Ihana idyllinen Oravin kanavakylä
Julkaistu - Pia BehmYksi jokakesäisistä must-jutuista on veneretki Oraviin pitsalle. En edes omista venettä, mutta jotenkin retki vaan aina järjestyy. Tosin Oraviin pääsee kesäaikaan myös laivalla, sillä S/S Puijo pysähtyy siellä matkalla Savonlinnasta Kuopioon.
Mikä sinne Oraviin sitten vetää? Vanhan, viehättävän kanavakylän tunnelmassa on vaan jotain maagisen mahtavaa. Kun saavut Oraviin, tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt ja voit vain keskittyä hengittämään vanhan kylän ihastuttavaa tunnelmaa. Jotenkin tuntuu kuin olisi vanhan suomalaisen elokuvan kulisseissa.
Kanavakylän toisella rannalla on useita vanhoja puutaloja, jotka osaltaan vahvistavat pikkukylän tunnelmaa. Samalla rannalla on myös makasiiniravintola, jossa voi käydä nauttimassa virvokkeita ja tulevalle kesälle on kuulema suunnitteilla jotain uutta ruokapuolellekin.
Toisella rannalla on vierasvenesatama hyvine palveluineen. Oravi on valittu useampana vuonna Vuoden vierasvenesatamaksi, eikä syyttä. Palvelut pelaavat ja ihmiset nauttivat. Rannasta löytyy peruspalvelujen lisäksi ravintola, jossa tarjotaan aivan loistavaa kalaruokaa taatusti paikallisesta kalasta ja tietenkin niitä pitsoja, joiden vuoksi tänne pitää päästä. Samassa rakennuksessa on lähikauppa, joka on kuuluisa hyvästä lihatiskistään. Erityisesti siitä, että sieltä saa paikallista lihaa.
Lisäksi tarjolla on monenlaista tekemistä, rannasta voi vuokrata mm. kanootteja. Viimeisimpänä tarjontaan on tullut saunajooga, sitäkin kannattaa kysäistä, on nimittäin varsin rentouttavaa puuhaa.
Tutustu Oravin palveluihin:
Yhteistyössä: Saimaa Holiday Oravi
Talviloma Saimaalla
Mitä enemmän vietän aikaa Savonlinnan seudun matkailukohteissa, sitä enemmän ihmettelen, miksi Savonlinnaa ei osata vielä mieltää talvimatkailukohteeksi. Meillähän on täällä kaikki, mitä lomailija…
Ruskaretkellä Linnansaaressa
Pihlajien kirkkaan punaisista marjoista raskaat oksat taipuvat hopeisen Saimaan ylle. Koivut varistavat viimeisiä lehtiään. Syksyinen Saimaa on uskomattoman kaunis. Kiidämme avoveneellä ruskan kultaaman…
Koko perheen hauska Porokylä
Rantasalmelle, Hotel & Spa Resort Järvisydämen kupeeseen on avattu uusi koko perheen talvinen Porokylä. Päästiin eilen privaattivierailulle testaamaan uuden paikan palveluja. Porokylä on ihan…
Mukava ulkoilupäivä Linnansaaressa
Meillä on kyllä täällä Savonlinnan seudulla ihan huikean hienoja luontokohteita. Kun asuu saaressa, luonnon keskellä, tulee helposti pyörittyä vain kotikulmilla. Tänä viikonloppuna päätettiin…
Aktiivilomailua Saimaalla
Olipa taas aivan käsittämättömän hieno päivä Saimaalla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja myötätuuli sekä upeassa kunnossa oleva, sinisenä hohkava luistelureitti siivittivät luistimet hyvään…
Pala Thaimaata Saimaalla
Tiesittekö että Oravissa on tänä kesänä thaimaalainen ravintola? Eikä ihan mikä tahansa thaimaalainen olekaan, vaan hauska yhdistelmä saimaalaisuutta ja thaimaalaisuutta. Ravintola sijaitsee hyvinkin…
Kulttuuria ja kuohuvaa kansallismaisemassa
Me olemme tänä kesänä toteuttaneet ystävien kanssa Unelmapäivä Saimaalla -projektia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokainen saa suunnitella itselleen unelmiensa päivän Saimaalla, ja…
Äänimaljahierontaa Ruususessa
Tänään pääsin kokeilemaan jotain itselleni ihan uutta juttua, nimittäin äänimaljahierontaa kauneuskeskus Ruususessa. Koska en ollut kuullut hoidosta koskaan aikaisemmin, ei minulla ollut sen…
Onnentunnetta Savonlinnan saaristomaisemassa
Laiturilta avautuu suomalainen järvimaisema parhaimmillaan; edessä suuri hiljalleen lainehtiva järvenselkä ja kaukana häämöttävät riippakoivut vastapäisellä rannalla. Tässä maisemassa työstä ja kiireestä stressaantunut kaupunkilainen…
Kansakoulun jyväleipä – enemmän kuin leipä
Kansakoulun jyväleipä on enemmän kuin leipä. Se on leipä, jonka resepti on syntynyt osaavissa käsissä vuosien saatossa. Resepti, jonka takana on suuri sydän…
Joululahjaksi elämyksiä Savonlinnassa
Jokavuotinen pulma alkaa taas nostaa päätään; mitä ihmettä lahjaksi ihmiselle jolla on jo kaikkea? Yksi hyvä vaihtoehto voisi olla elämyslahja, jonka saaja muistaa…
51. Sulkavan Suursoudut heinäkuussa – tässä muutama treenivinkki
Tapaan sulkavalaisen nuoren metsätalousopiskelijan aurinkoisena toukokuun lauantaina Alanteen Helmen terassilla. Juomme kupit kahvia ja juttelemme souduista. Sulkavan Suursoudut järjestetään tänä vuonna 5. – 8.7.2018….

3 kommenttia artikkeliin “Ihana idyllinen Oravin kanavakylä”
PARAS ”MESTA” SAIMAALLA!
PARAS ”MESTA” SUOMESSA!
Hieno yhdistelmä kaikesta mitä matkailija voi odottaa ja saada Saimaan kauneimmista seudulta ympäri vuoden