Tyylikkäänä töihin
Julkaistu - Pia BehmMinusta on kiva viettää kotitoimistopäiviä, jolloin voi huoletta tehdä töitä tukka pystyssä ja villasukat jalassa, mutta vähintään yhtä paljon nautin siitä, kun kaupunkitoimistolla ja asiakkaita tavatessa saa laittaa jotain kivaa ja tyylikästä päälleen.

Itselleni työpukeutumisessa on kaksi tärkeää asiaa: tyylikkyys ja mukavuus. Mukavuus nousee ylitse kaiken, sillä mikään ei ole niin kamalaa kuin huonosti istuvat ja hiertävät vaatteet, joita joutuu koko ajan kiskomaan parempaan asentoon. Mutta totta kai myös tyylikkyydellä on merkitystä, onhan ulkoasu osa sitä mielikuvaa, jota luot edustamastasi yrityksestä.

Muotitalo Pukin yrittäjä Jaana Kinnunen on samoilla linjoilla.
– Monissa yrityksissä työvaatteet ovat osa brändiä, ja työnantaja voi osallistua työvaatteiden kustannuksiin. Meille on kunnia-asia olla mukana rakentamassa tyylikästä kokonaisuutta, joka tukee yrityksen brändiä. Suunnittelemme asut yritysten toiveiden mukaisesti ja annamme asiantuntijan näkemyksen.

Oltiin viikonloppuna yhdistetyllä huvittelu- ja työreissulla Helsingissä ja päätettiin toteuttaa samalla matkalla Muotitalo Pukin syksyn business-pukeutumisen kuvaukset. Helsingin keskustassa sijaitseva F6-hotelli on todella inspiroiva kuvauspaikka, ja kun siellä käy myös paljon liikematkustajia, niin oli kiva hyödyntää tämä mahdollisuus.

Muotitalo Puki on ottanut tänä syksynä tyylikkään Andiatan malliston myyntiin. Olipa todellinen ilo pistää kuvauksissa Andiatan housupuku päälle. Puku istui erittäin hyvin ja ennen kaikkea tuntui todella mukavalta. Kaikesta huomaa, että Andiatalla panostetaan laadukkaaseen suunnitteluun ja hyviin materiaaleihin.

Andiatan perustaja ja pääsuunnittelija Tarja Rantanen ammentaa inspiraationsa sekä Suomen luonnosta että rakastamansa Pariisin elämänmenosta. Räätälöidyt jakut, naiselliset mekot ja elegantit asut näyttävät kansainväliseltä käyttömuodilta.
Miehille täydellisesti istuva Turo
Miesten työpukeutumisen ykkönen on Turo. Laadukkaat rypistymättömät laadut kankaissa ja täydellisesti istuvat mallit ovat Turon malliston kunnia-asia. Turon suunnittelun ydin on ajattoman ja modernin tyylin hienovaraisessa yhdistelmässä. Turo on moderni ja perinteikäs pukubrändi, josta suomalaiset voivat olla ylpeitä.
– Haluamme tuoda tämän esille aiempaa voimakkaammin ja olla rohkeasti mukana viemässä suomalaista osaamista kansainvälisille markkinoille, Turon suunnittelija Anssi Tuupainen kertoo.


Muotitalo Pukista löytyy pukumallit niin nuorekkaasta slim fitistä modern fittiin sekä erikoiskoot ja tilavammat D-mallit. Myymälässä on saatavana kaikki valmistettavat koot.
Tyylikäs mies kääntää pään
Tiesitkö, että Muotitalo Pukista löydät myös mahtavan valikoiman miesten vaatteita. Tässä muutamia otoksia tämän kesän miesten muodista kuvattuna Savonlinnan keskustassa. Valitse näistä suosikkisi…
Yksilöllistä ja asiantuntevaa palvelua Muotitalo Pukissa
Niin paljon kuin tykkäänkin kauniista vaatteista, en millään jaksaisi käydä niitä shoppailemassa. Kaupoissa kiertely ei vaan ole minun juttuni. Mutta onneksi on Muotitalo…
Väriä, muotoa ja persoonallista tyyliä Juvan Optiikasta
Väriä, muotoja ja persoonallista tyyliä uusiin silmälaseihin – tätä kaikkea löytyy Juvan Optiikasta. Juvan Optiikan Savonlinnan, Juvan ja Rantasalmen myymälöissä on nyt runsaasti kevään…
Carlsonilta kaikkea ihanaa puutarhaan ja grillaamiseen
Kesällä tekee mieli laajentaa kotia ulos sisustamalla puutarhaa ja parveketta. Carlsonilta löytyy kaikkea ihanaa puutarhaan ja grillaamiseen. Valitsemalla erilaisia kalusteita, kasveja ja koriste-esineitä…
Juhlavat silmälasit Juvan Optiikasta
Juhlavat silmälasit löytyvät Juvan Optiikasta. Talven juhlasesonki on erinomaista aikaa käyttää upeita ja näyttäviä silmälaseja ja tuoda näin oma persoonallinen tyyli esiin, opastavat…
AlexSandra – asenne alkaa alusvaatteista
Suomalaiset naiset ostavat kuulema 1,8 rintaliivit vuodessa. Eikö kuulosta aika vähältä, kun kuitenkin sanotaan, että pukeutuminen alkaa aina alusvaatteista? Olen itse kuulunut aikaisemmin…
