Vuohenjuusto-mansikkasalaatti
Julkaistu - Pia BehmTulipas tehtyä mainio vuohenjuusto-mansikkasalaatti. Mietin pitkään mikä juusto kävisi parhaiten mansikan seuraksi ja päädyin grillattuun vuohenjuustoon. Tämä valinta osoittautui erittäin hyväksi. Vuohenjuuston kevyesti suolainen ja mansikan ihana makeus sopivat hienosti yhteen. Olisin vielä lisännyt salaattiin saksanpähkinää, mutta valitettavasti sitä ei kaapista löytynyt. Seuraavalla kerralla lisään jotain pähkinää sekaan. Luulen, että pistaasi voisi sopia hyvin.
Vuohenjuusto-mansikkasalaatti
1 ruukku jääsalaattia
1 ruukku rucolaa
1 omena
200 g mansikoita
200 g vuohenjuustoa
Leikkaa vuohenjuusto reilun sentin paksuisiksi palasiksi ja grillaa palaset uunissa grillivastuksilla niin että juustopalaset saavat vaalean ruskean pinnan. Revi salaatti ja rucola pieniksi palasiksi. Raasta joukkoon omena. Nostele vuohenjuustopalaset salaatin päälle. Viipaloi mansikat ja levittele ne salaatin päälle. Valmista kastike.
Salaatinkastike
4 rkl oliiviöljyä
3 rkl tummaa balsamico
Ripaus merisuolaa
1 rkl siirappia
Sekoita kaikki aineet keskenään. Voit muutella siirapin määrää oman maun mukaan. Itse pidän siitä, että kastike on reilusti makea, mutta tämä on ihan makuasia. Valuta kastike salaatin päälle.
Pehmeän tulinen jauhelihakeitto
Aika harvoin tulee bloggailtua arkiruokia, mutta tänään mies teki niin mahtavaa jauhelihakeittoa, että oli ihan pakko kirjata resepti ylös. Tuo chilikerma antoi keittoon…
Peuran jääpaisti
Saatiin Oravin kyläkaupasta upea peurapaisti, ja pienen mietinnän jälkeen päädyttiin tekemään siitä jääpaisti. Olen suunnitellut jääpaistin tekemistä monta kertaa, mutta aina se on…
Täyteläinen bouillabaisse
Tämä on ehdottomasti yksi herkullisimmista keitoista, joita olen koskaan syönyt. En muista, että olisin koskaan tehnyt itse bouillabaissea, mutta ainakin Marseillessa olen sitä…
Persikkaboston
Aika kiva persikkaboston. Tosin tästä piti tulla upea Valion appelsiiniboston, mutta jotenkin se muovautui matkalla hieman maalaisemmaksi persikkabostoniksi. Mies ei löytänyt kaupasta appelsiinilla…
Pasta puttanesca
Pasta puttanesca eli prostituitujen pasta on meille uusi, erittäin herkullinen tuttavuus. Pastan alkuperästä on olemassa muutamakin tarina, mutta yhden version mukaan kerrotaan, että…
Taivaallinen valkosuklaapannari
Yllättäen taas ylisana reseptin nimessä. Mutta minkäs teet, tämä pannari on oikeasti aivan taivaallinen. Törmäsin jossain pannukakkureseptiin, jota kutsuttiin maailman parhaaksi pannukakuksi, mutta…
