Viimeinkin lämmintä vesillä

Julkaistu 7.5.2016 - Pia Behm

Tätä on odoteltu ja kyllä tästä nauttiikin. Torstai-iltapäivällä pakkasin tavarat sekä eväät kajakkiin ja tyrkkäsin kajakin vesille. Tavoitteeni oli viettää pari päivää vesillä. Otin varmuuden vuoksi mukaan lämmintä vaatetta, makuupussin, tulentekovälineet sekä riippumaton (sellaisen jonka voi kääriä kotiloksi ympärille).

Suuntasin keulan ylävirtaan eli Rantasalmen suntaan. Säät ovat hemmotelleet melontaretkieni aikana, tälläkin kertaa oli tyyntä, aurinkoista ja vesikin oli lämmennyt. Pukeutumisessa on opettelua, sillä kesä etenee niin nopeasti, ettei kestä ajatus perässä.

Vaikka matkanteko on meloen hidasta, tuntuu kuin näkisi enemmän verraten moottorilla liikkumiseen. Matkalla Jukolansalosta Materiin kohtasin hinaajan vetämässä tukkilauttaa. Pari troolaria vetämässä nuottaa, yhden ökyveneen, joka nostatti pelottavat aallot ja taukopaikan läheisyydessä pesivän hanhipariskunnan. Ihmettelemistä riitti myös makrotasolla. Pureskelin leipää ja jälkiruoaksi murentuvia keksejä, murujen tippuessa maahan oli mukavaa seurata muurahaisten puuhastelua niiden parissa. Muurahaisille riitti varmaan evästä viikoksi murusista. Itseasiassa en minä tiedä miten ne käyttävät sitä leipää tai keksiä ravinnoksi tai kuinka iso yhdyskunta niillä on ruokittavana. Mutta mukava seurailla kuitenkin.

Matarin salmen jälkeen suuntasin kohti Varpalaa ja meloin saarten suojassa, poissa laivareitiltä. Pienen saariryppään jälkeen havaitsin jo kauempaa pienen luotomaisen, jykevän, jyrkän ja vanhojen mäntyjen verhoaman saaren. Se sijaitsi erillään muista saarista ja poikkesi myös muodoiltaan toisista, en tiedä mikä siinä kiehtoi mutta meloin sitä kohti, ajattelin vaan ottaa kuvan.

Kannatti meloa, sillä parinsadan metrin päässä saaresta, sen paksuimman, lakkapäämännyn latvasta lehahti lentoon isohko lintu. Se lensi lähemmäksi ja jäi kiertelemään ympärilleni, Kalasääksi. Kohta sieltä lehahti lentoon toinenkin ja siinä vaiheessa meloin kauemmaksi, en halunnut häiritä niiden todennäköistä pesintää.

Sitä jäin vaan ihmettelemään, miksi ne reagoivat melojaan kiivaammin kuin lähistölle tulleeseen uisteluveneeseen. Kävimme illalla myöhemmin ystäväperheen moottorilla katsomassa pesää ja linnut pysyivät pesässään. Miksi?

Saariyöpymisen sijaan sainkin viettää yöni ystävieni mökillä, hyvä niin, saunominen ja uni maistui sen 15 kilometrin jälkeen.

Aamun melonta kohti Savonlinnaa olikin rauhallisempi, ei moottorien ääniä. Meloin läpi matalan kaislikkoisen salmen, salmessa pesi kirkuvia tiiroja, jotain parveilevia vesilintuja ja joutsenia. Matalan lämpenevän veden täyteläinen tuoksu ja äänien sekoitus toi mieleeni lapsuuden kesän.

Mikä sitten oli tämän retken anti. Ystävät, tauot, lämpö, heränneet muistot ja ne kalasääkset. Hienoja pieniä hetkiä.

Ps. Matkaa tuli kahden päivän aikana noin 30 km, hyvää harjoitusta.