Juhlavaatteet Muotitalosta helposti ja ammattitaidolla

Julkaistu -

Kun mies saa ostettua juhlapuvun tykötarpeineen alle viidessä minuutissa, voi jo sanoa että asiointi vaatekaupassa on helppoa ja mukavaa. Tällaista tapahtuu aina välillä Muotitalo Pukissa, jossa palvelu ja valikoima ovat huippua ja myyjät tietävät ja tuntevat tuotteiden mallit ja istuvuuden. Kaikki eivät toki kaipaa näin nopeata toimintaa, mutta jos tavoitteena on saada hyvin istuva puku nopeasti, niin tiedätte mihin kannattaa suunnata askeleensa.

muotitalo11

Etenkin vakioasiakkaat tietävät ja tuntevat Muotitalon henkilökunnan ammattitaidon. Kauppias Jaana kertoo, että kerran eräs miesasiakas laittoi hänen suosittelemansa irtotakin päälleen, kieltäytyi katsomasta peiliin ja totesi, “ kun sinä sanot, että se on hyvä ja istuva, niin se on” . Tässä voi puhua jo melkoisesta luottamuksesta.

muotitalo9

Muotitalo Pukiin saavutaan juhlavaateostoksille ympäri Suomen. Esimerkiksi viime viikolla kuvia lähetettiin Lappiin saakka, ja asiakkaat saapuvat mekko-ostoksille viikonloppuna, tuhannen kilometrin päästä.

Kevään juhlamuoti

Kevät on juhlien aikaa. On rippijuhlia, häitä, lakkiaisia, kihlajaisia ja syntymäpäiväjuhlia. Suomen kesä raikkaine värimaailmoineen ja heleine väreineen on kuin tehty juhliin.

muotitalo1

Naisten juhlamuodin peruspilari on mekko. Muotitalon valikoimassa on yli tuhat mekkoa, ja jokaiselle löytyy taatusti oma suosikki. Värimaailma ja mallien kirjo on laaja. Kauppias Jaana ottaa tilatessaan huomioon suomalaisen värimaailman ja mieltymykset. Meidän vaaleaan ihonväriin kun ei ihan kaikki värit käy.

muotitalo25

muotitalo16

Tänä kesänä on kapeaa kotelomekkoa, leveää kellohelmaa, ja laskeutuvaa sifonkia. On paljon kukkia, mutta myös maisema- ja lintuaiheisia kuoseja.

muotitalo22

muotitalo21

Nuorten suosimat leveähelmaiset mekot palaavat jälleen ja viimeisimmät mallit ovat matkalla Italiasta Savonlinnaan.

muotitalo13

Miesten juhlamuodissa irtotakit ja blazerit nostavat suosiotaan rennommissa juhlissa. Puku on juhlavaate ylitse muiden, ja se onkin helppo ja varma valinta varsinkin mustana, harmaana tai sinisenä juhlaan kuin juhlaan. Tänä keväänä pukupaidan väri on heleän liila tai vaalean roosa.

Laaja valikoima erikoiskokoja

Miesten juhlavaateosastolla on pitkät rivit erikokoisille ja eri vartalotyypeille sopivia malleja. Erikoispitkät, hoikat ja tukevat ovat perusvalikoimaa Muotitalossa. Myös paidoissa löytyvät slim fit ja extra slim fit -mallit sekä tukevat ja erikoispitkät hihat. Uutuutena myös Turo räätälöintipalvelu, jossa asiakas saa valita kankaan, ja mittojen mukaan tehty puku saapuu kolmessa viikossa.

muotitalo28

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Tyylikäs mies kääntää pään

Tiesitkö, että Muotitalo Pukista löydät myös mahtavan valikoiman miesten vaatteita. Tässä muutamia otoksia tämän kesän miesten muodista kuvattuna Savonlinnan keskustassa. Valitse näistä suosikkisi…

Näytä lisää
Savonlinna

Parhaat vinkit alennusmyynteihin

Alennusmyynnit ovat nyt kiivaimmillaan, ja on ehdottomasti hyvä aika lähteä liikenteeseen jos haluaa laatutavaraa alennettuun hintaan. Ennen shoppailureissua kannattaa kuitenkin pysähtyä hetkeksi miettimään…

Näytä lisää
Savonlinna

Kesämuotia savonlinnalaisittain

Olipa hauska päivä eilen. Pääsin nimittäin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja kuvaamaan Muotitalo Pukin ihania kesäuutuuksia viehättävässä Savonlinnan kaupunkiympäristössä. Kuvaussession ideana oli siis laittaa…

Näytä lisää
Savonlinna

Carlsonilta kaunista kattaukseen

Monessa perheessä mietitään ja valmistellaan kevään ja kesän aikana juhlia ylioppilaalle, opintonsa päättävälle nuorelle tai suunnitellaan muita perhejuhlia. Onnistuneiden juhlien järjestämisessä on paljon…

Näytä lisää
Savonlinna

Vuosi Saimaalla -kirja kertoo elämästä Saimaan rannalla

Vuosi Saimaalla -kirja on tehty Savonlinnan saaristossa ja se kertoo nimensä mukaisesti elämästä Saimaan rannoilla yhden vuoden ajan. Se kertoo vuodenaikojen vaihtelusta, eri kuukausien…

Näytä lisää
Savonlinna

Shoppailuparatiisi Savonlinnan keskustassa

Savonlinnan keskustasta löytyy tänä kesänä todellinen shoppailijan paratiisi, sillä Merkkioutlet ja Voglia Pop Up toimivat taas kesän ajan saman katon alla osoitteessa Olavinkatu…

Näytä lisää