Täydellinen hiljaisuus Kolovedellä
Julkaistu - Pia BehmMelonta on yksi kesän suosikkipuuhistani. Itse asiassa aloitetaan usein melontakausi jo aikaisin keväällä, jäiden seassa, siksi hauskaa puuhaa se on. Kun asustelee järven rannalla, on tosi kätevä vaan heittää kanootti järveen ja pujahtaa Pihlajaveden sokkeloiseen saaristoon muutamaksi tunniksi. Muutaman kerran kesässä pitää kuitenkin päästä kotijärveä kauemmaksi, oikein kunnon melontaretkelle.
Voimaa hiljaisuudesta
Viime kesän retki suutautui Kolovedelle. Kolovesi on aivan kertakaikkisen upea melontapaikka, eikä vähiten sen vuoksi, että kansallispuiston alueella ei saa liikkua moottoriveneellä. Vastaan tulee toisinaan jokunen soutuvene tai toinen meloja, mutta heinäkuussakin Kolovedellä saa keskittyä omiin ajatuksiinsa ja upeisiin maisemiin. Täällä todella tuntee mitä täydellinen hiljaisuus tarkoittaa ja miltä se tuntuu. Ja se tunne on aivan käsittämättömän hieno. Eikä sitä voi edes kuvailla, se pitää vaan kokea.
Kolovesi on viehättävän sokkeloinen paikka, siellä ei tarvitse meloa suurten selkien yli. Jyhkeät kalliot luovat toisaalta turvallisuuden tunnetta, toisaalta salpaavat hengen jylhyydellään. Hyvä on melojan lipua pitkin kirkkaita vesiä imien Koloveden hyväätekevää voimaa itseensä.
Välillä on mukava pysähtyä hetkeksi huilaamaan ja nauttimaan vaikka kunnon eväistä. Pysähtymispaikkoja Kolovedellä on useita, ja kannattaakin käyttää virallisia paikkoja, sillä Kolovedellä on tietyissa paikossa rantautuminen kielletty. Oma suosikkikohteeni on Ukonvuori, jossa on hieno näköalapaikka ja kalliomaalauksia.

Välineet ja opas Oravista
Kanootteja ja alueen melontakarttoja voi vuokrata Saimaa Holiday Oravista. Jos et ole melonut paljon, suosittelen Oravin ohjattuja melontaretkiä. Oppaan kanssa on turvallisempi liikkua, ja uskon että alueeseen voi tutustua paremmin kun ei tarvitse itse huolehtia käytännön asioista.
Yli yön kestävillä retkillä pääsee tutustumaan ihan uudella tavalla Saimaan järviluontoon. Hiljaisuudesta nauttiminen yhdessä muiden kanssa onkin ihan oma elämyksensä.
Yhteistyössä: Saimaa Holiday Oravi
Talviloma Saimaalla
Mitä enemmän vietän aikaa Savonlinnan seudun matkailukohteissa, sitä enemmän ihmettelen, miksi Savonlinnaa ei osata vielä mieltää talvimatkailukohteeksi. Meillähän on täällä kaikki, mitä lomailija…
Ruskaretkellä Linnansaaressa
Pihlajien kirkkaan punaisista marjoista raskaat oksat taipuvat hopeisen Saimaan ylle. Koivut varistavat viimeisiä lehtiään. Syksyinen Saimaa on uskomattoman kaunis. Kiidämme avoveneellä ruskan kultaaman…
Koko perheen hauska Porokylä
Rantasalmelle, Hotel & Spa Resort Järvisydämen kupeeseen on avattu uusi koko perheen talvinen Porokylä. Päästiin eilen privaattivierailulle testaamaan uuden paikan palveluja. Porokylä on ihan…
Mukava ulkoilupäivä Linnansaaressa
Meillä on kyllä täällä Savonlinnan seudulla ihan huikean hienoja luontokohteita. Kun asuu saaressa, luonnon keskellä, tulee helposti pyörittyä vain kotikulmilla. Tänä viikonloppuna päätettiin…
Aktiivilomailua Saimaalla
Olipa taas aivan käsittämättömän hieno päivä Saimaalla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja myötätuuli sekä upeassa kunnossa oleva, sinisenä hohkava luistelureitti siivittivät luistimet hyvään…
Pala Thaimaata Saimaalla
Tiesittekö että Oravissa on tänä kesänä thaimaalainen ravintola? Eikä ihan mikä tahansa thaimaalainen olekaan, vaan hauska yhdistelmä saimaalaisuutta ja thaimaalaisuutta. Ravintola sijaitsee hyvinkin…
Hytermä – Romu-Heikin upea perintö
Ihan mahtavaa, että omalta kotiseudulta tuntuu löytyvän koko ajan uutta nähtävää ja koettavaa. Oltiin pari päivää veneilemässä Puruvedellä, ja yksi hienon retken kohokohtia…
Sadas postaus
Tämä on Parasta Savonlinnassa -blogin sadas postaus. Blogi on nähnyt päivänvalon melko tarkkaan kolme kuukautta sitten eli tarinaa on syntynyt aika hyvällä tahdilla….
Kalakukko – savolaisen peruseväs
Kyllä kalakukoissa vaan on eroja, ja tietty kalakukon syöjissäkin. Itse tykkään siitä, että kukossa on ohut rapsakka kuori ja paljon sekä lihaa että…
Ruususessa tehdään uusia ihmisiä
Kävin eilen viettämässä ihanan hemmotteluiltapäivän kauneuskeskus Ruususessa. Kun viime aikoina on tullut kiidettyä melkoista kyytiä paikasta toiseen, tuntui todella hyvältä pysähtyä hetkeksi ja…
Ihana joulu Savonlinnassa
Miltä kuulostaisi ihanan helppo, valmis joulu kauniissa Savonlinnassa? Savonlinnan seudun lomakylät ovat täyttyneet jo usean vuoden ajan joulumatkailijoista. Kaunis talvinen saimaalainen satumaailma houkuttelee…
Yksilöllistä ja asiantuntevaa palvelua Muotitalo Pukissa
Niin paljon kuin tykkäänkin kauniista vaatteista, en millään jaksaisi käydä niitä shoppailemassa. Kaupoissa kiertely ei vaan ole minun juttuni. Mutta onneksi on Muotitalo…

