Sielultaan savolainen stadin kundi ikuistaa hetkiä maaseudulla

Julkaistu -

Saimaa, savolaisuus ja maalaiselämä – siinäpä Punkaharjulla sijaitsevan Inkeritalon kahvilan tämän kesän hurmaavan akvarellinäyttelyn teemat. Itse taiteilija Urpo ”Upi” Martikainen ei juuri esittelyjä kaipaa. Uskoisin, että suuri osa meistä suomalaisista muistaa tämän karismaattisen miehen Kymppiuutisten uutistenlukijana. Harvempi meistä taitaa kuitenkaan tietää, kuinka taitava maalari mies on, ja että tämän Kalliossa syntyneen stadin kundin maalauksissa on erityisiä vaikutteita Mikkelistä ja muualtakin Saimaalta.

S/s Punkaharju-laiva, jonka Urpo Martikainen on maalannut poikkeuksellisesti valokuvasta.

Martikainen on maalannut pienestä pojasta saakka. Omien sanojensa mukaan vesivärit lyötiin heti pienenä käteen, ja siitä alkoi into maalaamiseen. On Martikainen maalannut öljyväreilläkin, mutta vesivärit tuntuivat sopivimmilta.  Taiteellisuus kulkee Martikaisella veren perintönä, sillä miehen äiti oli aikoinaan astiamaalarina Arabialla. Arabian astioita löytyy myös Punkaharjun näyttelyn maalauksista.

Martikainen kuvailee itseään sielultaan savolaiseksi Stadin kundiksi. Mies on syntynyt Kalliossa ja asuu edelleen Helsingissä. Uran alkuvaiheisiin mahtuu kuitenkin pesti Ylen toimituksessa Mikkelissä. Tämä pikkukaupungissa ja maalaismaisemassakin vietetty aika on jättänyt jälkensä stadin kundiin, joskin kiinnostus maalaismaisemaa kohtaan syntyi jo pienenä poikana.

Kaikki näyttelyn taulut on maalattu viimeisen vuoden aikana. Taulujen aiheet ovat kuitenkin kaikki vähintään 50 vuoden takaa. Martikainen kertoo maalaavansa niitä hetkiä ja niitä näkymiä, jotka ovat tehneet häneen vaikutuksen. Miehellä tuntuu olevan käsittämätön muisti, jonka syövereistä syntyy vuosienkin jälkeen varsin tarkkoja näkymiä. Esimerkiksi Valmet-traktori on syöpynyt mielen syövereihin niin, että siitä hän pystyy maalaamaan yksityiskohtia myöten tarkan toisinnon ilman mallia. Valmet muuten löytyy useammastakin maalauksesta.

Yksi Punkaharjun näyttelyn maalauksista esittää höyrylaiva Salamaa. Martikainen oli Mikkelissä töissä kun uponnutta Salamaa nostettiin Puumalasta.
– Muistan vieläkin sen tunnelman kun Salama nostettiin järven pohjasta. Laivassa oli kaikki ihan kuin siellä olisi ollut normaalia elämää, astioita ja erilaisia tavaroita lojui ympäriinsä. Tuntui jotenkin epätodelliselta ajatella, että äsken tämä laiva vielä lepäsi Saimaassa.

Martikaisen taulut sopivat komeasti entisöidyn Inkeritalon seinille.

Martikaisen maalauksissa on käsittämättömän hieno tunnelma. Niistä voi aistia että taiteilija on aidosti innostunut maalaamistaan aiheista. Oma suosikkini on ”Lähdetään kylään” -maalaus, jossa maatalon isäntä ja emäntä tekevät kotipihassaan Valmetin kyydissä lähtöä. Tässä taulussa tiivistyy jotenkin erityisen hienosti Martikaisen mielenkiinto maaseutua kohtaan ja taito tallentaa mielenkiintoisia hetkiä. Urpo Martikainen mainitsee usein sanan wau-elämys. Se hetki tai paikka, joka tekee sellaisen vaikutuksen, että sen vaan haluaa maalata. Voin vakuuttaa, että aika monelle tämä näyttely on wau-elämys.

Punkaharju täynnä taide-elämäyksiä

Inkeritalon kahvila ja Urpo Martikaisen ”Mummon ja vaarin muistojen albumista” on mainio tapa aloittaa tutustuminen Punkaharjun runsaaseen taidetarjontaan. Näyttelyyn tutumisen ohessa kannattaa muuten nautiskella kahvilan herkulliset vohvelit ennen seuraavaan paikkaan siirtymistä.

Inkeritalon kahvila sijaitsee Saimaan rannalla, hotelli Kruunupuiston pihapiirissä.

Juhannuksen jälkeen Punkaharjun harjualueella alkaa liikennöidä ihastuttava vanha retrobussi, jonka kyydissä voi siirtyä taidelämyksestä toiseen. Kruunupuistosta pääset bussilla vaikkapa Metsämuseo Lustoon, jossa on mielenkiintoisten perusnäyttelyiden lisäksi mm. Paavo Halosen näyttely ja hauska ITE-taiteilijoiden näyttely.

Paavo Halosen teos ”21 grammaa”. Noin 900 koivuviilulintua katossa.
ITE-näyttelyn kuvatuin teos, Seppo Laatusen ”Presidentit”.

Luston vieressä on viehättävästi entisöity Luston vanha asemarakennus, jossa toimii Aseman Taidelaituri. Täältä löytyy Miina Äkkijyrkän ja Nanna Suden taidetta.

Miina Äkkijyrkän Fordista viis -teos aseman edustalla.
Vanha asema on entisöity viehättävästi.

Taidekierros on hyvä päättää Tuunaansaaressa sijaitsevaan Johanna Oraksen taidekartanoon. Johanna Oras viettää tänä kesänä 25-vuotista taiteilijajuhlaa, ja taidekartanossa on ennennäkemättömän laaja kattaus erilaisia teoksia Johannan huikea uran eri vaiheista.

Taidekartano Johanna Oraksen pihassa on uusi upea Paletti-teos.
Taiteilijan voi löytää kesän aikana ateljeestaan.

Uskaltaisinpa väittää, että harvinaislaatuisen laaja ja laadukas taidetarjonta näin pienellä alueella. Olenpa kuullut sanottavan sellaistakin, että Punkaharju on tällä tarjonnalla Suomen Riviera. Tervetuloa nauttimaan taide-elämyksistä upeaan kansallismaisemaan!

Tässä vielä retrobussin aikataulu:

LÄHTÖ 1.

– Hotelli Punkaharju klo 11.00

– Taidekartano Johanna Oras klo 11.10

– Matkakeskus Harjunportti klo 11.15

– Lusto-Suomen Metsämuseo klo 11.25

– Aseman Taidelaituri  klo 11.30

– Kruunupuisto / Inkeritalo klo 11.40

– Lusto-Suomen Metsämuseo klo 11.50

– Aseman Taidelaituri  klo 11.55

– Taidekartano Johanna Oras klo 12.05

– Matkakeskus Harjunportti klo 12.10

– Hotelli Punkaharju klo 12.15

LÄHTÖ 2.

– Hotelli Punkaharju klo 12.45

– Taidekartano Johanna Oras klo 12.55

– Matkakeskus Harjunportti klo 13.00

– Lusto-Suomen Metsämuseo klo 13.10

– Aseman Taidelaituri  klo 13.15

– Kruunupuisto / Inkeritalo klo 13.25

– Lusto-Suomen Metsämuseo klo 13.35

– Aseman Taidelaituri  klo 13.40

– Taidekartano Johanna Oras klo 13.50

– Matkakeskus Harjunportti klo 13.55

– Hotelli Punkaharju klo 14.00

LÄHTÖ 3.

– Hotelli Punkaharju klo 14.00

– Taidekartano Johanna Oras klo 14.10

– Matkakeskus Harjunportti klo 14.15

– Lusto-Suomen Metsämuseo klo 14.25

– Aseman Taidelaituri  klo 14.30

– Kruunupuisto / Inkeritalo klo 14.40

– Lusto-Suomen Metsämuseo klo 14.50

– Aseman Taidelaituri  klo 14.55

– Taidekartano Johanna Oras klo 15.05

– Matkakeskus Harjunportti klo 15.10

– Hotelli Punkaharju klo 15.15

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Päivä tai miksei parikin kansallismaisemassa

Savonlinnan lomaan kannattaa ehdottomasti yhdistää päivä upeassa kansallismaisemassa Punkaharjulla. Kansalliskirjailijamme Zakari Topeliuskin kirjoitti jo aikanaan: ”Varmaa vain on, että olkoonpa ilta tahi aamu,…

Näytä lisää
Savonlinna

Mainio vinkki kaveriporukoille – panimokierros Huvilassa

Tiesitkö, että Savonlinnassa tehdään olutta ja siideriä käsityönä? Ja että sitä pääsee vielä katsomaankin? Panimoravintola Huvilan panimokierros avaa eteesi pienpanimon elämää. Tällä kierroksella…

Näytä lisää
Savonlinna

Veneilemässä Pihlajavedellä

Aurinkoa, ystäviä, hyvää ruokaa ja veneretki sokkeloisessa Pihlajaveden saaristossa. Näistä sitä on kuulkaa hyvä päivä tehty. Sain alkukesästä syntymäpäivälahjaksi veneretken täydellä ylläpidolla, ja…

Näytä lisää
Savonlinna

Lounasristeily m/s Elviiralla

Tässä taas yksi mainio kesävinkki niin meille paikallisille kuin matkailijoillekin. M/s Elviira tekee heinäkuussa torstaisin lounasristeilyjä kello 11.30 ja 13. Risteily suuntautuu upeaan…

Näytä lisää
Savonlinna

Merkkioutlet – shoppailijan paratiisi

Kesäkaupunki Savonlinna on herännyt taas eloon ja sykkii ihanan kansainvälistä tunnelmaa. Matkailijat täyttävät keskustan kadut ja kauppojen valikoimat ovat parhaimmillaan. Savonlinnaan aukeaa kesäisin…

Näytä lisää
Puumala

Keittiöveitsikurssilla Puumalassa

Minulla oli viime kesänä ilo päästä tutustumaan Puumalassa sijaitsevaan Hanhiniittyyn ja sen emäntään Sannaan ja isäntään Marttiin. Hanhiniityssä järjestetään melontakursseja ja siellä on…

Näytä lisää