Taivaallinen valkosuklaapannari

Julkaistu -

Yllättäen taas ylisana reseptin nimessä. Mutta minkäs teet, tämä pannari on oikeasti aivan taivaallinen. Törmäsin jossain pannukakkureseptiin, jota kutsuttiin maailman parhaaksi pannukakuksi, mutta päätin yhdistää siihen vielä valkosuklaan ja mustikat ja tehdä entistä paremman.

Valkosuklaapannari

4 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
8 dl täysmaitoa
2 kananmunaa
100 g sulatettua margariinia

150 g valkosuklaata
n. 0,5 l mustikoita

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito, munat sekä sulatettu, jäähtynyt margariini. Kaada taikina leivinpaperille uunipellille ja paista 200 asteessa n. 10 minuuttia. Rouhi sillä aikaa valkosuklaa pieniksi paloiksi. Ota pannari uunista ja lisää päälle rouhitut suklaat ja puolet mustikoista. Laita uuniin vielä noin 20 minuutiksi. Ota pannari uunista ja lisää päälle vielä loput mustikat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Hapanjuurileipä

Kenellekään lähipiirissäni ei ole varmastikaan jäänyt epäselväksi, että olen täysin hurahtanut hapanjuurileivän leivontaan. Leivontaharrastusta on takana vajaa vuosi, ja nyt alkaa pikku hiljaa…

Näytä lisää

Uunissa haudutettua karitsankylkirullaa Oravin tapaan

Kävin tänään Oravin kyläkaupassa kyselemässä karitsaa pääsiäispöytään. Tykkään asioida Oravissa, sillä kyläkaupan lihatiski tunnetaan laadukkaasta, kotimaisesta lihavalikoimasta ja hyvästä palvelusta. Olen suuri karitsan…

Näytä lisää

Kylmäsavulohitartar

Olen tänään maannut koko päivän flunssassa kotona, eikä ruoka ole suuremmin kiinnostanut. Jääkaapista sattui löytymään paketti kylmäsavulohta, jonka päiväys oli menossa umpeen ja…

Näytä lisää

Herkulliset ribsit

Ribsit on yksi meidän suosikkiherkkuja, ja niitä tuleekin tehtyä aika usein, etenkin näin kesällä. Useampikin henkilö on pyytänyt minulta tätä ohjetta, niin tässä…

Näytä lisää

Adjika – ihana gruusialainen kastike

Olen kertakaikkisen tykästynyt gruusialaiseen keittiöön. Savonlinnassa ei valitettavasti ole gruusialaista ravintolaa, mutta huomaan, että usein matkoilla suuntaan askeleeni gruusialaiseen. Näin kävi myös eilen…

Näytä lisää

Tiramisu purkissa

Olen suuri italialaisen ruuan ystävä, eikä tiramisu tee tässä suhteessa poikkeusta. Oikeastaan on vaikea kuvitella mieleisempää jälkiruokaa kuin kunnon tiramisu. Huonoakin on tullut…

Näytä lisää