Talvilomalle virkistävään kansallismaisemaan
Julkaistu - Pia BehmKuulen hämmästyttävän usein väitteen, että Savonlinna on ihana kesäkaupunki, mutta eihän siellä ole talvella mitään tekemistä. Itse täällä Saimaan sydämessä asuvana on todettava, että niin ihana paikka kuin Savonlinna kesällä onkin, on se kuitenkin erityisen viehättävä juuri talvella. Kesäaikaan Savonlinnan keskusta täyttyy ihmisistä ja hyvästä menosta, talviaikaan kannattaa suunnata katseensa keskustan ulkopuolelle. Sieltä löytyy parhaat tunnelmat ja parhaat maisemat.

Erityisesti Punkaharjulla on panostettu myös talvitekemiseen. Retkiluistelureitistöjä on ylläpidetty jo useiden vuosien ajan, ja muutama vuosi sitten harjualueelle luotiin Punkaharjun lumikenkäpuisto, jossa on kahdeksan hyvin merkittyä erilaista reittiä. Reitit kulkevat läpi viehättävän kansallismaiseman, joten tällaista et vaan voi kokea muualla. Alueen matkailuyritykset vuokraavat luistimia, lumikenkiä, potkureita ja muitä välineitä, joten Punkaharjulla voit kokeilla helposti erilaisia lajeja, ja päättää kokemusten perusteella oman suosikkisi.

Harjualueen keskellä sijaitseva Kruunupuisto on yksi mukava talvilomakohde. Hotellissa on hyvät palvelut ympäri vuoden ja mikä tärkeintä, suoraan hotellin pihasta pääsee sekä luistelu- että lumikenkäilyreiteille. Varusteet voi vuokrata vastaanotosta ja mukaansa saa aina myös kartan. Tästä ei enää lomailu paljon helpommaksi muutu.
Huikea tarjous – 35:llä eurolla lomalle!
Kruunupuisto on tehnyt hyvinvoinnista kiinnostuneille asiakkailleen melkoisen tarjouksen. Kansallismaiseman tunnelmasta pääsee nimittäin nauttimaan vain 35:llä eurolla yö/hlö. Ja kaiken lisäksi hintaan sisältyy aamiainen, kuntosalin ja allasosaston käyttö sekä liikuntavälineiden vuokraus. Sanoisin, että tällä hinnalla tunnen itsekin suurta houkutusta lähteä viikonlopun viettoon harjulle, vaikka asunkin itse varsin lähellä ja vielä hyvien harrastusmahdollisuuksien äärellä. Joskus on vaan mukava mennä nauttimaan vähän erilaisesta ympäristöstä ja hyvistä palveluista.

Kruunupuistossa kaikki palvelut ovat ihan äärellään, joten aktiiviviikonlopun viettäminen on todella helppoa. Herkullisen aamupalan jälkeen valitset mieleiset välineet ja lähdet viilettämään joko jäälle tai metsään. Ulkoilurupeaman jälkeen vielä kevyt kuntosalitreeni ja sitten kylpyläosastolle rentoutumaan. Talviaikaan Kruunupuistossa on muuten lauantaisin tunnelmallinen kynttiläuinti.


Kruunupuistossa on tarjolla myös erilaisia hierontoja ja hemmotteluhoitoja, mutta ne pitää varata ennakkoon. Mukava ulkoilupäivä olisi kyllä ihana päättää rentouttavaan hierontaan. Tai jos tanssijalkaa sattuu vielä vipattamaan niin viikonloppuisin on usein tarjolla myös elävää musiikkia tai karaokea.

Jos sinullekin alkoi tulla pakottava tarve hyödyntää tämä huikea tarjous, niin lisätietoja löydät Kruunupuiston nettisivuilta. Kenties törmätään harjulla 🙂
Lauantai-illan huumaa Talvisalossa
Meillä oli eilen ilo olla Kiinteistövälitys Hannu Naukkarisen vieraina SaPKo-KeuPa-jääkiekko-ottelussa. Ja täytyy todeta, että kylläpä olikin mukava lauantai-ilta. Antti Naukkarinen kertoi tervetulopuheessaan, ettei…
Vuosia nuoremmaksi – mitä heille kuuluu nyt?
Muistatteko vielä Kauneuskeskus Ruususen pari vuotta sitten toteuttaman Vuosia nuoremmaksi -projektin? Ainakin osa tuntuu muistavan, sen verran kysymyksiä on tullut siitä, että mitä…
Taipaleenniemi – astetta parempi B&B Saimaan rannalla
”Eipä tarvitse kovin kauas lähteä, kun tuntuu jo, että on ulkomaan matkalla.” Näin totesi mieheni tänä aamuna, kun istuimme aamupalalla Taipaleenniemen viihtyisässä aamiashuoneessa…
Norppasafarilla Linnansaaressa
Olin viikonloppuna elämäni kolmannella ja neljännellä norppasafarilla Linnansaaren kansallispuistossa. Kahdella safarilla siksi, että ensimmäisellä sattui niin tuulinen keli, että emme nähneet kuin muutaman…
Aktiivilomailua upeissa harjumaisemissa
Punkaharjua monipuolisempaa ja kiinnostavampaa luontokohdetta saa kyllä hakea. Upea harjualue tunnetaan Suomen kansallismaisemana, ja kirkkaana välkkyvät Puruvesi ja Pihlajavesi hyväilevät harjualueen komeita rantoja….
Lumikenkäily – rentoutumisen aatelia
Eilen koitti vihdoin se päivä, että pääsin talven ensimmäiselle lumikenkäretkelle. Parin tunnin huikealla retkellä tuli naurettua, laulettua ja ihan vaan ihasteltua suomalaista metsää…

Yksi kommentti artikkeliin “Talvilomalle virkistävään kansallismaisemaan”
Mukava tietää, että Kruununpuistossa on noin paljon talviliikuntamahdollisuuksia.