Maku- ja taidenautintoja Saimaan rannalla
Julkaistu - Pia BehmAika tuntuu pysähtyvän. Nautiskelen kahvikupposen ja herkullisen vohvelin äärellä ihastuttavan Inkeritalon kahvilan hitaasta tunnelmasta. Saimaa kimaltelee ikkunoiden takana, ja vanha puutalo imee itseensä kaikki äänet. Taidegraafikko Kirsi Neuvonen kertoilee tämän kesän Luontopolku-näyttelystään. Olemme juuri kiertäneet näyttelyn läpi, ja on vaikea uskoa, että Neuvonen on nähnyt Inkeritalon ensimmäisen kerran eilen, kun tuli rakentamaan näyttelyä. Tuntuu aivan siltä, että näyttely olisi rakennettu täysin tilan ehdoilla, niin upeasti se sopii talon tunnelmaan ja väreihin.
Tämän kesän näyttelyssä on lähes 40 työtä, joten kyse on täysiverisestä näyttelystä. Neuvonen kertoo, että häntä kiehtoo suomalainen taidehistoria, ja tässä Punkaharjun näyttelyssä onkin useita suomalaisen taidehistorian merkkiteoksista vaikutteita saanutta työtä. Oma suosikkini näyttelyn teoksista on Gallen-Kallelan Poika ja varis -työstä innoitusta hakenut Tyttö ja harakka.

Neuvonen etsii menneiden taiteilijoiden teoksista yhtäläisiä kiinnostuksen kohteita, ajatonta tunnesidettä ja polkua, jota pitkin hän haluaa kulkea teoksen äärelle yhdessä esikuvien kanssa. Neuvoselle luontainen lähestymistapa taiteeseen on leikkisä, mutta kunnioittava. Taidehistoria on hänelle peili, joka kautta voi lähestyä ja tutkia eri elämän osa-alueita.
Neuvonen on tuonut Inkeritaloon myös suurikokoisia pukuteoksiaan. Pukuteema on toistunut hänen tuotannossaan yhä uudestaan ja uudestaan aina 1980-luvun lopulta lähtien. Puku aiheena muuntuu moneksi, ja tämän näyttelyn töissä puvut ovat osa luontoa, kuten näissä Luonnonhelmassa-teoksissa.
Neuvonen on savonlinnalaisille tuttu nimi, sillä hänellä oli useampana vuonna taidegrafiikkanäyttely Retretissä. Hän on myös opiskellut Savonlinnan taidelukiossa. Neuvonen kertoo, että oli helppo tehdä päätös Punkaharjun kesänäyttelystä, sillä seutu on tuttua ja on mukava järjestää näyttely vilkkaalla kesälomaseudulla.
Monenlaista ohjelmaa
Kirsi Neuvosen näyttelyn ja herkullisten vohvelien lisäksi Inkeritalo tarjoaa kesän ajan monipuolista ohjelmaa. Esimerkiksi 27.6. – 10.7. välisenä aikana on ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla lasipulloksylofonilla soitettua livemusiikkia, kun pietarilainen Fedor Grigorev & The Well-Tempered Bottles esiintyy päivittäin klo 18-19 ja 19.30-20.30. Muuhun ohjelmatarjontaan voi tutustua Kruunupuiston nettisivuilla.
Inkeritalon kanssa samassa pihapiirissä sijaitsee myös tyylikkäästi entisöity saunarakennus ja upea huvila Urhola. Yhdessä nämä muodostavat hienon kokonaisuuden, jota voi vuokrata erilaisiin tapahtumiin.
Inkeritalon kahvilan osoite: Kruunupuisto, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju
Villiä liukua Kesämaassa
Tiedättehän tuo rallatuksen, joka jää väkisin soimaan päähän: ”Kesä-, Kesämaa – se mua odottaa”. Ja kyllähän se niin on, että Savonlinnan seudulla lapsiperheitä…
Punkaharju kaikille aisteille
Kyselin hiljattain Facebookissa, että mikäs voisi olla parasta Punkaharjulla. Ei ollut mikään yllätys, että melkein 90 % vastaajista oli sitä mieltä, että kyllähän…
Lounasristeily m/s Elviiralla
Tässä taas yksi mainio kesävinkki niin meille paikallisille kuin matkailijoillekin. M/s Elviira tekee heinäkuussa torstaisin lounasristeilyjä kello 11.30 ja 13. Risteily suuntautuu upeaan…
Hyvää mieltä ja estetiikkaa Loikansaaressa
Kodikkuus, lämpö, perinteet ja aito välittäminen. Niistä syntyy Loikansaaren Lomamökkien sielu. Mitä lähemmäksi Loikansaarta pääsen, sitä suuremman lämmön tunnen. Tunne alkaa siitä kun…
Johanna Oraksen taidekurssi Hotelli Punkaharjussa
Kertakaikkisen upea ja monella tapaa ikimuistoinen viikonloppu takana. Osallistuin jo toistamiseen Johanna Oraksen taidekurssille, tällä kertaa Hotelli Punkaharjussa. Osasin siis odottaa mukavaa viikonloppua,…
Johanna Oraksen timanttinen kesä
Yksi Savonlinnan alkukesän kohokohdista on Taidekartano Johanna Oraksen lämminhenkiset avajaiset. Jotenkin vaan tuntuu, että näistä avajaisista alkaa Savonlinnan seudun kesä. Tämän kesän avajaisia…