Linja-autoasema – kauppa- ja hyvinvointikeskus Savonlinnan keskustassa

Julkaistu - ,

Harvoin tulee ajateltua, että Savonlinnan keskustassa sijaitseva linja-autoasema on aika paljon muutakin kuin vain linja-auton odottelupaikka. Asemalta löytyy nimittäin yllättävänkin paljon erilaisia palveluja. On kahvilaa, kauppoja, hyvinvointialan yrityksiä ja paljon muuta mielenkiintoista. Linja-autoasemalla on myös hyvät maksuttomat parkkipaikat, joten sinne on helppo poiketa. Tässä muutamia vinkkejä ja hyviä syitä suunnata askeleensa linja-autoaseman suuntaan.

EasyFit – kokonaisvaltaista hyvinvointia

Linja-autoaseman toisessa kerroksessa sijaitseva kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin erikoistunut EasyFit-liikuntasali on toiminut linja-autoasemalla vuodesta 2015 lähtien. EasyFitin yrittäjä Laura Natunen on tyytyväinen tiloihin.
– Meillä on täällä ihanan väljät tilat, itse asiassa suurin osa asiakkaista yllättyy kun tulee käymään ensimmäisen kerran. Sijainti on muutenkin hyvä, ja tärkeätä on tietysti se, että autot saa ilman maksua parkkiin tuohon kiinteistön pihaan.

EasyFitissä on ihanan avarat, valoisat ja puhtaat tilat.

EasyFitissä käy monenlaista väkeä, ja se on yksi yrityksen menestyksen salaisuus.
– Meillä käy kaikenikäisiä ihmisiä, tällä hetkellä vanhin asiakas on yli 90-vuotias rouva. Täällä kenenkään ei tarvitse miettiä minkälaiset trikoot pitää laittaa päälle, vaan meille voi tulla ihan sellaisena kun on. Itse asiassa juuri tästä asiasta saamme eniten hyvää palautetta. Ihmiset tykkäävät tosi paljon rennosta ja leppoisasta tunnelmasta.

Juha-Matin opastuksella voit paneutua nyrkkeilyn saloihin, yrittäjä Laura Natunen (keskellä) on tällä hetkellä äitiyslomalla ja Anu auttaa mielellään ruokailuun ja liikuntaan liittyvissä asioissa.

EasyFitissä on tarjolla monipuolinen kattaus hyvinvointiin liittyviä palveluja. Keskiössä on suuri kuntosali, jossa on myös jumppasali ja spinningsali. Liikkua voi omatoimisesti, mutta tarjolla on myös ammattilaisten apua sekä liikkumiseen että syömiseen ja yleiseen hyvinvointiin. Kuukausimaksu on vain 29,90 €/kk ja siihen sisältyy vapaa salin käyttöoikeus sekä laaja valikoima erilaisia ryhmäliikuntatunteja.

Olen itse ollut EasyFitin erittäin tyytyväinen asiakas jo yli kaksi vuotta. Käyn säännöllisesti salilla, mutta käytän toisinaan myös personal trainerin palveluja. Edustan sitä näkökulmaa, että ammattilaisen avulla pääsee todellakin parempiin tuloksiin kuin itsekseen puurtamalla. Jos haluat tietää mitä minulle tapahtui kun astuin ensimmäisen kerran EasyFitin ovesta sisään, niin tarina löytyy täältä.

Värisilmä – täyden palvelun sisustusliike

Uusia tapettimalleja tutkivat vasemmalta alkaen Henna Honkanen, Satu Ikonen, Hannele Ylhäinen ja Nina Sula.

– Savonlinnan linja-autoaseman ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva Värisilmä on ainoa niistä alkuperäisistä kauppaliikkeistä, jotka täällä aloittivat, kun linja-autoasema avattiin joulukuun 1. päivänä vuonna 1981, kauppias Nina Sula kertoo.

Värisilmä Savonlinna on täyden palvelun sisustusliike, josta löytyy useimpien Värisilmä -liikkeiden lailla kaikki sisätilojen pintamateriaalit katosta lattiaan. Myynnissä on mm. kattopaneelia, laattoja, maaleja, tapetteja, lattiamateriaaleja vinyylistä parkettiin sekä mattoja eri tiloihin mittojen mukaan tehtynä. Erilaiset ulkomaalit ja -pinnoitteet rakennuksen katosta kivijalkaan sekä paljon muuta kuuluvat myös Värisilmän valikoimiin.
– Myytävien sisustustuotteiden lisäksi meiltä löytyy värisilmäpalvelut kuten Maalitohtori, Sävylä-värisuunnittelu, Tunnetila-sisustuspalvelu sekä rakentamisen ammattilaisille suunnattu Värisilmä-ammattilaispalvelut.

Värisilmässä ollaan tyytyväisiä liikkeen keskeiseen sijaintiin aivan kaupungin ytimessä.  Myös asiakkaat tykkäävät, kun maali- ja tapettiostoksilla on helppo käydä kaupungin keskustassa. Ilmainen pysäköinti saa myös paljon kiitosta.
– Linja-autoasemalla on paljon palveluita saman katon alla ja uusiakin yrityksiä on silloin tällöin tullut taloon. Meillä Värisilmällä on täällä vuokrattavana n. 40 m2:n liikehuoneisto aiemmissa tiloissamme, Nina Sula kertoo.

Työssäni sisustussuunnittelija käyn usein viikoittain Värisilmässä, joko asiakkaitteni kanssa tai itsekseni  inspiroitumassa ja katsomassa mitä uutuuksia markkinoille on tullut. Erityisen tyytyväinen olen Värisilmän laajaan tapettimallistoon, josta olen löytänyt moneen kohteeseeni juuri sen oikean tapetin.

Värisilmä Savonlinna löytyy myös Facebookista ja Instagramista, kannattaa ottaa molemmat seurantaan.

Jalkaterapeutti Kaisa Vuontele

Jalkaterapeutti Kaisa Vuontele ja Kaisan viisi vuotta helmikuussa täyttänyt yritys toimii ja on toiminut koko olemassaoloaikansa linja-autoaseman ensimmäisessä kerroksessa, sisäpihan laidalla.

Jalkaterapeutit Kaisa Vuontele ja kuvassa vasemmalla oleva Petra Toivanen toivottavat asiakkaansa iloisesti tervetulleiksi.

Jalkaterapeutti Kaisa Vuonteleen palveluihin kuuluvat jalkahoidot, pohjallistutkimukset, jalkojen jumpat, kenkäopastusta ja jalkojen omahoito ohjausta. Lisäksi palveluihin kuuluu myös jalkojen hierontaa, hermoratahierontaa sekä lymfaboots -hoidot. Lisäksi Kaisa myy kotimaisia kiristämättömiä sukkia, Feelmax kevytjalkineita, joilla jalkojen lihakset saadaan hyvin toimimaan. Kaisan yritys toimii myös Oriflame pisteenä, josta voi hakea uusimman Oriflame kuvaston ja tilata haluamansa tuotteet.
– Kauttani saa myös Mediteam tukisukkia, sekä teen myös mittaukset oikean kokoisten sukkien tilaamiseksi asiakkaalleni. Myynnissä on myös jalkojen omahoitotuotteita.

Kaisa Vuontele kertoo, että jalkaterapeutin asiakkaina hänen luonaan käy kaiken ikäisiä naisia ja miehiä, eniten keski-ikäisistä vanhuksiin. Kaisa on tehnyt myös sairaalassa jalkaterapeutin töitä. Diabeetikot ja reumaa sairastavat henkilöt ovat yksi tärkeä kohderyhmä, joita voin auttaa, Kaisa sanoo. Jalkaterapeutin luo tullaan, kun on tarve hoitaa jalkojen kovettumia tai pahasti väärään suuntaan kasvavia kynsiä. Moni, myös nuoret ja myös miehet, käy jalkahoidossa rentoutumassa silloin, kun halutaan hetki omaa aikaa.

Viimeisen vuoden ajan Kaisalla on ollut apuna jalkaterapeutti  ja koulutettu hieroja Petra Toivanen, joka tekee myös jalkahoitoja. Kaisa suositteleekin jalkahoitoa kaikille, jotka tarvitsevat välillä omaa rentoutumishetkeä, tai pientä apua omaan jalkahoitoon.

Kaisa Vuontele on tyytyväinen linja-autoaseman keskeiseen sijaintiin sekä omaan toimitilaansa katutasossa ja sisäpihalla. Etuina on hyvät parkkipaikat, esteettömyys.
– Hoitolaan ei ole kynnyksiä, eikä rappusia, joten tiloihin pääsee hyvin pyörätuolilla ja rollaattorilla. Lisäksi on ihanaa, ettei ovi aukea suoraan Olavinkadulle. Talvella ei lumisade tai kylmä tuuli tule sisään ja kesällä tiloissa ei ole kuuma, kun aurinko ei paista suoraan ikkunoihin. Hyvä asia on myös, että taksiasema ja linja-autopysäkit ovat ihan vieressä.

Jalkaterapeutti Kaisa Vuontele löytyy myös Facebookista.

Kahvila Aromi – palvelee jo varhain aamulla

Kahvila Aromi linja-autoaseman ensimmäisen kerroksen päädyssä palvelee asiakkaitaan jo varhaisesta aamusta lähtien, sillä kahvila avataan arkiaamuisin jo klo 6.30.

– Kahvila Aromi aloitti toimintansa maaliskuun lopussa 2012. Itseni lisäksi kahvilla työllistää kaksi työntekijää, yrittäjä Marja-Leena Pykäläinen kertoo.

Kahvila Aromi on auki maanantaista perjantaihin, ja toiminnan ydinasioita on päivittäinen buffeepöydästä tarjottava kotiruokalounas. Asiakas voi valita salaatti-, keitto- tai kotiruokalounaan. Lounas sisältää leivät ja levitteen, ruokajuoman, salaatin ja jälkiruokakahvin sekä kotileivonnaisen. Lounas valmistetaan itse paikan päällä.

Kahvila Aromin Pirjo, Marja-Leena ja Karoliina ennättävät harvoin yhteiseen valokuvaan.

Kahvila Aromin palveluihin kuuluvat kahvilatoiminta, pitopalvelu ja Matkahuollon paketti- ja matkapalvelut. Kaikki kyseisiä palveluja haluavat ovat tervetulleita asiakkaitamme.
– Linja-autoasema on hyvä kauppapaikka ja olen ihan tyytyväinen tiloihimme. Asiakaspaikkoja meillä kahvila Aromissa on 74.

Kahvila Aromi järjestää myös muutaman kerran vuoteen sisäpihan toritapahtumia, mm. pääsiäis- vappu- ja joulutoreja, joissa käy satoja ihmisiä ostamassa ja myymässä paikallisia tuotteita, lähinnä käsitöitä ja leivonnaisia. Meillä on linja-autoasemalla oma kauppiasyhdistys, jonka puitteissa myös on myös yhteistä toimintaa, Marja-Leena kertoo.

Kahvila Aromi on myös Facebookissa ja sivulta löytyy aina myös viikon ruokalista. Tervetuloa lounaalle!

Fysiokulma tarjoaa vaivatonta elämää

Linja-autoaseman toisessa kerroksessa sijaitseva Fysiokulma on Suomen neljänneksi suurin yksityisessä omistuksessa oleva alan yritys. Fysiokulman yrittäjä Pentti Happonen kertoo, että yritys työllistää tällä hetkellä 15 alan ammattilaista. Yrittäjä haluaa pitää huolen siitä, että heillä on käytössä aina alan parhaat laitteet ja työntekijöiden ammattitaitoa kehitetään koko ajan.
– Pidän erittäin tärkeänä sitä, että työntekijät saavat mahdollisimman hyvää koulutusta. Kun panostetaan hyviin laitteisiin ja työntekijöiden osaamiseen, pystytään palvelemaan asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla.

Fysiokulman palvelut jakautuvat kolmeen osaan. Tarjolla on vaativaa kuntoutusta, perinteistä fysioterapiaa ja nykyisin jalkaterapia muodostaa jo merkittävän osan yrityksen liikevaihdosta. Yrityksen tiloissa toimii myös paja, jossa valmistetaan FootCare-pohjallisia. Savonlinnalaisille tämä tarkoittaa sitä, että pohjalliset saa nopeasti käyttöönsä, ja jos pohjallisiin tarvitsee muutoksia, kestää niiden tekeminen parhaimmillaan muutaman minuutin. Jalkojen virheasennosta kärsii jopa 50 % suomalaista. Jos sinä olet yksi näistä, kannattaa tutustua tarkemmin Fysiokulman jalkaterapiaan.

Kaikki FootCare-pohjalliset tehdään Savonlinnassa.

Fysiokulman ydinosaamiseen kuuluu vaativa kuntoutus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos ihminen loukkaantuu esimerkiksi liikenneonnettomuudessa, hän saa apua Fysiokulman ammattilaisilta. Juuri tällä osa-alueella erilaisten nykyaikaisten laitteiden käyttö tuottaa hyviä tuloksia.

Vaativa kuntoutus on Fysiokulman ydinosaamista.

Fysioterpian tavoitteena on asiakkaan kiputilojen poisto tai niiden helpottaminen. Kannattaa muistaa, että mitä aikaisemmassa vaiheessa hoitoon hakeutuu, sitä helpommin saa myös apua. Lisätietoja palveluista löytyy Fysiokulman nettisivuilta.

Fysiokulman ammattilaiset auttavat kun tarvitse apua kipuihin.

Taloluotsi – isännöinti on joukkuelaji

Linja-autoaseman kolmannessa kerroksessa sijaitseva aidosti paikallinen, luotettava ja asiakkaistaan huolehtiva, sekä henkilökunnan omistama, Isännöinti Taloluotsi tarjoaa asiakkailleen asiantuntevaa isännöintiä ja asumisen turvaa.
– Meillä on kannustava ja yhteen hiileen puhaltava työyhteisö ja asiakaskokemus on meillä tutkitusti erinomainen ja jokainen asiakas sekä työyhteisön jäsen on tasavertainen. Asiakkaamme ovat aina tervetulleita toimistollemme vaihtamaan ajatuksia tai vaikka juomaan kupin kahvia. Yhdessä olemme enemmän, sillä isännöinti on joukkuelaji, toimitusjohtaja Teemu Tiainen sanoo.

Isännöinti Taloluotsin isännöitsijät vasemmalta Henri Immonen, Arsi Anttonen (hall. puh.joht.), Teemu Tiainen (toim.joht.) ja Tarja Makkonen.

– Pisimmät asiakassuhteemme ovat alkaneet jo 80-luvun puolivälissä, jossa ovat myös yrityksemme juuret. Isännöinti Taloluotsi työllistää tällä hetkellä kahdeksan isännöinnin ammattilaista.
Kevät on Isännöinti Taloluotsissa kiireistä aikaa kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden tilinpäätösten sekä yhtiökokousten kanssa. Asiakasyhtiöiden kokouksille Isännöinti Taloluotsilla tarjoaa hyvät kokoustilat nykyaikaisin varustein.
– Tarvittaessa kokouksiin voi osallistua myös etänä Skypen välityksellä, Teemu kertoo.

Mobiili on tätä päivää

Isännöinti Taloluotsi kuuluu valtakunnallisestikin alan edelläkävijöiden joukkoon, sillä heillä on käytössä monipuolisia digitaalisia palveluita myös mobiilina.
– Nyt huhtikuun alussa avaamme Taloluotsissa uuden mobiilipalvelun ja tarjoamme sitä asiakkaillemme. Tämän mobiilipalvelun avulla asunto-osakeyhtiön osakas voi itse muokata omia tietojaan, tarkistaa maksujensa kuten yhtiö- ja mahdollisen rahoitusvastikkeen tietojaan. Palvelun kautta voi myös lukea taloyhtiön tiedotteet ja katsoa muut taloyhtiön osakkaille tarkoitetut asiakirjat suoraan oman älypuhelimen avulla. Myöhemmin, mahdollisesti vielä tämän vuoden aikana, otamme käyttöön myös sähköisen isännöintitodistuksen. Sähköinen isännöintitodistus nopeuttaa palveluamme osakkaille mm. asuntokauppojen yhteydessä, Teemu sanoo.
– Tähtäimenämme on kannattava ja kasvava liiketoiminta, jota tuetaan ja kehitetään jatkuvasti mm. digitaalisilla palveluilla ja koulutuksella. Tämä takaa, että alan uusin tietotaito on aina asiakkaittemme saatavilla.

Hyvä tuote

Isännöinti Taloluotsilla on hyvä tuote, sillä käytössä on erinomaiset alan ohjelmistot, hyvät nettisivut ja omat hyvin varustellut neuvottelutilat Savonlinnassa sekä nyt myös Kerimäen toimipisteessä.
Isännöinti Taloluotsin kotisivuilta löytyy mm. kiinteistöalan taloyhtiön vastuunjakotaulukko selkeässä 3D muodossa. Taulukkoa voi kuka tahansa tietoa etsivä käydä lukemassa.

Hyvä sijainti

Linja-autoaseman keskeinen sijainti ja ilmaiset parkkipaikat miellyttävät myös Isännöinti Taloluotsin asiakkaita sekä henkilöstöä. Lisäksi komea maisema, joka neuvotteluhuoneiden ikkunoista aukeaa Pihlajavedelle, on pelkkää plussaa.

Tervetuloa tutustumaan Savonlinnan linja-autoaseman palveluihin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Valloittavaa kevätmuotia Muotitalossa

Vahvaa punaista, hempeitä pastelleja, mielenkiintoisia yksityiskohtia, frillahihoja ja paljon kukkia. Näistä on tämän kevään ja kesän muoti tehty, ainakin eilisen Muotitalo Pukin asiakasillassa…

Näytä lisää
Savonlinna

Kevät on saapunut Muotitaloon

Ihanan heleä kevät on saapunut Muotitalo Pukiin. Rekit ja hyllyt ovat täynnä toinen toistaan houkuttelevimpia vaatteita ja asusteita. Tänä keväänä myymälää näyttäisi hallitsevan…

Näytä lisää
Savonlinna

Parhaat vinkit alennusmyynteihin

Alennusmyynnit ovat nyt kiivaimmillaan, ja on ehdottomasti hyvä aika lähteä liikenteeseen jos haluaa laatutavaraa alennettuun hintaan. Ennen shoppailureissua kannattaa kuitenkin pysähtyä hetkeksi miettimään…

Näytä lisää
Savonlinna

Pukeutumisvinkkejä kesän juhliin

Kesä on parasta aikaa juhlille. Kokosimme yhteen kolmen savonlinnalaisen kaupan ihania pukeutusvinkkejä kesän juhlakautta varten. Valitse kuvista suosikkisi ja käy kaupoilla katsomassa mitä…

Näytä lisää
Savonlinna

Carlsonilta kaikkea ihanaa puutarhaan ja grillaamiseen

Kesällä tekee mieli laajentaa kotia ulos sisustamalla puutarhaa ja parveketta. Carlsonilta löytyy kaikkea ihanaa puutarhaan ja grillaamiseen. Valitsemalla erilaisia kalusteita, kasveja ja koriste-esineitä…

Näytä lisää
Savonlinna

Antti Naukkarinen: iloisella ilmeellä yhdessä Savonlinna nousuun!

Olen ollut aina sitä mieltä, että Savonlinna on ihastuttava paikka asua ja oikein passeli paikka tehdä myös yritystoimintaa. Siksi viime aikojen negatiivisiin asioihin…

Näytä lisää