Käsitöitä Kartanon putiikista
Julkaistu - Pia BehmLoikansaaren Lomamökkien vastaanottorakennuksessa on ihastuttuva pieni käsityömyymälä, Kartanon Putiikki. Putiikista löytyy maaseutuhenkisiä käsityötuotteita ja mökkeilyyn liittyviä hemmottelutuotteita.
Käsinkudottujen tekstiilien rouheat pinnat ja upeat väritykset on saatu hehkumaan perinteisillä kudonnan tekniikoilla. Joitain näistä sisustustekstiileistä voi bongata myös Loikansaaren mökeistä. Tuotteiden arvomaailma on kotimaisessa laadussa ja muotoilussa, perinteissä, paikallisuudessa, sekä ekologisuudessa.
Perinteet elävät Loikansaaressa
Loikansaaren räsymattoihin liittyy muuten aika hauska tarina. Kun Loikansaaren isäntä Antti oli pieni poika, hän tykkäsi käydä naapuritalon Hilda Pölläsen luona kyläilemässa, koska mukava Hilda-rouva tarjoili aina pikkupojalle erilaisia herkkuja.
Hilda kutoi pienen mökkinsä ulkoverstaassa räsymattoja, joita käytettiin myös Loikansaaren lomamökeissä. Siinä vaiheessa kun Pirjo saapui miniäksi taloon, olivat Hildan matot nähneet jo parhaat päivänsä. Tästä huolimatta Pirjo pisti matot talteen, jos niistä vaikka voisi joskus ottaa mallia omiin mattoihin. Osassa lomamökkejä voi muuten vieläkin löytää jonkun Hildan kutoman maton.
Pirjon suunnitelma on toteutunut ja hän on suunnitellut ja kutonut Hildan tasaraita-mattomallista useita eri väritysversioita, ja niitä on myyty ulkomaita myöten. Hildan muisto elää vahvasti näissä perinteisellä kudontatekniikalla tehdyissä ekologisissa matoissa. Tänänkin päivänä Loikansaaren putiikissa on myynnissä Hilda-nimisiä mattoja.
Kartanon Putiikki on avoinna ympäri vuoden, mutta talviaikaan kannattaa varmistella aukioloajat ennen kuin Loikansaareen ajelee.
Yhteistyössä: Loikansaaren lomamökit
Kudontaretriitti Saimaan rannalla
Oletko kuullut koskaan kudontaretriitistä? Älä välitä, en minäkään ennen eilistä. Mutta heti kun kuulin mistä on kyse, innostuin asiasta aivan valtavasti. Ajattele vaikka,…
Täysikuu kutsuu talvilomalle Loikansaareen
Ajelen kaikessa rauhassa kohti Loikansaarta. Radio pauhaa normaaliin tapaan taustalla, mutta en kiinnitä siihen sen enempää huomiota. Yhtäkkiä höristelen korviani, sillä Vappu Pimiä…
Viikonloppu mökkeillen ja käsitöistä virkistyen
Me täällä Saimaalla uskomme käsillä tekemisen eheyttävään ja mieltä virkistävään voimaan. Kun kädet tekevät ja ajatus keskittyy pidempikestoiseen työskentelyyn, niin mieli virkistyy kuin…
Loma Saimaalla saa sinut voimaan hyvin
Kiireinen arki kaipaa joskus keskeytystä. Keskeytyksen ei tarvitse olla pitkä, oikeissa olosuhteissa voit kerätä voimaa ja energiaa moneksi kuukaudeksi eteenpäin. Metsästä hyvinvoinnin edistäjänä…
Loikansaari on perheellemme kuin oma lomapaikka
Yhä useampi perhe miettii kannattaako hankkia omaa mökkiä vai olisiko mukavampi viettää rentoa mökkilomaa ilman omistamisen ja paikoista huolehtimisen vaivaa. Loikansaaren lomamökeillä on…
Rennon tyylikästä lomailua Loikansaaressa
Loikansaaren lomamökeillä vietät rennon tyylikästä kesälomaa. Mukavien mökkipuuhailujen ohessa kannattaa vierailla Suomen kesäkaupunki Savonlinnan keskustassa shoppaamassa ja fiilistelemässä kansainvälistä tunnelmaa. Loikansaari onkin mahtava…
Opastetut veneretket
Eihän sille mitään voi, mutta Savonlinnassa on vaan pakko päästä kesäaikaan vesille. Toiset tykkäävät meloa, toiset soudella ja kolmannet ihailla välkehtivää Saimaata risteilylaivan…
Kesälomalle Savonlinnaan – 10 vinkkiä
Valloittava Savonlinnan kesä on käsillä. Tuleva kesä on jo toinen kun Savonlinnan normikesän kärki Oopperajuhlat on peruttu. Kuuleman mukaan oopperavieraita on kyllä kaupunkiin…
Mainio vinkki kaveriporukoille – panimokierros Huvilassa
Tiesitkö, että Savonlinnassa tehdään olutta ja siideriä käsityönä? Ja että sitä pääsee vielä katsomaankin? Panimoravintola Huvilan panimokierros avaa eteesi pienpanimon elämää. Tällä kierroksella…
Makujen sinfoniaa ja oopperan sulosointuja heinäkuussa
Tänä kesänä ei tarvitse mennä oopperaan saakka nauttiakseen upeista ja korkeatasoisista oopperaesityksistä. Olavinlinnan kupeessa sijaitseva Linnakrouvi tarjoilee nimittäin asiakkailleen mahtavan kattauksen laadukasta oopperamusiikkia…
Pyöräretki Punkaharjulla – retki Suomen kauneimpaan maisemaan
Punkaharjun kiemurteleva seitsemän kilometriä pitkä harjutie ja kauniit maisemat harjualueella kannattaa ehdottomasti kokea ainakin yhden kerran elämässään polkupyöräillen. Paras aika pyöräillä harjulla on vilkkaimman matkailusesongin…
Täydellinen hiljaisuus Kolovedellä
Melonta on yksi kesän suosikkipuuhistani. Itse asiassa aloitetaan usein melontakausi jo aikaisin keväällä, jäiden seassa, siksi hauskaa puuhaa se on. Kun asustelee järven…
