Ripaus luksusta kansallismaisemassa
Julkaistu - Pia BehmYksi Savonlinnan seudun viehättävimmistä majoituskohteista on Punkaharjulla, Kruunupuiston yhteydessä sijaitseva Huvila Urhola. Urhola on nostalginen, jugend- tyyliä edustava huvila, jossa yhdistyvät yksityisyys ja ylellisyys. Vuonna 2009 pienoishotelliksi saneerattu huvila sijaitsee Saimaan rannalla, Punkaharjun kansallismaisemassa kävelymatkan päässä Kruunupuiston palveluista.
Huvila on rakennettu vuonna 1903 ja se toimi alun perin Takaharjun ylilääkärin asuntona. Nimensä huvila Urhola on saanut Kruunupuiston historiaan liittyvien merkkimiehien maaherra Urho Kiukaan ja tasavallan presidentti Urho Kekkosen mukaan. Nimi on myös kunnianosoitus sotiemme veteraaneille.
Huvilassa on 11 kahden hengen huoneitta ja yksi yhden hengen huone. Kaikissa huoneissa on wc, suihku, televisio sekä langaton internet. Suite on mahdollista muodostaa yhdistämällä yhteen huoneista yläkerran pieni olohuone. Huvila on entisöity vanhaa kunnioittaen ja se henkii rauhaa ja arvokkuutta.
Huoneiden lisäksi huvilassa on pieni viehättävä sali, jossa voi nauttia aamupalaa tai lounasta omassa rauhassa tai muuten vaan nautiskella olostaan. Salin terassilta avautuu näkymä Saimaan Pihlajavedelle. Huvilan alakerrassa on sauna ja saunakabinetti rentoutumiseen. Urhola sopii hyvin myös yritysten ja ryhmien käyttöön.
Herkuttelua Inkeritalon vohvelikahvilassa
Aivan Urholan vieressä on Inkeritalon kesäkahvila, jossa pääsee nauttimaan maukkaista vohveleista ja vanhanajan kahvilatunnelmasta. Inkeritalo on viehättävästi entisöity puutalo Saimaan rannalla. Täällä ei ole kiire mihinkään, Saimaan aallot ja kermalla ja marjoilla höystetyt vohvelit pysäyttävät ajan ja antavat ajatuksen lennellä lomalaisen rentoja polkuja. Tätähän se loma on parhaimmillaan.
Ihana Inkeritalo sopii muuten mainiosti myös erilaisten juhlien ja kokousten pitopaikaksi.
Yhteistyössä: Kruunpuisto
Sielultaan savolainen stadin kundi ikuistaa hetkiä maaseudulla
Saimaa, savolaisuus ja maalaiselämä – siinäpä Punkaharjulla sijaitsevan Inkeritalon kahvilan tämän kesän hurmaavan akvarellinäyttelyn teemat. Itse taiteilija Urpo ”Upi” Martikainen ei juuri esittelyjä…
Työporukalle virtaa harjuluonnosta
Punkaharjulla, harjualueen sydämessä sijaitseva Kruunupuisto on mahtava paikka erilaisten tiimipäivien järjestämiseen. Tarjolla on paljon tekemistä, ja kokoustilat ja saunat ovat ainutlaatuisia tunnelmaltaan. Harjuluonto…
Maku- ja taidenautintoja Saimaan rannalla
Aika tuntuu pysähtyvän. Nautiskelen kahvikupposen ja herkullisen vohvelin äärellä ihastuttavan Inkeritalon kahvilan hitaasta tunnelmasta. Saimaa kimaltelee ikkunoiden takana, ja vanha puutalo imee itseensä…
Upeasti entisöity sauna Pihlajaveden rannalla
Punkaharjulla sijaitsevassa Kruunupuistossa on tehty upeata työtä vanhojen rakennusten entisöimisen osalta. Ensin laitettiin hienoon kuntoon vanha ylilääkärin talo Urhola, sen jälkeen upea Inkeritalo…
Savonlinnan kaunein kahvila?
Savonlinnan Punkaharjulla sijaitseva Inkeritalon kahvila on paikka, jonne kannattaa tulla kauempaakin. Kahvilakäynti upeasti entisöidyssä, lähes sata vuotta vanhassa kauniissa talossa on varmasti elämys….
Juhannus Savonlinnassa
Juhannuksena suomalaiset siirtyvät perinteisesti rannoille, saunovat ja grillaavat, ihastelevat kokkoa ja pistävät jalalla koreasti. Ja mikäpä voisikaan olla tätä tarkoitusta varten parempi paikka…
Loimulohi-illat Ruokkeella
”Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee. Ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee”. Istumme grillikodassa Puruveden rannalla, Ruokkeen lomakylän upealla hiekkarannalla. Sade piiskaa…
Käsitöitä Kartanon putiikista
Loikansaaren Lomamökkien vastaanottorakennuksessa on ihastuttuva pieni käsityömyymälä, Kartanon Putiikki. Putiikista löytyy maaseutuhenkisiä käsityötuotteita ja mökkeilyyn liittyviä hemmottelutuotteita. Käsinkudottujen tekstiilien rouheat pinnat ja upeat…
Savonlinnan Oopperajuhlat – mihin oopperaan tänä kesänä?
Savonlinnan tuleva oopperakesä tarjoaa tuttuun tapaan monipuolisen kattauksen oopperan helmiä. Luvassa on mm. loistokasta laulua, mahtavia kuorokohtauksia, kiehtovaa draamaa ja järjetöntä rakkautta. On…
Linnakrouvin elämykset
Käytiin eilen Linnakrouvissa syömässä. Pöytä oli varattu jo hyvän aikaa sitten, sillä tiesin että Jyrki Anttila esiintyisi ruokailun lomassa. Minusta on upeata, että…
Kevään ensimmäinen melontaretki
Maanantai oli hieman sotkuinen päivä töissä ja kotimatkalla, joskus ei vaan asiat onnistu niinkuin toivoisi. Tuli tarve rentoutua. Keli näytti tosi lupaavalta, tuuli…
Tunnelmallinen soihtuluistelu Punkaharjulla
Olen jo useampana vuonna haaveillut pääseväni Punkaharjulla järjestettävään Soihtuluisteluun, mutta vasta tänä vuonna haaveista tuli totta. Vähän huonolta tosin näytti tänäkin vuonna, sillä…
