Aikuisten piilopaikka – pieni irtiotto arjesta

Julkaistu -

Meillä on tapana tehdä silloin tällöin mieheni kanssa pieniä irtiottoja arkeen. Välillä lähdetään vähän kauemmaksi, mutta joskus ihan pieni lähilomanenkin riittää. Tärkeintä on, että pääsee irtautumaan omasta arjestaan ja omista rutiineistaan, keskittymään rakkaaseen ja yhteiseen tekemiseen. Kotonakin pystyy toki tällaisen irtioton järjestämään, mutta on ihan eri asia karata hetkeksi pois arjen ympäristöstä.

Onneksi meillä on täällä Savonlinnan seudulla useampikin ihana irtiottopaikka. On paikkoja, joissa on kaikki tarvittavat palvelut vieressä ja paikkoja, joissa ei naapurit häiritse.  Jos kaipaa omaa rauhaa ja täydellistä hiljaisuutta, kannattaa suunnata askeleensa noin 15 kilometrin päässä Savonlinnan keskustasta sijaitsevaan Loikansaaren lomamökit -nimiseen paikkaan. Laskeutuminen viikonloppuun alkaa viimeistään Loikansaaren viehättävällä pengertiellä ja jatkuu ihastuttavassa maalaismaisemassa. Tunnelmalliset ja viihtyisät mökit sijaitsevat Saimaan rannalla, omassa rauhassa.

Jokainen vuodenaika antaa omat sävynsä tämäntyyppiselle irtiotolle. Syksy tarjoaa upeita ruskan värejä, talvella ihastellaan kimaltelevia hankia ja keväällä luonnon heräämisen ihmeitä. Yhtä kaikki, luonto on hyvin vahvasti läsnä. Ja se on ainakin meille tosi tärkeätä. Luonto rauhoittaa, luonto antaa voimaa, luonto lähentää.

Itse tykkään tosi paljon siitä, että voi vain kuljeskella rantakivillä, koivumetsässä tai pellonlaidalla, ihmetellä luonnon ääniä ja tuoksuja ja nauttia päiväkahvit Saimaalle tuijotellen. Siinä ei juuri työasiat eikä muukaan arkinen aherrus mieltä paina.

Piilopaikka loikansaaren lomamökit

Illalla on kiva lämmitellä sauna ja nautiskella takkatulen loimusta. Nauttia toisen läheisyydestä ja hengittää samaan tahtiin. Olla ihan hiljaa.

Piilopaikka loikansaaren lomamökit

Ja kummasti vaan tällaisen viikonlopun jälkeen arkikin tuntuu himpun paremmalta.

Tarjous pariskunnille

Jos sinäkin kaipaat välillä irtiottoa, niin tässäpä oiva vinkki. Loikansaaren lomamökit tarjoaa nimittäin Piilopaikka-viikonlopun pariskunnille hintaan 289 €. Majoitus rantahuvilalla perjantaista klo 15 alkaen sunnuntaihin klo 15 saakka. Hintaan sisältyy liinavaatesetit kahdelle ja yksi saunahemmottelutuote oman valinnan mukaan. Kampanja on voimassa C-hintakaudella eli tänä vuonna viikoilla 42 – 50 ja ensi keväänä viikoilla 2 – 17. Tarjous on voimassa vain suorissa varauksissa kahdelle hengelle. Varattaessa mainittava tunnus  ’piilopaikka’.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Punkaharju

Muutosten syksy

Koin jonkin sortin ahdistusta siitä, etten ollut ehtinyt kirjoittaa tätä blogia aikoihin. Väliin taisi jäädä kokonaiset kaksi kuukautta. Samaan sarjaan menee pohdintani siitä,…

Näytä lisää
Savonlinna

Oravi – leppoisaa lomailua Saimaalla

Oravi – tuo leppoisan ja aidon suomalaisen lomailun kotipesä Saimaalla. Oravissa ei hötkyillä, siellä nautiskellaan Saimaan parhaista paloista; upeasta järviluonnosta ja sen antimista,…

Näytä lisää
Savonlinna

Upea talvipäivä Savonlinnassa

Upea talvipäivä Savonlinnassa. Loppiaisena oli kerrassaan hieno talvinen, aurinkoinen ja tyyni ulkoilusää kovasta – noin -20 astetta –  pakkasesta huolimatta. Savonlinna on myös upea talvilomakaupunki. Kukaan…

Näytä lisää
Savonlinna

Pirunrillin kanssa risteilemässä

Pirunrilli ja Laivayhtiö Otukka ovat kehitelleet uuden kuuman risteilytuotteen Savonlinnan kesään. Perinteiseen risteilyyn on nimittäin yhdistetty Pirunrillin aidolla puuhiilellä grillattua possua. Päästiin tänään…

Näytä lisää
Lapinlahti

Lapinlahti on elävä kulttuuripitäjä

On maalaispitäjiä, ja on Lapinlahti. Lapinlahti on kulttuuria, kauniita maisemia ja ainutlaatuisia elämyksiä. Iloisena paluumuuttajana katselen kulttuurikuntaa entistäkin arvostavammin. Lapinlahden kesään mahtuu paljon tapahtumia…

Näytä lisää

Taipaleenniemi – astetta parempi B&B Saimaan rannalla

”Eipä tarvitse kovin kauas lähteä, kun tuntuu jo, että on ulkomaan matkalla.” Näin totesi mieheni tänä aamuna, kun istuimme aamupalalla Taipaleenniemen viihtyisässä aamiashuoneessa…

Näytä lisää