät.
Juvan Optiikan optikkoliikkeitä on Juvalla, Rantasalmella ja Savonlinnassa. Henkilökuntaan kuuluvat optikko Hannu Mennander, kehysasiantuntijat Merja Mennander ja Tanja Skytte sekä optometristit Linda Falk ja Katri Kallio.

Juvan Optiikan kehysasiantuntijat Merja Mennander ja Tanja Skytte kertovat, että monet heidän asiakkaistaan hankkivat itselleen kahdet silmälasit. Yleensä silmälasit hankitaan töihin ja ihan tavalliseen arkikäyttöön. Monesti tulee kuitenkin eteen tilanteita, joissa tarvitaan myös toiset juhlavammat silmälasit ilta- ja juhlakäyttöön. Se millaiset sitten valitaan, on paljon kiinni asiakkaan omasta persoonasta ja mm. pukeutumistyylistä.
Juvan Optiikasta sopivat piilolinssit
Suureen juhlaan, jonka pukeutumiskoodi on iltapuku, voi piilolinssit olla se tyylikkäin vaihtoehto. Kun asuna on upea iltapuku sekä asuun sopiva kampaus ja meikki, voi näyttää siltä, että upeatkin silmälasit ovat tässä yhteydessä liikaa.
Piilolinssejä on nykyään hyvin monenlaisia ja niiden käytön kyllä oppii helposti, kertoo Merja ja kehottaakin tulemaan juttelemaan Juvan Optiikkaan omista näkemistarpeista. Juvan Optiikassa palvellaan hyvin ja etsitään asiakkaalle sopivat tuotteet hyvään näkemiseen.
Kokeile rohkeasti värikkäitä kehyksiä
Merja ja Tanja kertoivat, että nykyään käytetään klassisten värien kuten mustan, harmaan ja ruskean lisäksi myös paljon värikkäitä silmälasikehyksiä. Silmälaseissa voi olla myös hauskojakin yksityiskohtia
– Punaiset silmälasit on klassikkovalinta ja, kun ne sopivat kantajansa omaan persoonaan, ne ovat tosi sähäkät ja silti tyylikkäät, sanoo Merja.
Pitsit ja strassit tuovat juhlavuutta
Merja ja Tanja kertovat myös, että pitsit ja strassit lisäävät juhlavuutta silmälaseissa tuomalla niihin lisää keveyttä ja säihkettä. Strasseja on valmiina silmälasimalleissa jo jonkin verran, mutta strassittomiin kehyksiin niitä voidaan asiakkaan toiveesta myös lisätä, minulle kerrotaan. Juvan Optiikassa käytetään kauniita ja laadukkaita kristalleja ja niitä voidaan lisätä lähes kaikenlaisiin silmälasikehyksiin, ei kuitenkaan metallisiin.

Upea silmämeikki
Silmälasit tuovat oman haasteensa, kun pitäisi saada näyttävä silmämeikki juhlaan. Jos juhlavan silmämeikin tekeminen itse tuntuu hankalalta, niin suosittelen tässäkin kääntymään ammattilaisten puoleen. Hyvänolon Kauneuskeskus Ruusunen Savonlinnassa tekee upean juhlameikin myös silmälasien käyttäjälle.
Taisin muuten löytää uudet upeat silmälasit iltakäyttöön myös itselleni. Upeita talven juhlia teille kaikille.
P.S.
Yrittäjäpariskunta Hannu ja Merja Mennander ennättivät myös hieman juhlimaan. Tässä juhlitaan 70-luvun hengessä. Hannulla on päällään upea takki Savonlinnan Teatterin Topi Sorsakoski -näytelmästä.
Casino Tower – elämyksellistä elämää ja lomaa Saimaan rannalla
Haluaisitko asua tai viettää lomaa Suomen upeimman kesäkaupungin keskustassa, sinisenä kimaltelevan Saimaan rannalla? Aamuauringon säteet herättävät sinut hellästi, ja kun avaat silmät, siintää…
Kevät on saapunut Muotitaloon
Ihanan heleä kevät on saapunut Muotitalo Pukiin. Rekit ja hyllyt ovat täynnä toinen toistaan houkuttelevimpia vaatteita ja asusteita. Tänä keväänä myymälää näyttäisi hallitsevan…
Veneilemässä Pihlajavedellä
Aurinkoa, ystäviä, hyvää ruokaa ja veneretki sokkeloisessa Pihlajaveden saaristossa. Näistä sitä on kuulkaa hyvä päivä tehty. Sain alkukesästä syntymäpäivälahjaksi veneretken täydellä ylläpidolla, ja…
Saimaa vaatekaapissa – pukeutumisvinkkejä miehille
Saimaalla vietetään rennon tyylikästä elämää. Kravaatit ei liikoja kiristele, mutta tyylistä ei tingitä. Joka puolella sinisenä välkehtivä vesistö ei voi olla vaikuttamatta myös…
Vastustamaton Desigual
Tiedättekö kun on sellaisia juttuja, joita ei oikein voi vastustaa vaikka miten yrittäisi. Minulle sellainen on espanjalainen vaatemerkki Desigual. Jäin koukkuun Desigualin vaatteiden…
Merkkioutlet – shoppailijan paratiisi
Kesäkaupunki Savonlinna on herännyt taas eloon ja sykkii ihanan kansainvälistä tunnelmaa. Matkailijat täyttävät keskustan kadut ja kauppojen valikoimat ovat parhaimmillaan. Savonlinnaan aukeaa kesäisin…
