Johanna Oraksen timanttinen kesä
Julkaistu - Pia BehmYksi Savonlinnan alkukesän kohokohdista on Taidekartano Johanna Oraksen lämminhenkiset avajaiset. Jotenkin vaan tuntuu, että näistä avajaisista alkaa Savonlinnan seudun kesä. Tämän kesän avajaisia vietettiin viime lauantaina upean aurinkoisessa säässä. Yleisin keskustelunaihe vieraiden parissa tuntui olevan, kuinka upeaa on, että Johannalla riittää luomisvoimaa niin paljon, että saamme joka kesä nauttia Punkaharjulla uudesta näyttelystä.



Tämän kesän näyttelyn nimi on Säkenöivä Sivellin ja se on avoinna 23.8. saakka joka päivä kello 10 – 18. Johanna kertoo, että näyttely on oikeastaan kaksijakoinen. Toinen kantava teema on timantit, joita voi löytää eri muodoissaan näyttelyn tauluista. Timantit eivät välttämättä ole konreettisia timantteja vaan ne voivat olla tähtiä taivaalla tai kastepisaroita kukkien terälehdillä. Kannattaa siis tutkia jokainen teos huolella.

Toinen näyttelyn teema on särmien hiominen. Johanna kertoo, että hän on viime aikoina seurannut erityisesti teini-ikäisen tyttärensä Olivian särmien hioutumista, mutta toisaalta meidän jokaisen särmät hioutuvat monin tavoin, voimme hioa niitä itseemme tai läheisiimme. Tähän teemaan liittyy myös tämän blogipostauksen yläkuva.

Itse viihdyn parhaiten Johannan ateljeessa. Paikka henkii sellaista rauhaa ja tunnelmaa, että sinne voisi jäädä pitkäksikin aikaa fiilistelemään ja ihastelemaan erilaisia yksityiskohtia. Taiteilijan siveltimiä, paletteja, keskeneräisiä töitä, todellista luomisen voimaa ja tunnetta.

Ja mikä parasta, elokuussa pääsen osaksi tätä mielenkiintoista taiteilijaelämää koska olen ilmoittautunut Johannan taidekurssille. Jos haluat mukaan niin lisätietoja kurssista löytyy Punkaharju Resortin nettisivuilta.
Yhteistyössä: Taidekartano Johanna Oras
Sielultaan savolainen stadin kundi ikuistaa hetkiä maaseudulla
Saimaa, savolaisuus ja maalaiselämä – siinäpä Punkaharjulla sijaitsevan Inkeritalon kahvilan tämän kesän hurmaavan akvarellinäyttelyn teemat. Itse taiteilija Urpo ”Upi” Martikainen ei juuri esittelyjä…
Talviloma Punkaharjulla
Punkaharjusta on kehittynyt jotenkin ihan huomaamatta täysverinen talvimatkailupaikka. Viimeistään siinä vaiheessa kun Iltasanomat listasi Suomen parhaat hiihtokohteet, ja Punkaharju oli näiden joukossa, piti…
Johanna Oraksen taidekurssi Hotelli Punkaharjussa
Kertakaikkisen upea ja monella tapaa ikimuistoinen viikonloppu takana. Osallistuin jo toistamiseen Johanna Oraksen taidekurssille, tällä kertaa Hotelli Punkaharjussa. Osasin siis odottaa mukavaa viikonloppua,…
Uusi vuosi, samat tuulet!
Uusi vuosi on täällä. Se on muuten usein lauantai-ilta tai sunnuntaiaamu, kun tekstiä alkaa syntymään päässäni. Näin lähes poikkeuksetta. Silloin lienee alitajunta on…
Fatbike-retki kansallismaisemassa
”Tämän retken suurin riski on siinä, että tulee kova into hankkia itselleen fatbike”. Näillä sanoilla Punkaharju Outdoorin Esa Makkonen toivotteli meidät tervetulleiksi pyöräretkelle…
Talviloma ja Wanhan Apteekin Majatalo Kerimäellä
Savonlinnan kaupunkiin nykyisin kuuluvalla Kerimäellä sijaitsee viihtyisä Wanhan Apteekin Majatalo. Kerimäen kirkonkylän keskustassa vanhassa jugend-talossa sijaitseva majatalo on paitsi vallan mainio juhlapaikka, aivan…
Jouluiset vinkit Sulkavan reissulle
Oletko aikeisssa käydä vielä ennen joulua Sulkavalla? Tule ihmeessä, sillä Sulkavalla on joulun alla ihanan tunnelmallista. Juuri nyt maisema on idyllisen kaunis ja puhtaan luminen…
Lounasristeily m/s Elviiralla
Tässä taas yksi mainio kesävinkki niin meille paikallisille kuin matkailijoillekin. M/s Elviira tekee heinäkuussa torstaisin lounasristeilyjä kello 11.30 ja 13. Risteily suuntautuu upeaan…
Partalan Kuninkaankartano Juvalla
Juvalla sijatsevassa Partalan Kuninkaankartanolla on pitkä historia. Juvan Partala on ollut olemassa jo keskiajalla. Kustaa Vaasa perusti 1550 -luvulla kuninkaankartanoita malli- ja hallintotiloiksi,…
Carlsonilta kaunista kattaukseen
Monessa perheessä mietitään ja valmistellaan kevään ja kesän aikana juhlia ylioppilaalle, opintonsa päättävälle nuorelle tai suunnitellaan muita perhejuhlia. Onnistuneiden juhlien järjestämisessä on paljon…
Ripaus luksusta kansallismaisemassa
Yksi Savonlinnan seudun viehättävimmistä majoituskohteista on Punkaharjulla, Kruunupuiston yhteydessä sijaitseva Huvila Urhola. Urhola on nostalginen, jugend- tyyliä edustava huvila, jossa yhdistyvät yksityisyys ja…
Makujen sinfoniaa ja oopperan sulosointuja heinäkuussa
Tänä kesänä ei tarvitse mennä oopperaan saakka nauttiakseen upeista ja korkeatasoisista oopperaesityksistä. Olavinlinnan kupeessa sijaitseva Linnakrouvi tarjoilee nimittäin asiakkailleen mahtavan kattauksen laadukasta oopperamusiikkia…
Yksi kommentti artikkeliin “Johanna Oraksen timanttinen kesä”
Olin pettynyt näyttelyyn. Tuli tunne, että nimellä ratsastetaan. Aiemmat näyttelyt ovat olleet parempia. Nyt vain pari maalausta sytytti. Osa tuntui ,että oliko todella hänen maalauksiaan. Aiemmat kaudet hänen urallaan olivat laadukkaita, paljon satsattu aiheen esille tuomiseen ja tekniikkaan ja väreihin.