Kreikkalainen kanakeitto

Julkaistu -

Tänään tehtiin ensimmäistä kertaa kreikkalainen sitruunainen kanakeitto eli avgolemono. Mies oli nähnyt jossain ruokaohjelmassa kreikkalaisen kanakeiton ohjeen ja sanoi, että sellaista olisi kiva tehdä. Niinpä googlailin kreikkalaista kanakeittoa ja päädyin tähän avgolemonoon, vaikka se ei juuri se ohjelmassa nähty keitto ollutkaan. Mutta sitruunainen kanakeitto kananmunalla suurustettuna kuulosti sen verran erikoiselta, että päädyimme testaamaan sitä.

Kävin läpi useamman ohjeen ja päädyin taas tekemään sekoituksen monesta. Oleellista tässä keitossa on kuitenkin vahva sitruunan maku, monien mielestä kuulema liian vahvakin. Me käytimme sitruunaan varsin maltillisesti, tuota ohjeessa olevaa määrää voi jopa lisätä hieman. Ja kanaliemestä kannattaa tehdä riittävän vahva, jotta sitruunasta ei tule liian hallitseva. Toinen erikoisuus on se, että keitto suurustetaan kananmunalla. En ole tällaista kokeillut koskaan aikaisemmin, ja on todettava että oli positiivinen yllätys. Liemestä tuli todella maukas ja täyteläinen. Ihan kuin sekaan olisi kaadettu vähintään purkillinen kermaa.

Tätä keittoa tehdään ihan varmasti toistekin. Ehkä ensi kerralla jopa keitellään kanaliemikin itse. Saa nähdä 🙂

Kreikkalainen kanakeitto

2 porkkanaa
2 varsisellerin vartta
1 punasipuli
400 g broilerin paistileikkeitä
2 laakerinlehteä
5 maustepippuria
n. 1,5 l hyvää kanalientä
2 dl riisiä
4 kananmunaa
2 sitruunan mehu
Suolaa
Soijaa

Silppua porkkana, selleri ja sipuli kuutioiksi. Leikkaa kana haluamasi kokoisiksi palasiksi. Valmista kanaliemi vedestä ja kanaliemikuutioista. Paista kanat paistinpannulla ja lisää kuutioidut juurekset. Mausta suolalla ja soijalla. Kaada seos kattilaan, lisää reilu litra kanalientä, pippurit ja laakerinlehdet sekä riisit. Keitä niin pitkään että riisit ovat kypsiä.

Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja purista sekaan kahden sitruunan mehu. Kaada sekoitus keiton sekaan varovasti nostellen. Kiehauta keitto vielä ennen tarjoilua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Hirven ulkopaisti

Meillä on jo pitkään valmistettu kaikki hirven paistit niin että paisti maustetaan kevyesti ja paistetaan suhteelisen miedolla lämmöllä 62 asteiseksi. Näin hirven maku…

Näytä lisää

Pehmeän tulinen jauhelihakeitto

Aika harvoin tulee bloggailtua arkiruokia, mutta tänään mies teki niin mahtavaa jauhelihakeittoa, että oli ihan pakko kirjata resepti ylös. Tuo chilikerma antoi keittoon…

Näytä lisää

Kuusenkerkkäpesto

Kielen päällä maistuu metsä. Puhdas, selkeä ja aito suomalainen maku. Maku, joka on minulle ihan uusi. En ole nimittäin koskaan aikaisemmin tehnyt mitään…

Näytä lisää

Persikkaboston

Aika kiva persikkaboston. Tosin tästä piti tulla upea Valion appelsiiniboston, mutta jotenkin se muovautui matkalla hieman maalaisemmaksi persikkabostoniksi. Mies ei löytänyt kaupasta appelsiinilla…

Näytä lisää

Samettinen kanttarellikeitto

Onpas ihanaa kun metsä on täynnä kantterelleja. En jostain syystä tykkää kanttarelleista muuten kuin tuoreena. En siis ole enää moneen vuoteen kuivannut tai…

Näytä lisää

Saimaalainen punajuuri-suppilovahverokeitto

Maistuva suppilovahveroilla höystetty punajuurikeitto. Keiton kruunaa paistettu Muhosen luomuruisleipä. Punajuurta Suppilovahveroita Porkkanoita Punasipulia Pekonia Korianteria Lihaliemikuutio + 5 dl vettä Suolaa ja pippuria…

Näytä lisää