Lumikenkäily – rentoutumisen aatelia

Julkaistu -

Eilen koitti vihdoin se päivä, että pääsin talven ensimmäiselle lumikenkäretkelle. Parin tunnin huikealla retkellä tuli naurettua, laulettua ja ihan vaan ihasteltua suomalaista metsää ja sen hyvää tekevää voimaa. Tänä aamuna oli mukava katsella älysormus Ouran tarjoaamaa analytiikkaa ja todeta, että metsäretki oli tehnyt hyvää ihan mittauslukemienkin muodossa. Tästä innostuneena päätin kirjata ylös viisi syytä lähteä lumikenkäretkelle.

1. Metsä tekee hyvää

Metsäntutkimuslaitoksen selvityksen mukaan jo lyhyet ajat metsässä vaikuttavat positiivisesti ihmisen psyykkeeseen ja fysiikkaan. Tutkimuksen mukaan pelkkä metsässä oleskelu riittää, mutta jos siihen lisätään liikunta, niin saadaan fyysisiäkin vaikutuksia. Elän itse metsän keskellä ja nautin metsästä monin eri tavoin. Itselleni juuri lumikenkäily on se paras tapa imeä metsän voimaa sisäänsä.

2. Lumikengillä pääset upeisiin paikkoihin

Harrastan monipuolisesti liikuntaa ja talvella käyn lumikenkäilyn lisäksi hiihtämässä ja luistelemassa. Hiihtäessä ja luistellessa joudut tavallisesti valitsemaan matkasi jonkun muun tekemän reitin mukaan, lumikenkien kanssa saa suunnata umpihankeen. Kuten Aaro Hellaakoski jo aikoinaan toteti: ”tietä pitkin tien on vanki, vapaa on vain umpihanki”. Lumikengillä koko maailma on avoin. Mikään ei kahlitse, mikää ei rajoita. Jyrkimmätkin vuorenrinteet ja sokkeloisimmat metsät ovat tehty valloitettaviksi.

 

3. Et tarvitse lajiosaamista etkä erikoisvarusteita

Jos osaat kävellä, osaat liikkua lumikengillä. Alussa kengät voivat tuntua hieman kömpelöiltä, mutta niihin tottuu nopeasti. Lumikengät laitetaan omiin talvikenkiin, joten sinun tarvitsee vain etsiä sopiva välinevuokraamo, josta haet itsellesi vuokrakengät. Ei tarvitse miettiä löytyykö vuokraamosta sopivia monoja suksiin tai luistimiin.

4. Sopii kaiken kuntoisille

Lumikenkäily on siitä mukava laji, että se sopii kaiken ikäisille ja kaiken kuntoisille. Voit kulkea metsässä hitaasti nautiskellen tai halutessasi vaikka juosta jyrkkiä mäkiä ylös. Jokainen nauttii tavallaan. Itselleni lumikenkäily edustaa enemmänkin rentoutumista kuin urheilua. Missään muussa talvilajissa ei pääse niin lähelle metsää kuin lumikenkäilyssä. Voi ihastella metsän upeita yksityiskohtia ja pysähtyä välillä vaikka halaamaan puita jos siltä tuntuu. Metsä tuntuu ihan koko kehossa kun annat sille mahdollisuuden.

Eilen teimme perinteisen kolmen vuoren kierroksen, johon sisältyy ihanan alavia maastoja, mutta myös hyvin sykettä nostavia jyrkkiä osuuksia, ja ne kyllä antavat nautiskeluun oman mukavan lisänsä. Ja tietenkin korkeiden kallioidan päältä on ihan parhaat näkymät.

5. Punkaharjun lumikenkäpuisto

Kätevin tapa aloittaa lumikenkäily on suunnata askeleensa Punkaharjulle. Sieltä löytyy nimittäin Punkaharjun lumikenkäpuisto. Tämä tarkoittaa käytönnössä sitä, että punkaharjulaiset matkailuyritykset ovat  suunnitelleet kahdeksan hienoa ja selkeästi merkittyä lumikenkäreittiä Punkaharjun harjualueille ja muihin mukaviin maastoihin. Majoitusyrityksistä löytyy näiden reittien kartat ja lumikenkiä saat vuokralle ainakin Kruunupuistosta ja Harjun Portista. Ja jos tuntuu, että et halua mennä yksin metsään, löytyy Hotelli Punkaharjun talvilomien viikko-ohjelmasta ohjattuja lumikenkäretkiä.

Jos et ole vielä kokeillut, niin kokeile ihmeessä. Nautit ihan varmasti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Talviloma Saimaalla

Mitä enemmän vietän aikaa Savonlinnan seudun matkailukohteissa, sitä enemmän ihmettelen, miksi Savonlinnaa ei osata vielä mieltää talvimatkailukohteeksi. Meillähän on täällä kaikki, mitä lomailija…

Näytä lisää
Savonlinna

Ihana joulu Savonlinnassa

Miltä kuulostaisi ihanan helppo, valmis joulu kauniissa Savonlinnassa? Savonlinnan seudun lomakylät ovat täyttyneet jo usean vuoden ajan joulumatkailijoista. Kaunis talvinen saimaalainen satumaailma houkuttelee…

Näytä lisää
Savonlinna

Koko perheen hauska Porokylä

Rantasalmelle, Hotel & Spa Resort Järvisydämen kupeeseen on avattu uusi koko perheen talvinen Porokylä. Päästiin eilen privaattivierailulle testaamaan uuden paikan palveluja. Porokylä on ihan…

Näytä lisää
Savonlinna

SaPKon matsissa

Vähän erilainen perjantai-ilta. Normaali syksyinen perjantai-iltani koostuu rantasaunasta, takkatulesta, hyvästä ruuasta ja lasillisesta punaviiniä. Enkä ihan pienillä myönnytyksillä ole valmis tätä kokonaisuutta vaihtamaan…

Näytä lisää
Savonlinna

10 hyvää syytä tulla talvilomalle Savonlinnaan

Savonlinna tunnetaan mahtavana kesäkaupunkina, mutta uskallan kyllä väittää, että tänne kannattaa suunnata askeleensa myös talvilomalla. Talvinen Saimaan järviluonto on huumaavan kaunis, ja tekemistä…

Näytä lisää
Savonlinna

Yhteistyöllä menestystä

Savonlinnan ylpeydellä SaPKolla on takanaan huikea alkukausi. Peli kulkee mainiosti ja joukkue komeilee sarjataulukon kärjessä. Kysyttäessä syitä hyvään menestykseen, on vastaus selvä. Kyse…

Näytä lisää