Saunajoogaa Oravissa

Julkaistu -

Minulla oli ilo päästä joku aika sitten Oraviin testaamaan saunajoogaa. En ole kovin montaa kertaa elämäni aikana joogannut, mutta kun tällainen mahdollisuus koitti, olin heti innolla mukana. Oltiin itse asiassa historian ensimmäinen saunajoogaryhmä Oravissa.

Saunajooga on noin 50-asteisessa saunassa lauteilla istuen tehtävä harjoitus. Saunan mieto lämpö ja lempeät ja venyttävät joogaliikkeet rentouttavat ja rauhoittavat mieltä.

Saunajoogasessio kestää puoli tuntia ja koostuu kuudesta asennosta, jotka vahvistavat keskivartalon ja jalkojen lihaksia, lisäävät selkärangan ja lonkkien liikkuvuutta sekä venyttävät ylävartalon ja pakaroiden lihaksia. Liikkeet eivät ole vaikeita, mutta kyllä varsinkin alussa sai miettiä miten hengitys ja liikeradat saisi menemään yhteen. Loppua kohden alkoi jo päästä ihan mukavasti jyvälle tekemisestä. Tiukasta keskittymisestä huolimatta joogan jälkeen oli ihanan rento olo.

Vakiryhmä keskiviikkoisin ja perjantaisin

Kevään aikana Oraviin on muodostunut vakiotunnit keskiviikkoisin ja perjantaisin. Osallistujien ikähaitari on varsin laaja, sillä vanhin joogaaja on 80-vuotias, ja onpa mukana ollut muutama mieskin. Joogan jälkeen voi käydä avannossa ja ottaa löylyt.

Tällä hetkellä Oravissa järjestetään sekä saunajoogaa että saunapilatesta. Saunajooga sopii hyvin palauttavana ja rentouttavana harjoituksena esim. retkiluistelun tai melontaretken päätteeksi. Pienryhmät voivat varata tunnin mieleisenään aikana. Varaukset Saimaa Holiday Oravista.

Tutustu Oravin palveluihin:

Loading…

Yhteistyössä: Saimaa Holiday Oravi

Savonlinna

Talviloma Saimaalla

Mitä enemmän vietän aikaa Savonlinnan seudun matkailukohteissa, sitä enemmän ihmettelen, miksi Savonlinnaa ei osata vielä mieltää talvimatkailukohteeksi. Meillähän on täällä kaikki, mitä lomailija…

Näytä lisää
Savonlinna

Ruskaretkellä Linnansaaressa

Pihlajien kirkkaan punaisista marjoista raskaat oksat taipuvat hopeisen Saimaan ylle. Koivut varistavat viimeisiä lehtiään. Syksyinen Saimaa on uskomattoman kaunis. Kiidämme avoveneellä ruskan kultaaman…

Näytä lisää
Savonlinna

Koko perheen hauska Porokylä

Rantasalmelle, Hotel & Spa Resort Järvisydämen kupeeseen on avattu uusi koko perheen talvinen Porokylä. Päästiin eilen privaattivierailulle testaamaan uuden paikan palveluja. Porokylä on ihan…

Näytä lisää
Savonlinna

Mukava ulkoilupäivä Linnansaaressa

Meillä on kyllä täällä Savonlinnan seudulla ihan huikean hienoja luontokohteita. Kun asuu saaressa, luonnon keskellä, tulee helposti pyörittyä vain kotikulmilla. Tänä viikonloppuna päätettiin…

Näytä lisää
Savonlinna

Aktiivilomailua Saimaalla

Olipa taas aivan käsittämättömän hieno päivä Saimaalla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja myötätuuli sekä upeassa kunnossa oleva, sinisenä hohkava luistelureitti siivittivät luistimet hyvään…

Näytä lisää
Savonlinna

Pala Thaimaata Saimaalla

Tiesittekö että Oravissa on tänä kesänä thaimaalainen ravintola? Eikä ihan mikä tahansa thaimaalainen olekaan, vaan hauska yhdistelmä saimaalaisuutta ja thaimaalaisuutta. Ravintola sijaitsee hyvinkin…

Näytä lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Parasta Savonlinnassa – huikea Saimaa

Parasta Savonlinnassa -blogin ylläpitäjänä joutuu usein vastaamaan siihen kysymykseen, että mikä minun mielestäni on ihan parasta Savonlinnassa. Vaikka Savonlinnassa on mahtavan paljon hienoja…

Näytä lisää
Savonlinna

Ryppyjen hiontaa ja ”silitystä”

Kai se on pakko tunnustaa, että yli nelikymppisen naisen ihossa alkaa väkisinkin näkyä ikääntymisen merkkejä. Tästä johtuen sitä on erityisen altis kaikelle, mikä…

Näytä lisää
Savonlinna

Tuoksuton hoitotila kauneuskeskus Ruususessa

Oletko huomannut, että erilaiset tuoksut aiheuttavat pahaa oloa? Et ole yksin, sillä allergia- ja astmaliiton mukaan jopa 40 % meistä suomalaisista kärsii jonkinasteisesta…

Näytä lisää
Savonlinna

Mahtavaa suppailla keskellä Savonlinnaa

Mahtavaa on lähteä suppailemaan keskellä Savonlinnaa. Omaa SUP-lautaa ei tarvita, sillä Saimaan Vuokravenho vuokraa Spa Hotel Casinon rannan vuokrauspisteestä SUP-laudan ja  kaikki tarvittavat…

Näytä lisää
Savonlinna

Ripaus romantiikkaa Ruususessa

Ripaus romantiikkaa voi tehdä ihmiselle ihmeitä. Pienikin ele ilahduttaa, mutta joskus on kiva yllättää toinen vähän isomminkin. Vaikka suhde voisi miten hyvin, kannattaa…

Näytä lisää
Savonlinna

Terve ja kaunis iho ihanilla luomutuotteilla

Ekologisuus ja ekoajattelu on hiipinyt pikkuhiljaa myös kauneudenhoidon puolelle. Ihmisille on nykyäään jo tarjolla paljon erilaisia luonnonkosmetiikkatuotteita ihon- ja hiustenhoitoon. Savonlinnan ensimmäinen ekokosmetologi,…

Näytä lisää