Jännittäviä hetkiä Sahanlahden pakopelihuoneessa

Julkaistu -

Seisomme jännittyneinä Sahalanlahden museon tiloissa ja kuuntelemme tarkalla korvalla opastusta tulevaa seikkailua varten. Yhtäkkiä puhelin soi. Tuijotan puhelinta ihmeissäni, mutta pakkohan siihen on vastata kun kerran pyydetään. Puhelimessa on Elsa Heporauta, joka kertoo innoissaan tulevista matkoistaan ja pyytää hakemaan arvokkaan korunsa talteen, kun ei itse ennätä. Eihän tässä auta muu kuin suostua. Meinaan sulkea puhelimen, kun kuulen linjoilta epämääräistä rätinää. Sahanlahden katala sentraalisantra on kuunnellut puheluamme ja ilmoittaa nyt petkuttaja Ruokolaiselle mistä koru löytyy. Ruokolainen aikoo saapua ryöstämään korun tunnin päästä eli sen verran meillä on aikaa löytää Elsan mittaamattoman arvokas koru ja pelastaa se petkuttaja Ruokolaisen käsistä. On siis aika ryhtyä hommiin.

Elsa Heporaudan kanssa juttusilla.

Lähdemme etsimään Elsan korua museon takahuoneeseen. Sahanvahtina toimiva Jussi kuulee ääniä huoneesta ja luulee, että Ruokolainen on saapunut ryöstöretkelle. Niinpä hän lukitsee oven, ja jäämme huoneeseen etsimään korua ja selvittämään kuinka pääsemme takaisin ihmisten ilmoille.

Peli alkaa

Meistä kukaan ei ole aikaisemmin pelannut pakohuonepeliä, joten olemme enemmän tai vähemmän pihalla siitä, miten peli kannattaisi aloittaa. Alan kaivella päättömästi purkkeja ja purnukoita, ja aina välillä löydän jotain mielenkiintoista, mutta en vaan saa heti kiinni mihin mikäkin yksityiskohta liittyy.

Ensimmäinen puoli tuntia menee kuin siivillä. Erilaista tavaraa ja vinkkejä kertyy pöydille. Huomaamme kuitenkin, että nyt ollaan siinä tilanteessa, että peli jää junnaamaan paikoilleen. Päätämme pyytää pelin valvojalta vinkkejä, sillä ilman niitä ei vaan päästä eteenpäin. Meille on jo ennen peliä tähdennetty, että on ihan ok pyytää vinkkejä jos peli ei etene. Ei ole mitään järkeä jäädä liian kauaksi aikaa pähkäilemään yhtä kohtaa, aikaa kun on vain se tunti.

Ensimmäinen lukko on avattu!

Vinkkien avulla pääsemmekin aimo harppauksen eteenpäin. Pelin logiikka alkaa selvitä, ja nyt pitää vain löytää kaikki tarvittavat esineet. Ihan kaikkea emme löydä, mutta onnistumme ratkaisemaan kokeilemalla yhden ratkaisevan tehtävän. Kello raksuttaa vääjäämättä eteenpäin, ja alkaa armoton taisto aikaa vastaan. Onhan selvää, että haluamme selvitä huoneesta alle tuon 60 minuutin.

Viimeisessä tehtävässä lyömme kaikki harmaat aivosolumme yhteen ja yhtäkkiä Elsan koru on kädessäni. Avaan onnellisena pakopelihuoneen viimeisen lukon. Kello näyttää, että aikaa on jäljellä 2.13. Hieno tunne!

Tämä oli tosiaankin ensimmäinen kerta kun pelasin pakohuonepeliä. Alussa jännitti kovin, että osaanko ratkaista yhtään tehtävää. Onneksi osasin, muuten itsetunto olisi voinut kokea kovan kolahduksen 🙂  Parasta pelissä on kuitenkin se, että ongelmia ratkotaan porukalla. Yksi oivaltaa yhden vihjeen ja toinen toisen. Siitä syntyy voittava yhdistelmä. Meillä oli todella hauskaa pelin tiimellyksessä, vaikka välillä tulikin toivottomuuden hetkiä, kaikki vihjeet eivät nimittäin ole sieltä helpoimmasta päästä.

Tässä pelissä riittää avattavia lukkoja.

Tämä on todella hauskaa puuhaa kaveriporukoille, työporukoille ja perheille. Sahanlahden pakopelihuone ei ole liian jännittävä, joten sinne voi hyvin ottaa mukaan myös lapsia. Minimipelaajamäärä on 3 henkilöä ja maksimi 8. Lue lisää Sahanlahden sivuilta.

Ja paljon muuta

Puumalassa sijaitseva Sahanlahti tarjoaa toki paljon muutakin kuin pakopelihuoneen. Mekin menimme pelin jälkeen lounaalle ravintola Koskivahtiin. Kovasti oltiin haaveiltu Sahanlahden kuuluisista burgereista, mutta valitettavasti rantaravintola aukeaa vasta kahdelta, ja meidän piti siinä vaiheessa olla jo menossa muualla. Tosin herkullinen lounas kyllä korvasi puuttuvan burgerin.

Jälkiruokaa

Viime kesänä vuokrattiin Sahanlahdesta polkupyörät ja käytiin ajelemassa 60 kilometrin Saariston pyöräilyreitti. Mahdottoman mukavaa puuhaa sekin. Päivän pyöräilyn jälkeen oli kiva rentoutua Sahanlahden saunassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Punkaharju

Pyöräretki Punkaharjulla – retki Suomen kauneimpaan maisemaan

Punkaharjun kiemurteleva seitsemän kilometriä pitkä harjutie ja kauniit maisemat harjualueella kannattaa ehdottomasti kokea ainakin yhden kerran elämässään polkupyöräillen. Paras aika pyöräillä harjulla on vilkkaimman matkailusesongin…

Näytä lisää
Savonlinna

Pukeutumisvinkkejä Savonlinnan oopperajuhlille

Jokakesäinen pulma Savonlinnassa, kuinka pukeutua Savonlinnan Oopperajuhlille. Voiko laittaa päälle iltapuvun vai pitäisikö tyytyä johonkin arkisempaan? Oopperajuhlilla ei ole virallista pukeutumiskoodia eli periaatteessa…

Näytä lisää
Savonlinna

Päivä tai miksei parikin kansallismaisemassa

Savonlinnan lomaan kannattaa ehdottomasti yhdistää päivä upeassa kansallismaisemassa Punkaharjulla. Kansalliskirjailijamme Zakari Topeliuskin kirjoitti jo aikanaan: ”Varmaa vain on, että olkoonpa ilta tahi aamu,…

Näytä lisää
Punkaharju

Johanna Oraksen taidekurssi Hotelli Punkaharjussa

Kertakaikkisen upea ja monella tapaa ikimuistoinen viikonloppu takana. Osallistuin jo toistamiseen Johanna Oraksen taidekurssille, tällä kertaa Hotelli Punkaharjussa. Osasin siis odottaa mukavaa viikonloppua,…

Näytä lisää
Savonlinna

Suppailua Saimaalla

Ihan mahtava juttu, pääsin nimittäin viime viikolla vihdoin kokeilemaan suppailua. Koko viime kesän suunnittelin tämän koko ajan suosiotaan kasvattavan lajin testaamista, mutta jostain…

Näytä lisää
Savonlinna

Vastustamatonta Desigualia Muotitalosta

Ollaan lähdössä vajaaksi pariksi viikoksi Japaniin. Tiedän jo valmiiksi, että liikutaan Japanin sisällä paljon ja siksi en missään nimessä halua ottaa isoa laukkua…

Näytä lisää