Viisi hyvää syytä tulla Sulkavalle
Julkaistu - Päivi AuvinenSulkava – Saimaan sylissä
Sulkava tunnetaan ehkä parhaiten Sulkavan Suursouduista ja ympäröivästä upeasta järvialueesta – Saimaasta. Sulkavalle kannattaa kuitenkin piipahtaa muulloinkin kuin vain kesällä. Pidän itse kovasti kirkonkylän ihmisläheisestä tunnelmasta, mukavista ihmisistä ja kauniista luonnosta, josta voi nauttia ympäri vuoden. Ajattelinkin listata tähän viisi hyvää syytä tulla Sulkavalle vaikka jo syyslomalla.
1. Linnavuori
Linnavuori kohoaa lähes pystysuoraan n. 55 metrin korkeuteen Saimaan vedenpinnasta. Kannattaa kiivetä polkuja ja portaita pitkin ylös ja nähdä huipulla 1100-luvulta peräisin olevat puolustusvallin jäännökset ja huikean upea, kauas eteen avautuva järvimaisema. Huipulla on helppo ymmärtää tämän muinaisen puolustusvallin historiallinen merkitys alueen asukkaille.
Sulkavan Linnavuorelle on kirkonkylältä noin viiden kilometrin automatka Partalansaaren suuntaan. Linnavuorelle pääsee myös vesitse, ja siellä on hyvä retkisatama laitureineen.
2. Oravanpesät ja Oravareitti
Oravareitillä melontakausi jatkuu pitkälle syksyyn. Juva – Sulkava -välillä kulkeva melontareitti sopii hyvin koko perheelle tai kaveriporukalle. Oravanpesiltä saa vuokrattua kaikki melontaretkelle tarvittavat varusteet.
Miltä kuulostaisi yrityksen kokouspäivä meloen? Melovakokous on Oravanpesien ja Virosen Pasin loppuun asti mietitty kokonaisuus erilaisen kokouspäivän viettoon. Pakettiin voi asiakkaan tarpeiden mukaisesti kuulua melonnan ja varusteiden lisäksi myös savusauna, ruokailut ja kuljetukset Oravanpesille. Kannattaa ihmeessä kysyä tarkemmin.
Melontaretken päätteeksi on kiva mennä Oraravanpesillä odottavaan lämpimään savusaunaan ja valmiiseen ruokapöytään.
3. Tiittalan kartano
Sulkavan kirkonkylästä katsottuna Tiittalan kartano näkyy mäen päällä puiden takana hieman etäämpänä Uitonvirran vastarannalla. Kartanolla on värikäs yli 500 vuoden historia.
Näin syksyllä Tiittalan kartano on avoinna tilauksesta. Kartanon majoitustilat ovat asiakkaiden käytössä keväästä syksyyn. Ympärivuotisesti – myös talvikaudella – majoitustiloja tarjoaa kartanon pihapiirissä oleva, muutama vuosi sitten valmistunut, Willa Lähde sekä Pehtoorintupa.
Tiittalan kartanossa on upeat puitteet monenlaisille juhlille ja siellä järjestetään mm. häitä, muistotilaisuuksia, syntymäpäiviä, kokouksia sekä erilaisia kursseja ja tapaamisia.
4. Kirkonkylä ja Uitonrinteen puutalomiljöö
Kun tulee Sulkavalle ja liikkuu kirkonkylässä, ei voi olla ihailematta rannasta pitkälle Uitonrinteeseen kohoavaa kaunista puutalomiljöötä.
Kunnostetut mandardikattoiset kauniit puurakennukset ja perinteiset pihapiirit ovat ohikulkijoiden ihailtavissa ja koko puutalomiljöö luo mukavan nostalgisen tunnelman.
Sulkavan oppaat järjestävät kirkonkylässä kesäisin, sekä tilauksesta muulloinkin, useita opaskävelyitä erilaisin teemoin. Suosittuja ovat juuri Uitonrinteen puutalot ja kirkon läheisyydessä olevan kirkkopihan opastukset.
5. Kuumien kivien alue
Miltä kuulostaisi asuinpaikkana Sulkava ja miltä tuntuisi seurata Sulkavan soutuja omalta laiturilta? Tämä on hyvinkin mahdollista, sillä aivan Sulkavan kirkonkylän satamaa ja soutustadionia vastapäätä on Kuumien kivien asuinalue.
Uusi upea asuinalue sijaitsee aivan Saimaan rannalla ja sinne on kaavoitettu omarantaisia ja aivan rannan tuntumassa olevia omakotitalotontteja sekä rakennuspaikat kahdelle kerrostalolle.
Tavoitteena on ekotehokas ja moderni asuinalue, jonka markkinointi on käynnissä ja ensimmäinen kerrostalo on jo rakenteilla. Tästä kerrostalosta on enää vain muutama huoneisto vapana ja talo valmistuu heinäkuussa 2017. Lisätietoja tonteista saat täältä Sulkavan kunnan sivulta.
Tervetuloa Sulkavalle!
Työpaikka Saimaan saaristossa
Saimaan saaristo on mitä mainioin paikka työntekoon. Yhteydet pelaavat hyvin, eikä lähietäisyydellä ole liiemmälti häiriötekijöitä, jos nyt liian kauniita maisemia ei oteta lukuun….
Tyylikäs mies kääntää pään
Tiesitkö, että Muotitalo Pukista löydät myös mahtavan valikoiman miesten vaatteita. Tässä muutamia otoksia tämän kesän miesten muodista kuvattuna Savonlinnan keskustassa. Valitse näistä suosikkisi…
Rentouttava melontaretki ;)
Eilinen päivä meni Savonlinnan jäähallissa rakennusmessuilla. Päivä oli oikein mukava ja parasta oli tavata vanhoja tuttuja sekä uusia ihmisiä. Teki hyvää, mutta kyllähän siinä…
Yksityisristeilyt Saimaalla – edullisesti
Mahtavia uutisia. Savonlinnaan on saatu täksi kesäksi uusi, muualta Euroopan järvikaupungeista tuttu risteilymuoto. Varkautelainen LakelandGTE tarjoaa nimittäin erittäin edullisia yksityisristeilyjä viihtyisällä sähkökäyttöisellä Lady…
Elämää Saimaan rannalla
Täällä Saimaan saaristossa kun asustelee niin jokainen päivä tuntuu vähän kuin olisi lomalla. Eihän täällä tietenkään ole mitään kaupungin houkutuksia, mutta toisaalta niihinkin…
Metsä elää Lustossa
Yksi Savonlinnan ympärivuotisista suosikkikohteistani on Metsämuseo Lusto. Luston näyttelyt ja kokoelmat kertovat monipuolisesti metsästä ja metsän merkityksestä suomalaisten elämässä. Näkemistä ja kokemista on niin…
