Viimeinkin lämmintä vesillä
Julkaistu - Pia BehmTätä on odoteltu ja kyllä tästä nauttiikin. Torstai-iltapäivällä pakkasin tavarat sekä eväät kajakkiin ja tyrkkäsin kajakin vesille. Tavoitteeni oli viettää pari päivää vesillä. Otin varmuuden vuoksi mukaan lämmintä vaatetta, makuupussin, tulentekovälineet sekä riippumaton (sellaisen jonka voi kääriä kotiloksi ympärille).
Suuntasin keulan ylävirtaan eli Rantasalmen suntaan. Säät ovat hemmotelleet melontaretkieni aikana, tälläkin kertaa oli tyyntä, aurinkoista ja vesikin oli lämmennyt. Pukeutumisessa on opettelua, sillä kesä etenee niin nopeasti, ettei kestä ajatus perässä.

Vaikka matkanteko on meloen hidasta, tuntuu kuin näkisi enemmän verraten moottorilla liikkumiseen. Matkalla Jukolansalosta Materiin kohtasin hinaajan vetämässä tukkilauttaa. Pari troolaria vetämässä nuottaa, yhden ökyveneen, joka nostatti pelottavat aallot ja taukopaikan läheisyydessä pesivän hanhipariskunnan. Ihmettelemistä riitti myös makrotasolla. Pureskelin leipää ja jälkiruoaksi murentuvia keksejä, murujen tippuessa maahan oli mukavaa seurata muurahaisten puuhastelua niiden parissa. Muurahaisille riitti varmaan evästä viikoksi murusista. Itseasiassa en minä tiedä miten ne käyttävät sitä leipää tai keksiä ravinnoksi tai kuinka iso yhdyskunta niillä on ruokittavana. Mutta mukava seurailla kuitenkin.
Matarin salmen jälkeen suuntasin kohti Varpalaa ja meloin saarten suojassa, poissa laivareitiltä. Pienen saariryppään jälkeen havaitsin jo kauempaa pienen luotomaisen, jykevän, jyrkän ja vanhojen mäntyjen verhoaman saaren. Se sijaitsi erillään muista saarista ja poikkesi myös muodoiltaan toisista, en tiedä mikä siinä kiehtoi mutta meloin sitä kohti, ajattelin vaan ottaa kuvan.

Kannatti meloa, sillä parinsadan metrin päässä saaresta, sen paksuimman, lakkapäämännyn latvasta lehahti lentoon isohko lintu. Se lensi lähemmäksi ja jäi kiertelemään ympärilleni, Kalasääksi. Kohta sieltä lehahti lentoon toinenkin ja siinä vaiheessa meloin kauemmaksi, en halunnut häiritä niiden todennäköistä pesintää.
Sitä jäin vaan ihmettelemään, miksi ne reagoivat melojaan kiivaammin kuin lähistölle tulleeseen uisteluveneeseen. Kävimme illalla myöhemmin ystäväperheen moottorilla katsomassa pesää ja linnut pysyivät pesässään. Miksi?
Saariyöpymisen sijaan sainkin viettää yöni ystävieni mökillä, hyvä niin, saunominen ja uni maistui sen 15 kilometrin jälkeen.
Aamun melonta kohti Savonlinnaa olikin rauhallisempi, ei moottorien ääniä. Meloin läpi matalan kaislikkoisen salmen, salmessa pesi kirkuvia tiiroja, jotain parveilevia vesilintuja ja joutsenia. Matalan lämpenevän veden täyteläinen tuoksu ja äänien sekoitus toi mieleeni lapsuuden kesän.

Mikä sitten oli tämän retken anti. Ystävät, tauot, lämpö, heränneet muistot ja ne kalasääkset. Hienoja pieniä hetkiä.

Ps. Matkaa tuli kahden päivän aikana noin 30 km, hyvää harjoitusta.
Mehukas saslik
Eilen tehtiin pitkästä aika saslikia. Saslikin ohjeita on varmasti yhtä monta kuin tekijääkin, ja itsekin on tullut kokeiltua monenlaista reseptiä. Löysin sattumalta lähikaupasta…
Työpaikka Saimaan saaristossa
Saimaan saaristo on mitä mainioin paikka työntekoon. Yhteydet pelaavat hyvin, eikä lähietäisyydellä ole liiemmälti häiriötekijöitä, jos nyt liian kauniita maisemia ei oteta lukuun….
Mikset vuokraisi koko laivaa?
Ei liene juurikaan parempaa tapaa viettää kokousta tai kesäjuhlaa Saimaalla kuin vuokrata laiva ja lähteä risteilemään ympäri kaunista Savonlinnan saaristoa. Porukka pysyy mukavasti…
Lähiruokaa ja lämmintä palvelua linnan kupeessa
Minulle paras hetki Savonlinnan alkukesässä on se, kun keskustan lukuisat terassiravintolat avaavat pitkän talven jälkeen ovensa. Tuntuu, että Savonlinna herää henkiin, ja on…
Loma Saimaalla saa sinut voimaan hyvin
Kiireinen arki kaipaa joskus keskeytystä. Keskeytyksen ei tarvitse olla pitkä, oikeissa olosuhteissa voit kerätä voimaa ja energiaa moneksi kuukaudeksi eteenpäin. Metsästä hyvinvoinnin edistäjänä…
Täydellinen hiljaisuus Kolovedellä
Melonta on yksi kesän suosikkipuuhistani. Itse asiassa aloitetaan usein melontakausi jo aikaisin keväällä, jäiden seassa, siksi hauskaa puuhaa se on. Kun asustelee järven…
