Seesamibroileria
Julkaistu - Pia BehmVuoden vaihteessa aloitettu uusi kevyempi elämä on tuonut broilerin yhä vahvemmin keittiöömme. Olen jostain syystä aikaisemmin käyttänyt broileria harvakseltaan, mutta osana uutta elämää on tullut kehiteltyä tästä kevyestä ja monikäyttöisestä raaka-aineesta monenlaisia ja monipuolisia herkkuja. Tänään päätin maustaa broilerin hieman itämaisittain, ja lopputulos olikin kerrassaan mainio. Koostumus oli ihanan murea ja seesamiöljyn maku hiveli makuhermoja.
Seesamibroileri
Broilerin ohutleikkeitä
Soijaa
Sitruunaista oliiviöljyä
Seesamiöljyä
Vaahterasiirappia
Chilikastiketta
Laita leikkeet laajaan astiaan ja kaada päälle soija, oliiviöljy, seesamiöljy ja chilikastike. En osaa arvioida mittoja, kun minulla on tapana vain lorautella aineita marinadiin. Mutta chilikastiketta ja vaahterasiirappia hieman vähemmän ja muita aineita vähän reilummat loraukset. Erityisesti tykkään tuosta seesamiöljyn mausta, sitä taisin laittaa eniten.
Anna maustua kymmenisen minuuttia ja paista pannulla muutama minuutti puoleltaan. Voit halutessasi kaataa vielä lopun marinadin leikkeiden päälle.
Lammasta ja tatteja paistinkivellä
Ostettiin viime syksynä sellainen kivi, jota lämmitetään puoli tuntia 250 asteisessa uunissa. Sen jälkeen kivi nostetaan kahden pienen tulen päälle niin että se…
Ahvenpannu
Meidän etanapannuissa on viime aikoina valmistunut kaikkea muuta kuin etanoita. Ei sillä, etanatkin ovat hyviä, mutta jostain syystä on tullut kauhea into kokeilla…
Muhammara – syyrialainen paprikatahna
Vaikea sanoa löytyykö maailmasta maukkaampaa tahnaa kuin syyrialainen paprikatahna muhammara. Tahna saa paprikan lisäksi makunsa saksanpähkinästä ja lämpimistä mausteista. Jos googlaat muhammara, löydät…
Ginimarinoitu hirvipaisti
Nyt on taas sellainen vaihe menossa, että tekee koko ajan mieli kehitellä uusia reseptejä. Johtuisiko vaikka siitä, että uusi kirja on otettu työn…
Hirven ulkopaisti
Meillä on jo pitkään valmistettu kaikki hirven paistit niin että paisti maustetaan kevyesti ja paistetaan suhteelisen miedolla lämmöllä 62 asteiseksi. Näin hirven maku…
Lassen lihapullaborssi
Meillä on ollut jo jonkin aikaa tapana keitellä maanantaisin keitto, josta riittää koko alkuviikoksi. Tällä viikolla päätettiin tehdä pitkästä aikaa kunnon borssikeitto. Pohjana…
