Lauantai-illan huumaa Talvisalossa
Julkaistu - Pia BehmMeillä oli eilen ilo olla Kiinteistövälitys Hannu Naukkarisen vieraina SaPKo-KeuPa-jääkiekko-ottelussa. Ja täytyy todeta, että kylläpä olikin mukava lauantai-ilta. Antti Naukkarinen kertoi tervetulopuheessaan, ettei heillä ole tapana järjestää pikkujouluja, vaan he mielummin kutsuvat yhteistyökumppanit viettämään iltaa Talvisaloon. Minusta hieno tapa yhdistää paikallisen jääkiekkoseuran tukeminen ja kumppaneiden ilahduttaminen.

SaPKon otteluisännyys on kyllä yrityksille helppo ja mukava vaihtoehto vieraiden kestitsemiseen. Tilaisuus alkaa ruokailulla noin tuntia ennen ottelun alkua. Tänään tarjolla oli salaattia ja hyvää savuporokiusausta. Jälkiruuat nautitaan ensimmäisellä erätauolla.

Ruokailun jälkeen saimme vieraaksi KeuPan valmentajan Ville Niemisen ja kotijoukkueen valmentajan Pasi Räsäsen. Täytyy kyllä sanoa, että melkoinen velikulta on Niemisen Ville. Sellaista tarinaa tuli herralta, että nauraa sai vedet silmissä. Ja hyvä näin, eihän jääkiekko maailman vakavin asia ole.
Vielä ennen katsomoon siirtymistä saimme tehtäväksi arvata kuka tekee ottelun ensimmäisen maalin, paljonko peli on kahden erän jälkeen ja joutuuko Niemisen Ville pihalle ottelusta. Antaahan se oman säväyksensä otteluun kun yrittää kannustaa juuri omaa veikkaustaan tekemään ensimmäisen maalin. Valitettavasti minun veikkaukseni eivät ihan sattuneet kohdalleen tänään.
Ja kävihän siinä niinkin, että minä pääsin tiputtamaan ottelun avauskiekon. Melkein meinasi käydä jännittämään kun kaikki pelottelivat vuoron perään kuinka liukas jää on. Onneksi nuori kohtelias linjatuomari talutti rouvan aloituspisteelle ja kiekko saatiin kunnialla jäähän.

Itse ottelu oli oikein hyvää ja viihdyttävää kiekkoa. Ja mikä parasta, kotijoukkue voitti ottelun. Edellisessä matsissa kannoin hieman huolta siitä, että kotijoukkueella ei ollut kunnon kannustusta. Tänään muutaman hengen porukka järjesti sellaisen kannustuksen, että hallissa oli oikeasti hieno tunnelma. Tosin ottelun tuoksinassa selvisi, että kyse on pelin avausmaalin tehneen Juuso Forsströmin Lohjalta saapuneista kannustusjoukoista. Mutta hyvin savonlinnalaisyleisö lähti mukaan kannustukseen lohjalaisten johdolla. Lisää tällaista tunnelmaa Talvisaloon 🙂 Myös yleisölle jaettavat ”rämistimet” antoivat mukavasti tunnelmaa.

Kyllä sitä vaan toivoo paikalliselle kiekkoseuralle kaikkea hyvää. Pojat tekevät hyvää työtä ja luovat omalta osaltaan Savonlinna-kuvaa ympäri Suomea. Meidän kaikkien etu on se, että Savonlinnassa pelataan hyvää kiekkoa. Toivottavasti ihmiset kävisivät enemmän otteluissa ja yritykset käyttäisivät vieraitaan Talvisalossa. Ja täytyy kyllä nostaa hattua Naukkarisen perheelle, joka harrastaa SaPKon tukemistä. Arja pitää huolta ottelutapahtumien tarjoiluista ja siitä että pelaajat saavat kunnon ruokaa ennen pitkiä vierasmatseja. Käyvätpä pojat välillä heillä kotonakin syömässä. On mahtavaa että meillä on ihmisiä, jotka haluavat käyttää vapaa-aikansa toisten tukemiseen. Ilman tällaisia ihmisiä Savonlinna olisi paljon huonompi paikka elää.
Lounasristeily m/s Elviiralla
Tässä taas yksi mainio kesävinkki niin meille paikallisille kuin matkailijoillekin. M/s Elviira tekee heinäkuussa torstaisin lounasristeilyjä kello 11.30 ja 13. Risteily suuntautuu upeaan…
Saimaalla veneillessä mieli lepää
Joka kesä jossain vaiheessa tulee sellainen tunne, että vesille on ihan pakko päästä. Saimaalla veneillessä kun mieli lepää. Veneily on hieno tapa viettää…
Upeana pikkujouluihin
Olipas hauska työpäivä eilen. Kuvattiin nimittäin Muotitalo Pukin pikkujouluvaatteita Wanhalla Casinolla ja vähän uudellakin. Malleiksi sain tällä kertaa Muotitalon upean vakiokasvon Emmin lisäksi…
Viikonloppu mökkeillen ja käsitöistä virkistyen
Me täällä Saimaalla uskomme käsillä tekemisen eheyttävään ja mieltä virkistävään voimaan. Kun kädet tekevät ja ajatus keskittyy pidempikestoiseen työskentelyyn, niin mieli virkistyy kuin…
Keskustan komein takkahuone?
Ihan uskomatonta, että ihminen on asunut melkein koko ikänsä Savonlinnassa, eikä ole tiennyt mitään Casinon uskomattoman komeasta takkahuoneesta. Tai ehkä tarkemmin sanottuna takkahuoneesta,…
Ihana joulu Savonlinnassa
Miltä kuulostaisi ihanan helppo, valmis joulu kauniissa Savonlinnassa? Savonlinnan seudun lomakylät ovat täyttyneet jo usean vuoden ajan joulumatkailijoista. Kaunis talvinen saimaalainen satumaailma houkuttelee…