Sadas postaus
Julkaistu - Pia BehmTämä on Parasta Savonlinnassa -blogin sadas postaus. Blogi on nähnyt päivänvalon melko tarkkaan kolme kuukautta sitten eli tarinaa on syntynyt aika hyvällä tahdilla. Vaan mikä voisikaan olla hienompaa kuin välittää upean kotikaupungin hienoja tunnelmia lukijoille.

Kolmen kuukauden aikana blogissa on ollut noin 50 000 käyntiä eli kiinnostusta Savonlinnaa kohtaan riittää. Ja tylsäähän näitä juttuja olisi kirjoitella jos kukaan ei lukisi. Parasta on tietenkin se, että palvelussa mukana olevat yritykset ovat kertoneet, että palvelun kautta on tullut myös lisää asiakkaita ja lisää ostoja. Tämähän kertoo siitä, että lukijoille on pystytty kertomaan juuri heitä kiinnostavista asioista.


Sataan blogipostaukseen mahtuu melkoinen määrä elämyksiä, tunteita ja innostumista. Ilonaiheita on ollut paljon ja suurin ilo tulee ihanista ihmisistä, kivoista tuotteista ja uusista ideoista. Erityisen iloinen olen siitä, että olen päässyt kuvaamaan ihania tuotteita upeassa kaupunkiympäristössä ja toisaalta myös Saimaa-ympäristössä. Tästä olen haaveillut jo pitkään, ja nyt sen on päässyt toteuttamaan.

Unohtumattomia kokemuksia on monia. Ehkä parhaiten on jäänyt mieleen kun Loikansaaren Lomamökkien emäntä Pirjo Hämäläinen odotti minua papiljotit päässä ja sanoi, että nyt vähän hassutellaan. Ja niinhän me tytöt hassuteltiin ja otettiin hauskoja kuvia.

Toinen ikimuistoinen juttu on norppasafari, joka olisi luultavasti jäänyt tekemättä ilman tätä projektia. Kun asustaa Saimaan rannalla niin ei oikein tajua, että norppasafari on ihan oikeasti elämys meille paikallisillekin. Vai oletko joskus nähnyt kahdeksan norppaa parin tunnin aikana?

Koska olen kulinaristi ja ruokabloggaja, on mieleen jäänyt myös keväinen vierailu Casinolla. Keittiömestari Petri Lappalainen oli valmistanut yllätykseksi aivan mahtavia maistiaisia kesän ruokalistalta, ja se oli kyllä hieno juttu se.

Hieno ruokajuttu on myös se, että en aikaisemmin tiennyt Sirkan Leipomokahvilan kondiittorista, joka tekee melkoisia herkkuja käsityönä. Meidän perheen juhlien täytekakut ovat vaihtuneet pieniin käsintehtyihin leivoksiin tämän projektin myötä. Hyvä esimerkki siitä, että me paikallisetkaan emme aina tiedä mitä aarteita kotikyliltä löytyy.

Lämmin kiitos lukijoille ja mukana oleville yrityksille esimmäisestä satasesta. Työ jatkuu kiivaana ja seudun parhaista palveluista raportoidaan tihenevään tahtiin. Kahden viikon sisällä saadaan myös ensimmäiset venäläiset postaukset eetteriin. Pysykää kanavalla 🙂
Silmälasikehykset – sporttista vapaa-aikaan ja persoonallista tyyliä töihin
Jollekin sopii ihan minkälaiset silmälasikehykset vaan, kun on kauniit ja sirot kasvonpiirteet. Oli nimittäin tosi hauskaa olla mukana seuraamassa, kun ystäväni sovitteli uusia…
Vesiliikuntakeskus Sampolaan Juvalle kannattaa tulla uimaan vähän kauempaakin
Vesiliikuntakeskus Sampola on juvalaisten yhteinen ylpeyden aihe – ihan tutkitustikin – eikä mikään ihme, sillä niin viihtyisä, rentouttava ja monipuolinen kokonaisuus se on. Vesiliikuntakeskus Sampolan viihtyisät tilat…
Parasta Savonlinnassa vuonna 2016
Vuoden vaihtuessa on hyvä pysähtyä miettimään, mikä Savonlinnassa oli erityisen ihanaa menneenä vuonna. Mikä sai sydämen sykkimään, onnenkyyneleet kohoamaan silmiin, riemun kumpuamaan rinnasta?…
Sulkavan mielenkiintoisimmat käyntikohteet – uuden kunnanjohtajan seitsemän vinkkiä
Sulkava – Suomen soutupitäjä Saimaan sylissä Sulkava on juuri sopivan kokoinen, elämäniloinen ja positiivinen pieni kunta Etelä-Savon maakunnassa. Sulkava hemmottelee matkailijaa upeilla Saimaan…
OperaGrill & Bar – hienot näkymät ja loistavaa lihaa hiiligrillistä
Olen odototellut jo pari viikkoa, että kelit lämpenisi ja pääsisin testaamaan OperaGrill & Barin hiiligrillissä valmistettua lihaa. Tänään päätin, että odottelu saa riittää,…
Juustoinen tatti-julienne
Julienne on yksi venäläisen keittiön suurimmista herkuista. Sen voi valmistaa myös herkkusienistä, mutta kun oman metsän sieniä on saatavilla, niin silloin julienne kannattaa…
2 kommenttia artikkeliin “Sadas postaus”
Juuri näin Hyvää tasoa.
Mukavan rento ja tyylikäs tapa tuoda eri tuotteiden ja palveluiden tarjonta esiin.
Kiitos Savonlinna ja Itä-Suomi. Sitkeät iloa uhkuvat Yrittäjät joukkoineen
Kiitos mukavasta kommentista. Kyllä meillä tosiaankin on täällä hienoja yrittäjiä, jotka tekevät sydämellään töitä. Siitä on ilo kertoa.