Ihana naisten ilta Ruususessa
Julkaistu - Pia BehmOlipas mukava naisten ilta Ruususessa. Keskustassa liikkujat ovat varmaan huomanneet, että Kauneuskeskus Ruususen alakertaan on avattu uusi viehättävä Skin & Nail Bar. Me kävimme tänään kaveriporukan kanssa testaamassa kuinka keskustan uusi tulokas toimii.


Skin & Nail Barin ideana on, että ihmiset voivat piipahtaa sisään ja saada neuvoja esimerkiksi ihonhoitoa koskevissa asioissa. Kauniisti sisustettu paikka sopii myös erinomaisesti pienten porukoiden illanviettoihin. Illan teema voi olla ihonhoito, meikkaus, kynnet tai oikeastaan mitä vain kauneudenhoitoon tai hyvinvointiin liittyvää. Meidän ohjelmassamme oli lähestyvään pikkujoulukauteen liittyen juhlameikki.
Ilta aloitettiin ihoanalyysillä eli kosmetologi tutki jokaisen ihon ja valitsi jokaiselle ihotyypille sopivat tuotteet. Ruususessa on käytössä laadukkaat Dermalogican tuotteet, ja näitä myös me saimme testata.
Analyysin jälkeen kasvojen iho puhdistettiin ja kuorittiin. Tämän jälkeen käytettiin monenlaisia aineita silottelemaan suurimpia ryppyjä. Ei muuten uskoisi mitä kaikkia ihmeaineita naisten kauneudenhoitoon voikaan löytyä 🙂

Hyvän pohjustuksen jälkeen oli vuorossa juhlameikki, ja jokainen osallistuja sai päättää lähdetäänkö korostamaan silmiä vai huulia. Silmien teemana oli ihanan utuinen Smokey Eyes -meikki. Yksi osallistujista valittiin malliksi ja hänelle tehtiin toinen puoli meikistä valmiiksi, toisen puolen mallikin teki itse. Me muut teimme koko meikin ohjeiden mukaan itse. Täytyy tunnustaa, että meikkivinkit tulivat kyllä tarpeeseen. Etenkin luomivärin käyttöön tuli ihan uusia näkökulmia.
Illanviettoon kuului myös pientä herkuttelua. Ruususen omistaja Mervi oli taikonut meille ihania herkkupaloja. Vinkkinä muuten, että illanviettoon voi ottaa halutessaan mukaan vaikka kuohujuomaa.

Kenelle sopii?
Pohdittiin porukalla kuinka hauska tapa tämä onkaan viettää iltaa kaveriporukan kera. Tällainen sopii mainiosti myös pikkujoulu- tai syntymäpäiväohjelmaksi. Miksei myös joululahjaksi yhteiseksi ajaksi esim. äidille ja tyttärille tai ystäväporukalle.
Käykäähän testamassa, Ruususen ihanat naiset pitävät teistä varmasti hyvän huolen.
Keho kiittää huollosta ja hemmottelusta
Tein vuoden vaihteessa uudenvuoden lupauksen, jonka mukaan pidän itsestäni yhä parempaa huolta. Käytännössä tämä on tarkoittanut liikunnan lisäämistä ja ruokavalion perusteellista muuttamista. Aika…
Upeasti entisöity sauna Pihlajaveden rannalla
Punkaharjulla sijaitsevassa Kruunupuistossa on tehty upeata työtä vanhojen rakennusten entisöimisen osalta. Ensin laitettiin hienoon kuntoon vanha ylilääkärin talo Urhola, sen jälkeen upea Inkeritalo…
Muoti ja kauneus kuuluvat kaikille
Ulkona pauhaa syksyinen tuuli ja sade. Kruunupuiston kauniisti somistetussa ravintolasalissa on sitä vastoin poikkeuksellisen lämmin ja odottava tunnelma. Onhan alkamassa Kruunupuiston kuntoustoiminnan 50-vuotisen…
Työporukalle virtaa harjuluonnosta
Punkaharjulla, harjualueen sydämessä sijaitseva Kruunupuisto on mahtava paikka erilaisten tiimipäivien järjestämiseen. Tarjolla on paljon tekemistä, ja kokoustilat ja saunat ovat ainutlaatuisia tunnelmaltaan. Harjuluonto…
Ruokkeen lomakylä – luonnollinen paikka yrityksille ja ryhmille
Moni meistä tuntee Ruokkeen lomakylän upeista hiekkarannoista ja mainiosta kalatarjonnasta. Eikä suotta, nämähän ovat Ruokkeella aivan huippuluokkaa. Rantahiekka lämmittää varpaita kuin etelänlomalla konsanaan…
Mikset vuokraisi koko laivaa?
Ei liene juurikaan parempaa tapaa viettää kokousta tai kesäjuhlaa Saimaalla kuin vuokrata laiva ja lähteä risteilemään ympäri kaunista Savonlinnan saaristoa. Porukka pysyy mukavasti…
