Luonnonrauhaa Naistenlahdella

Julkaistu 2.4.2016 - Pia Behm

Viime talvisista harrastuksista parastaan tarjosi lumikengillä vaeltelu Savonlinnan lähiluonnossa. Olen liikkunut Aholahden maastossa yleensä jalkaisin tai suksilla. Suksilla mennään latuja myöten, kesällä enimmäkseen todella hienoa polkuverkostoa. Itseasiassa Aholahden takamaastojen vaelluspolut Kuikankolon ja Mustalammen laavuille vetää vertoja, niin Karhunkierroksen kuin Kolin maisemille ja patikkapoluille (lähes). Parasta on se, että ne löytyvät niin läheltä. Mikäli minulle tulisi Savonlinnaan luonnossa liikkumisesta kiinnostuneita vieraita, niin hyödyntäisin mainittuja polkuja.

Viime talvi ja lumikenkäily

Naistenlahden alue, vaihtelevine maastoineen, pienistä kallionyppylöistä ja niiden välissä olevista miniatyyrisuoalueista ja pikkulammista muodosti todella viehättävän ja mielenkiintoisen erämaiseman.  Lähempänä Aholahden varikkoa maasto on kevyempää vaellella ja Naistenlahden (Mustaniemi) alueelta löytyy suurempia korkeuseroja, joka tarjoaa mukavaa vaihtelua esim. lumikenkäkiipeilyn merkeissä. Viimeksimainittua ei varmaan virallisesti ole edes olemassa, mutta minulle se on hauska ja jännittävä lisä retkillä.

Lumikenkinä minulla on tällä hetkellä suurehkot ja kapeat alumiinikehäiset kengät, sillä ne kantaa pehmeällä lumella hyvin. Suurisompaiset sauvat on hyvä lisä tuolla metsässä rymyämiseen, sillä niillä saa mäkisissä maastoissa jaettua voimaa myös käsille. Teleskooppisauvat ovat siitä hyvät, että ne menevät kokoonpantuina pieneen tilaan ja ovat mukava kuljettaa auton peräkontissa kenkien kanssa.

Muutamien tuntien kävelylenkeillä, pienellä alueella, löysin joka retkellä uutta ja yllätyksellistä. Luonnollisesti keleiltäään vaihteleva talvi tarjosi omaa vaihteluaan raskaista upottavista pehmeän lumen massoista, loppukevään helppokulkuisiin hankiaisiin. Molemmissa löytyy omat hyvät puolensa, raskaalla säällä tulee rasitusta enemmän ja hankiaisilla oikeastaan pelkkää nautiskelua.

Retkeilymaastoni ulottui Aholahden aidatun varikkoalueen länsireunasta (Tuuravuori) Mustaniemen luonnonsuojelualueelle (Lähde Retkikartta.fi)

Useasti ennen retkeä katselin Metsähallituksen retkikartta sivuilta minua kiinnostavia kohteita kuten: jyrkänteet, lammet, suot ja siirtolohkareet. Olen ladannut älypuhelimeeni maastokartat sovelluksen, jota käytän silloin tällöin tarkastaessani suuntaani. Koko aikaa sitä ei kannata käyttää, sillä se kuluttaa virran loppuun nopeasti. Usein kannan mukanani myös lisäakkua, niin on turvallisempi olo yksin liikkuessa.

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki (Hellaakoski)  😉

Pidän tuosta Hellaakosken runosta, se kuvaa hyvin myös omia tuntemuksia. Koskematon lumi, hiljainen metsä, kiireettömyys ja mahdollisuus kulkea juuri sellaista vauhtia kuin haluaa. Kukaan ei hengitä niskaan, ketään ei tarvitse tavoitella ja parasta on silloin kun metsä yllättää. Yllätys voi olla lentoon pyrähtävä Teeriparvi, jonka keskelle kävelit. Tuoreet hirven jäljet, jotka huomatessasi vaistomaisesti hidastat liikettä kuulostellen ja katsellen sattuisiko se olemaan vielä lähistöllä. Kosteassa kuusikossa harvaan usvaan piirtyvä valokimppu auringon lävistäessä oksiston.

Minua metsä rauhoittaa, lohduttaa ja antaa myös virikkeitä, pitää vaan malttaa kuunnella ja katsella.