Parhaat vinkit alennusmyynteihin
Julkaistu - Pia BehmAlennusmyynnit ovat nyt kiivaimmillaan, ja on ehdottomasti hyvä aika lähteä liikenteeseen jos haluaa laatutavaraa alennettuun hintaan. Ennen shoppailureissua kannattaa kuitenkin pysähtyä hetkeksi miettimään omaa kulutuskäyttäytymistään. Kannattaako ostaa sitä mitä halvimmalla saa, vain kannattaako keskittyä siihen mitä oikeasti tarvitsee ja saa näin alen aikaan aidosti halvemmalla.
Käväisin tänään Muotitalo Pukissa ja kyselin samalla kauppias Jaanalta, mitä hänen mielestään alennusmyynneistä kannattaa ostaa. Jaana oli vahvasti sillä linjalla, että kannattaa miettiä mitä oikeasti tarvitsee ja käyttää alennusmyynnit hyväkseen ostamalla hyvää laatua. Tässä muutamia hyviä, käytännöllisiä ja laadukkaita alevinkkejä sekä miehille että naisille.
Kaikki Tommy Hilfiger aletuotteet naisille ja miehille -30 %.
Kauniita ja monikäyttöisiä työvaatteita voi löytää nyt todella edullisesti, sillä jakkupukuja ja laadukkaita työasuja myydään 40 %:n alennuksella.
Muistathan käydä myös iltapukuosastolla jos tiedät että tänä vuonna on tulossa juhlia. Erä upeita iltapukua myydään nyt tasarahalla.
Viimeistään viime päivien pakkanen on herättänyt ajatuksen uuden talvitakin hankinnasta. Miesten ja naisten kivoja talvitakkeja saa jopa puoleen hintaan. Kannattaa käydä katsastamassa valikoima pikaisesti, sillä parhaat viedään varmasti päältä.
Gantin takki ja Tommy Hilfigerin strech housut: Laadukkaita ja klassisia merkkituotteita jopa -40 %.
Muotitalo Pukin valikoima uudistuu koko ajan. Tänä keväänä on tulossa myyntiin uusi merkki ja sen vuoksi Guess ja Sandwich-merkit poistuvat valikoimista. Jos nämä merkit ovat lähellä sydäntä niin nyt kannattaa suunnata askeleensa Muotitaloon, viimeisiä tuotteita myydään jopa 50 %:n alennuksella.
Laatua miehille
Kuuleman mukaan miehet lähtevät aleostoksille vasta sitten kun oikeastaan on liian myöhäistä. Kauppiaan ohje on, että alekaupoilla kannattaa käydä tiheään tahtiin koska alehinnat muuttuvat ostajalle edullisemmaksi koko ajan. Paras tahti olisi käydä joka viikko seuraamassa milloin se oma suosikkituote on sopivan hintainen.
Laadukkaat ja monelle vartalotyypille sopivat irtotakit kaikki alennettu!
Mahtava valikoima lämpimiä ulkoilutakkeja miehille jopa -50%. Tarjolla myös isoja kokoja.
Nyt on juuri oikea aika hankkia hyvät istuvat farkut sekä asuun sopivat paita ja neule.
Gant-mallisto on monen miehen suosikki juuri hyvän laatunsa vuoksi, nyt erä neuleita -40%.
Alennukset ovat parhaimmillaan juuri loppiaisen jälkeen ja ale loppuu tammikuun viimeisellä viikolla. Toivotaan, että teette mukavia alekauppoja ja mahtavia hyödyllisiä löytöjä.
Valloittavaa kevätmuotia Muotitalossa
Vahvaa punaista, hempeitä pastelleja, mielenkiintoisia yksityiskohtia, frillahihoja ja paljon kukkia. Näistä on tämän kevään ja kesän muoti tehty, ainakin eilisen Muotitalo Pukin asiakasillassa…
Kesämuotia savonlinnalaisittain
Olipa hauska päivä eilen. Pääsin nimittäin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja kuvaamaan Muotitalo Pukin ihania kesäuutuuksia viehättävässä Savonlinnan kaupunkiympäristössä. Kuvaussession ideana oli siis laittaa…
Näkemisen iloa Juvan Optiikasta
Näkemisen iloa kaikille Juvan Optiikkasta Savonlinnassa, Juvalla ja Rantasalmella. Juvan Optiikan mukava yrittäjäperhe Merja ja Hannu Mennander sekä Tanja Skytte ja Linda Falk…
Pukeutumisvinkkejä kesän juhliin
Kesä on parasta aikaa juhlille. Kokosimme yhteen kolmen savonlinnalaisen kaupan ihania pukeutusvinkkejä kesän juhlakautta varten. Valitse kuvista suosikkisi ja käy kaupoilla katsomassa mitä…
Laadukkaat Dermalogica-tuotteet Ruususesta
Oletko jo tutustunut laadukkaisiin Dermalogica-tuotteisiin? Dermalogica on tuotesarja, joka ei sisällä ärsyttäviä ainesosia tai ainesosia, jotka saattavat aiheuttaa epäpuhtauksien puhkeamista. Tuotteet on kehitetty…
Upeana pikkujouluihin
Olipas hauska työpäivä eilen. Kuvattiin nimittäin Muotitalo Pukin pikkujouluvaatteita Wanhalla Casinolla ja vähän uudellakin. Malleiksi sain tällä kertaa Muotitalon upean vakiokasvon Emmin lisäksi…












