Vastustamaton Desigual
Julkaistu - Pia BehmTiedättekö kun on sellaisia juttuja, joita ei oikein voi vastustaa vaikka miten yrittäisi. Minulle sellainen on espanjalainen vaatemerkki Desigual. Jäin koukkuun Desigualin vaatteiden värikkyyteen ja iloisuuteen jo useampi vuosi sitten. Ja voitteko kuvitella, olen jopa saanut uuden ystävän tämä merkin ansiosta. Aina välillä päätän, että nyt saa Desigualin ostaminen riittää, mutta kaupassa huomaan, että jalkani ovat johdattaneet minut Desigual-nurkkaukseen aivan itsestään, enkä vaan voi vastustaa kirkkaiden värien ja suurten näyttävien kuvioiden kutsua.
Innostus Desigualin vaatteisiin alkoi muistaakseni tuosta kuvassa näkyvästä takista, jonka reipas ruusukuvio on minusta upea. Takki on jo monta vuotta vanha ja varmasti parhaat päivänsä nähnyt, mutta en vaan raaski luopua siitä millään. On minulla muitakin Desigualin takkeja, mutta tämä on vaan minusta se kaunein. Ja hyvin usein kuulen myös muilta, että onpa sinulla kaunis takki.
Vähän samaa linjaa tuon takin kanssa edustaa yksi viimeisimmistä Desigual-ostoksistani. En varsinaisesti tarvitse mekkoja mihinkään, mutta tätäkään kukkakuosia ja upeita punaisen sävyjä en vaan voinut vastustaa. Ja kyllähän nainen aina mekolle käyttöä keksii jos tarve vaatii.
Viime kesänä hankin myös erittäin mukavan trikoisen kesämekon, joka onkin ollut todella kovassa käytössä. Tästä helpompaa reissumekkoa ei voi kyllä olla, menee rannalla ja vaikka ravintolassakin, ei rypisty ja sopii pieneen tilaan. Yllä oleva kuva on otettu noin kuukausi sitten Diani Beachillä, Mombasassa.
Katsaus tähän kauteen
Tänään oli sitten aika katsastaa miltä Desigualin kevät ja kesä näyttää tänä vuonna. Ihania kuvioita ja raikkaita värejä on luvassa edelleen, mutta jotenkin tuntuu että kaikkien kirkkaimmat värit ja suurimmat kuviot on nyt nähty ja tilalle on tullut uutta hieman rauhallisempaa ja ehkä tyylikkäämpääkin kuosia. Minä kävin taas mekkohyllyllä, sillä pitäisi valita maaliskuussa pidettäviin Vuosi Saimaalla -kirjan julkaisujuhliin uusi asu. Muotitalon ihana Elviira suostui mekkomalliksi ja nyt näistä kolmesta pitäisi osata valita mieleisin. Kerro minkä näistä sinä ottaisit ja osallistu Desigualin huivin arvontaan.
Kerro kommenttikentässä mikä mekko sinusta on kaunein. Arvomme naistenpäivänä 8.3. kaikkien vastaajien kesken Desigualin ihanan huivin. Huivin arvo on 49,90 €.
Muotia Hotelli Punkaharjussa
Hotelli Punkaharjussa vietettiin eilen Hyvänolon tyylipäivää. Tarjolla oli opastusta ja vinkkejä kaudenhoidon ja hyvinvoinnin saloihin. Iltapäivä huipentui Muotitalo Pukin ja Muoti & Muoto…
KatinUnelmat – muotia kaikenkokoisille naisille
KatinUnelmat on Rantasalmella, Hotel & Spa Resort Järvisydämen uuden Järvikylpylän tiloissa toimiva hyvinvointikokonaisuus. KatinUnelmien yrittäjä Kaarina Kovanen haluaa tarjota ihanaa ja vähän erikoistakin…
Saimaa vaatekaapissa – pukeutumisvinkkejä naisille
Olen vasta hiljattain alkanut ymmärtää, että vaatekaapin rakentamiseen kannattaisi käyttää hieman enemmän aikaa ja ajatusta kuin minulla on tapana. Tällä tarkoitan lähinnä sitä,…
Kevät on saapunut Muotitaloon
Ihanan heleä kevät on saapunut Muotitalo Pukiin. Rekit ja hyllyt ovat täynnä toinen toistaan houkuttelevimpia vaatteita ja asusteita. Tänä keväänä myymälää näyttäisi hallitsevan…
Pukeutumisvinkkejä Savonlinnan oopperajuhlille
Jokakesäinen pulma Savonlinnassa, kuinka pukeutua Savonlinnan Oopperajuhlille. Voiko laittaa päälle iltapuvun vai pitäisikö tyytyä johonkin arkisempaan? Oopperajuhlilla ei ole virallista pukeutumiskoodia eli periaatteessa…
Merkkioutlet – shoppailijan paratiisi
Kesäkaupunki Savonlinna on herännyt taas eloon ja sykkii ihanan kansainvälistä tunnelmaa. Matkailijat täyttävät keskustan kadut ja kauppojen valikoimat ovat parhaimmillaan. Savonlinnaan aukeaa kesäisin…





26 kommenttia artikkeliin “Vastustamaton Desigual”
1. On minun suosikkini, joka sopisi varmaan sinullekin 🙂
Kyllä se Kolmas 🙂
Helppo valinta 🙂 3
2. ehdottomasti paras
Kukkamekko eli nro 3.
Minun makuun paras on nro 1.
Numero 2 on paras.
Nro 1
1. On paras.
2 vartalon linjoja mukavasti muotoileva ja huippuvärit..
1. on paras
no. 2!
Numero 3 sopii sinulle, sopivasti väriä ja graafisuutta.
Nro 2
Mie valitsisin tuon rahapussukan, mutku mekkoo pitää
äänestää niin teemaan sopii nro 2.
Oishan tuo pitänyt arvata 🙂
Teemaan sopisi ehkä kakkonen, mutta kyllä kolmonen on niin sun näköinen eli siis 3
1.on ihana vartaloa ,yhtä imevät, kaunis
2 on paras! Kaikki on kyllä kauniita!
1. on kaunein.
Nro 2 on kaunis ja simppeli:)
Minun mielestäni numero !
Numero 2 on pirtsakka!
Numero yksi on paras!
nro 1
Numero 1 on suosikkini.