Onnentunnetta Savonlinnan saaristomaisemassa
Julkaistu - Pia BehmLaiturilta avautuu suomalainen järvimaisema parhaimmillaan; edessä suuri hiljalleen lainehtiva järvenselkä ja kaukana häämöttävät riippakoivut vastapäisellä rannalla. Tässä maisemassa työstä ja kiireestä stressaantunut kaupunkilainen rauhoittuu ja kokee ihmeellistä onnentunnetta. Ei muistu mieleen arjen haasteet eikä maiset murheet kun Saimaan upea järviluonto tekee taikojaan. Täällä pääsee todistamaan metsän ja järven hyvää tekevää voimaa.
Loikansaaressa nautitaan ylellisestä hiljaisuudesta, saunomisesta ja uimisesta, yhdessäolosta perheen tai ystävien kanssa, kokkaamisesta, metsissä samoilusta, veneilystä ja kalastamisesta. Loikansaari on nimensä mukaisesti saari, joten ulkoilla voi huoletta ilman eksymisen pelkoa. Vaikka lääniä on paljon, tulee ennemmin tai myöhemmin ranta vastaan. Loikansaaressa samoilet pitkin tunnelmallisia luontopolkuja, ihastelet heleää koivumetsää ja seikkailet pitkin rantakivikoita. Täällä on vaan niin helppo hengittää.
Loikansaaren Lomamökit sijaitsee tunnelmallisessa perinnemaisemassa, jota vanha, kaunis päärakennus hallitsee. Vanha tiilinen navettarakennus tuo kokonaisuuteen oman hienon tunnelmansa. Pihapiiristä voi löytää hauskoja vanhoja työ- ja tarvekaluja ja paljon muuta mielenkiintoista ihmeteltävää. Harvassa paikassa pääsee näin lähelle isäntäväen omaa elämää.
Loikansaari tarjoaa kävijälle myös mielenkiintoisia käsityölomia. Miltä kuulostaisi kudontaretriitti Saimaan rannalla tai nauhapirralla kutominen koivumetsän siimeksessä? Kuinka täydellisen rentoutunut voikaan olla käsityöloman jälkeen? Onhan sekä metsän että käsitöiden todettu poistavan stressiä.
Loikansaari on suosittu paikka myös oopperavieraiden keskuudessa. Onhan täältä matkaa Savonlinnaan vain 16 km tietä pitkin ja 10 km vesiä myöten. Isäntäväki järjestää asiakkaille mielellään venekuljetuksen oopperaan tai muuten vain nauttimaan vilkkaan oopperakaupungin tarjonnasta.
Kun haluat ladata akkujasi oikein kunnolla, tiedät mihin mennä!
Lappeenrannan Kylpylä – wanhan ajan charmia nykyajan mukavuuksilla
Lappeenrannan kaupunginlahden rannalla sijaitsevan Lappeenrannan Kylpylän tarinan alku sijoittuu 1800-luvun alkupuolelle, jolloin Suomeen nousi kylpylöitä kiihtyvällä tahdilla. Terveysveden juomisen uskottiin auttavan useimpiin yleisiin…
Ruususessa tehdään uusia ihmisiä
Kävin eilen viettämässä ihanan hemmotteluiltapäivän kauneuskeskus Ruususessa. Kun viime aikoina on tullut kiidettyä melkoista kyytiä paikasta toiseen, tuntui todella hyvältä pysähtyä hetkeksi ja…
Ripaus luksusta kansallismaisemassa
Yksi Savonlinnan seudun viehättävimmistä majoituskohteista on Punkaharjulla, Kruunupuiston yhteydessä sijaitseva Huvila Urhola. Urhola on nostalginen, jugend- tyyliä edustava huvila, jossa yhdistyvät yksityisyys ja…
Talviloma Punkaharjulla
Punkaharjusta on kehittynyt jotenkin ihan huomaamatta täysverinen talvimatkailupaikka. Viimeistään siinä vaiheessa kun Iltasanomat listasi Suomen parhaat hiihtokohteet, ja Punkaharju oli näiden joukossa, piti…
Talvilomalle virkistävään kansallismaisemaan
Kuulen hämmästyttävän usein väitteen, että Savonlinna on ihana kesäkaupunki, mutta eihän siellä ole talvella mitään tekemistä. Itse täällä Saimaan sydämessä asuvana on todettava,…
Johanna Oraksen taidekurssilla
Johanna Oras järjestää kesällä 2016 kaksi taidekurssia Punkaharjulla, toisen 17.-19.6 ja 12.- 14.8. Tässä tunnelmia viime kesän kurssilta. Suosittelen lämpimästi. **** Ihan mahtava…
