Hyvää mieltä ja estetiikkaa Loikansaaressa
Julkaistu - Pia BehmKodikkuus, lämpö, perinteet ja aito välittäminen. Niistä syntyy Loikansaaren Lomamökkien sielu. Mitä lähemmäksi Loikansaarta pääsen, sitä suuremman lämmön tunnen. Tunne alkaa siitä kun ajelen pitkin upean kaunista ja kapeaa koivukäytävää, joka on kuin portti lomaan ja hyvään oloon. Tätä viehättävää koivukäytävää pitkin sukellan ihanaan perinnemaisemaan, unohdan arkihuolet ja keskittyn nauttimaan aidoista asioista.

Lämpö vahvistuu kun pääsen Loikansaaren huolella hoidettuun pihapiiriin. Joka puolella on kauniita asioita, joita tekisi mieli koskettaa ja valokuvata. Ulko-ovella tulee vastaan paikan emäntä Pirjo Hämäläinen. Enää ei tarvitse miettiä mistä paikan lämpö syntyy. Harvoin tapaa niin asialleen ja asiakkailleen omistautunutta yrittäjää kuin tämän paikan emäntä on. Oikeastaan tekisi mieli hypätä Pirjon kaulaan ja kiittää mahtavasta tunnelmasta vaikka olen vasta saapunut.
Historian siipien havinaa
Loikansaaren tila on yksi Savonlinnan vanhimmista asutuista ja viljellyistä paikoista. Tilalla on ollut pysyvää asutusta jo ennen kuin Olavinlinnaa alettiin rakentaa vuonna 1475. Vuosina 1659–1898 kartanoa hallitsi mahtava Pistolekorsin aatelissuku, jonka vaikutuksen voi tuntea vielä tänäkin päivänä. Eino Kalima kuvailee kirjassaan tilalla vaikuttanutta Pistolekors-suvun Lydia Lagusta seuraavasti: ”Täti Lydia Lagus oli hieno, herkkä, esteettinen luonne, hän rakasti kukkia hellällä rakkaudella ja osasi taiteellisella maulla yhdistää niitä niin kukkapenkeissään kuin hurmaavissa tuoksuvissa kukkavihkoissaan, joiden vertaisia en ole muualla nähnyt.”

Nykyinen emäntä jakaa selvästi saman kauneudentajun Lydia Laguksen kanssa. Loikansaaren ainutlaatuinen kauneus näkyy ja tuntuu erityisesti lämpimässä palvelussa ja pienissä, hyvällä maulla huomioiduissa yksityiskohdissa, kuten juuri kukissa.
Palanen lomasta mukaasi
Kartanon puodista saa ostaa käsitöitä, joita löytyy myös vuokrattavien huviloiden sisutuksesta. Eli jos lomalla ihastut johonkin sisustuselementtiin, voit ostaa sen mukaasi kun lähdet kotiin. Ja tätä kuulema tehdäänkin paljon. Erityisesti ulkomaalaiset asiakkaat ovat todella kiinnostuneita kotimaisista käsitöistä. Semmoisenkin vinkin voisi vielä antaa, Loikansaaressa voi päästä myös kokeilemaan omia käsityötaitojaan.

Kaikki Loikansaaren mökit ja huvilat sijaitsevat järven rannalla, mieltärauhoittavassa maisemassa. Mökit on sisustettu kauniisti ja niistä voi tosiaankin löytää emännän tekemiä käsitöitä. Kesäisin asiakkaita ilahdutetaan itse poimituilla luonnonkukilla. Tämä on kyllä ihan paras paikka lomalle ja täydelliselle rentoutumiselle.
Yhteistyössä: Loikansaaren lomamökit
Kudontaretriitti Saimaan rannalla
Oletko kuullut koskaan kudontaretriitistä? Älä välitä, en minäkään ennen eilistä. Mutta heti kun kuulin mistä on kyse, innostuin asiasta aivan valtavasti. Ajattele vaikka,…
Täysikuu kutsuu talvilomalle Loikansaareen
Ajelen kaikessa rauhassa kohti Loikansaarta. Radio pauhaa normaaliin tapaan taustalla, mutta en kiinnitä siihen sen enempää huomiota. Yhtäkkiä höristelen korviani, sillä Vappu Pimiä…
Viikonloppu mökkeillen ja käsitöistä virkistyen
Me täällä Saimaalla uskomme käsillä tekemisen eheyttävään ja mieltä virkistävään voimaan. Kun kädet tekevät ja ajatus keskittyy pidempikestoiseen työskentelyyn, niin mieli virkistyy kuin…
Loma Saimaalla saa sinut voimaan hyvin
Kiireinen arki kaipaa joskus keskeytystä. Keskeytyksen ei tarvitse olla pitkä, oikeissa olosuhteissa voit kerätä voimaa ja energiaa moneksi kuukaudeksi eteenpäin. Metsästä hyvinvoinnin edistäjänä…
Loikansaari on perheellemme kuin oma lomapaikka
Yhä useampi perhe miettii kannattaako hankkia omaa mökkiä vai olisiko mukavampi viettää rentoa mökkilomaa ilman omistamisen ja paikoista huolehtimisen vaivaa. Loikansaaren lomamökeillä on…
Rennon tyylikästä lomailua Loikansaaressa
Loikansaaren lomamökeillä vietät rennon tyylikästä kesälomaa. Mukavien mökkipuuhailujen ohessa kannattaa vierailla Suomen kesäkaupunki Savonlinnan keskustassa shoppaamassa ja fiilistelemässä kansainvälistä tunnelmaa. Loikansaari onkin mahtava…
Vilkaharju Sulkavalla on osa Saimaan Geopark aluetta
Vilkaharju on upea noin neljän kilometrin mittainen harju vain viiden kilometrin päässä Sulkavan kirkonkylän keskustasta. Vilkaharju on osa Saimaan Geopark aluetta. Kauniita järvimaisemia ja…
Savonlinnan Oopperajuhlat – mihin oopperaan tänä kesänä?
Savonlinnan tuleva oopperakesä tarjoaa tuttuun tapaan monipuolisen kattauksen oopperan helmiä. Luvassa on mm. loistokasta laulua, mahtavia kuorokohtauksia, kiehtovaa draamaa ja järjetöntä rakkautta. On…
Yksilöllistä ja asiantuntevaa palvelua Muotitalo Pukissa
Niin paljon kuin tykkäänkin kauniista vaatteista, en millään jaksaisi käydä niitä shoppailemassa. Kaupoissa kiertely ei vaan ole minun juttuni. Mutta onneksi on Muotitalo…
Laadukkaat Dermalogica-tuotteet Ruususesta
Oletko jo tutustunut laadukkaisiin Dermalogica-tuotteisiin? Dermalogica on tuotesarja, joka ei sisällä ärsyttäviä ainesosia tai ainesosia, jotka saattavat aiheuttaa epäpuhtauksien puhkeamista. Tuotteet on kehitetty…
Seudun komein hotelli
Hotel & Spa Resort Järvisydämeen on valmistunut hiljattain upea uusi elämyshotelli. Hotelli täydentää Järvisydämen jo entisestään hyvää palveluvalikoimaa. Aikaisemmin majoittua on voinut vain…
Savonlinnan ympäri laivalla
Kun muissa kaupungeissa kiertoajelu tehdään bussilla, niin veden ympäröimässä Savonlinnassa se tehdään luonnollisesti laivalla. Ylivoimaisesti mukavin tapa tutustua Savonlinnaan on hypätä satamasta m/s…