Aikuisten piilopaikka – pieni irtiotto arjesta
Julkaistu - Pia BehmMeillä on tapana tehdä silloin tällöin mieheni kanssa pieniä irtiottoja arkeen. Välillä lähdetään vähän kauemmaksi, mutta joskus ihan pieni lähilomanenkin riittää. Tärkeintä on, että pääsee irtautumaan omasta arjestaan ja omista rutiineistaan, keskittymään rakkaaseen ja yhteiseen tekemiseen. Kotonakin pystyy toki tällaisen irtioton järjestämään, mutta on ihan eri asia karata hetkeksi pois arjen ympäristöstä.

Onneksi meillä on täällä Savonlinnan seudulla useampikin ihana irtiottopaikka. On paikkoja, joissa on kaikki tarvittavat palvelut vieressä ja paikkoja, joissa ei naapurit häiritse. Jos kaipaa omaa rauhaa ja täydellistä hiljaisuutta, kannattaa suunnata askeleensa noin 15 kilometrin päässä Savonlinnan keskustasta sijaitsevaan Loikansaaren lomamökit -nimiseen paikkaan. Laskeutuminen viikonloppuun alkaa viimeistään Loikansaaren viehättävällä pengertiellä ja jatkuu ihastuttavassa maalaismaisemassa. Tunnelmalliset ja viihtyisät mökit sijaitsevat Saimaan rannalla, omassa rauhassa.

Jokainen vuodenaika antaa omat sävynsä tämäntyyppiselle irtiotolle. Syksy tarjoaa upeita ruskan värejä, talvella ihastellaan kimaltelevia hankia ja keväällä luonnon heräämisen ihmeitä. Yhtä kaikki, luonto on hyvin vahvasti läsnä. Ja se on ainakin meille tosi tärkeätä. Luonto rauhoittaa, luonto antaa voimaa, luonto lähentää.

Itse tykkään tosi paljon siitä, että voi vain kuljeskella rantakivillä, koivumetsässä tai pellonlaidalla, ihmetellä luonnon ääniä ja tuoksuja ja nauttia päiväkahvit Saimaalle tuijotellen. Siinä ei juuri työasiat eikä muukaan arkinen aherrus mieltä paina.

Illalla on kiva lämmitellä sauna ja nautiskella takkatulen loimusta. Nauttia toisen läheisyydestä ja hengittää samaan tahtiin. Olla ihan hiljaa.

Ja kummasti vaan tällaisen viikonlopun jälkeen arkikin tuntuu himpun paremmalta.
Tarjous pariskunnille
Jos sinäkin kaipaat välillä irtiottoa, niin tässäpä oiva vinkki. Loikansaaren lomamökit tarjoaa nimittäin Piilopaikka-viikonlopun pariskunnille hintaan 289 €. Majoitus rantahuvilalla perjantaista klo 15 alkaen sunnuntaihin klo 15 saakka. Hintaan sisältyy liinavaatesetit kahdelle ja yksi saunahemmottelutuote oman valinnan mukaan. Kampanja on voimassa C-hintakaudella eli tänä vuonna viikoilla 42 – 50 ja ensi keväänä viikoilla 2 – 17. Tarjous on voimassa vain suorissa varauksissa kahdelle hengelle. Varattaessa mainittava tunnus ’piilopaikka’.
Kiinnostavia veneilykohteita Savonlinnan seudulla
Savonlinna on Saimaan veneilyn upea solmukohta. Valloittavien vesien ja sokkeloisten saaristojen katveesta löytyy paljon mielenkiintoisia ja kauniita käyntikohteita. Tässä vinkiksi muutama. Kongonsaaren luolat…
Ensimmäinen blogivuosi takana
Tajusin juuri, että Parasta Savonlinnassa -blogin yksivuotissynttärit ovat jääneet kokonaan juhlimatta. Vuosi tuli nimittäin täyteen 20.3. Olen sitä mieltä, että onnistumisia ja hyviä…
Lammasta ja tatteja paistinkivellä
Ostettiin viime syksynä sellainen kivi, jota lämmitetään puoli tuntia 250 asteisessa uunissa. Sen jälkeen kivi nostetaan kahden pienen tulen päälle niin että se…
Mikä ihana kevättalvi!
Kevättalvi on ainakin oinaalle vuoden parasta aikaa. Mikä mieletön energia ja luomisenvimma! Eilen saivat talvivaatteet ja -kengät kyytiä varastoon, ja lasten garderoobi on…
Saimaalainen punajuuri-suppilovahverokeitto
Maistuva suppilovahveroilla höystetty punajuurikeitto. Keiton kruunaa paistettu Muhosen luomuruisleipä. Punajuurta Suppilovahveroita Porkkanoita Punasipulia Pekonia Korianteria Lihaliemikuutio + 5 dl vettä Suolaa ja pippuria…
Sisustus Solmu & ihania keväisiä tekstiilejä kotiin
Aivan mahtavaa, että ollaan jo keväässä. Lisääntynyt valo ja ihana auringonpaiste tuovat ainakin minulle lisää energiaa ja tarmoa uusiin asiakasprojekteihin. Myös kotona tekee…
