Risteilyllä kaupungin ympäri
Julkaistu - Pia BehmMikä voisikaan olla Savonlinnassa varmempi kesän merkki kuin risteilykauden avaus. Risteilylle on päässyt kesäkuun alusta lähtien joka päivä, viisi kertaa päivässä. Me kävimme tänään risteilemässä m/s Ievalla kaupungin ympäri ja ihailtiin samalla kuinka rinnakkaisväylä on siistinyt Savonlinnan keskustan rantoja. Paljon muutakin mielenkiintoista nähtävää reitillä on.
Samassa laivassa oli joukko kiinalaisia rouvia, jotka näyttivät myös nauttivan risteilystä täysin rinnoin. Vaikka oli viileähkö sää, rouvat istuivat kannella viltteihin kietoutuneena ja kuvasivat upeaa Savonlinnaa. Tässä muutamia tunnelmia tämän päivän risteilyltä.
Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä on Savonlinna upea kaupunki vesiltä katsottuna. Monta mielenkiintoista paikkaa, jotka näyttäytyvät aivan erilaisena kuin maalta katsottuna. Kannattaa ehdottomasti sisällyttää risteily Savonlinnan ympäri omaan kesäohjelmaan.
Kannattaa muistaa myös juhannusristelyt, silloin m/s Elviira lähtee liikenteeseen 20.30 ja m/s Ieva puolta tuntia myöhemmin kello 21.00. Risteily kestää noin kaksi tuntia ja illan aikana risteillään katsomassa juhannuskokkoja. Ei varmastikaan hassumpi tapa viettää juhannusta.
Yhteistyössä: Laivayhtiö Otukka Oy
Lounasristeily m/s Elviiralla
Tässä taas yksi mainio kesävinkki niin meille paikallisille kuin matkailijoillekin. M/s Elviira tekee heinäkuussa torstaisin lounasristeilyjä kello 11.30 ja 13. Risteily suuntautuu upeaan…
Mikset vuokraisi koko laivaa?
Ei liene juurikaan parempaa tapaa viettää kokousta tai kesäjuhlaa Saimaalla kuin vuokrata laiva ja lähteä risteilemään ympäri kaunista Savonlinnan saaristoa. Porukka pysyy mukavasti…
Savonlinnan ympäri laivalla
Kun muissa kaupungeissa kiertoajelu tehdään bussilla, niin veden ympäröimässä Savonlinnassa se tehdään luonnollisesti laivalla. Ylivoimaisesti mukavin tapa tutustua Savonlinnaan on hypätä satamasta m/s…
Näkemisen iloa Juvan Optiikasta
Näkemisen iloa kaikille Juvan Optiikkasta Savonlinnassa, Juvalla ja Rantasalmella. Juvan Optiikan mukava yrittäjäperhe Merja ja Hannu Mennander sekä Tanja Skytte ja Linda Falk…
Juhannus Savonlinnassa
Juhannuksena suomalaiset siirtyvät perinteisesti rannoille, saunovat ja grillaavat, ihastelevat kokkoa ja pistävät jalalla koreasti. Ja mikäpä voisikaan olla tätä tarkoitusta varten parempi paikka…
Lounasristeily m/s Elviiralla
Tässä taas yksi mainio kesävinkki niin meille paikallisille kuin matkailijoillekin. M/s Elviira tekee heinäkuussa torstaisin lounasristeilyjä kello 11.30 ja 13. Risteily suuntautuu upeaan…
Koivuja hiekkarannalla
Istun Kesälahdella sijaitsevan Ruokkeen lomakylän upealla rannalla ja mietin, että kumpi on kauniinpaa, koivut vai palmut hiekkarannalla. Päädyn ehdottomasti koivuihin. Mietin samalla, että aika…
Juustoinen tatti-julienne
Julienne on yksi venäläisen keittiön suurimmista herkuista. Sen voi valmistaa myös herkkusienistä, mutta kun oman metsän sieniä on saatavilla, niin silloin julienne kannattaa…
Ihana idyllinen Oravin kanavakylä
Yksi jokakesäisistä must-jutuista on veneretki Oraviin pitsalle. En edes omista venettä, mutta jotenkin retki vaan aina järjestyy. Tosin Oraviin pääsee kesäaikaan myös laivalla,…

