Metsäsieni-lihapiirakka
Julkaistu - Pia BehmMinulla on sellainen positiivinen ongelma, että melkein kaikki viime syksynä kerätyt metsäsienet ovat vielä käyttämättä. En oikeastaan ymmärrä kuinka tässä on päässyt näin käymään, sillä olen suuri sienten ystävä. Äitini alkoi tänään uhkailemaan, että hän ottaa sienet itselleen, ellen aio niitä käyttää, ja niinpä oli ihan pakko kehitellä joku sieniresepti.
Mieleeni pulpahti äitini tekemä loistava lihapiirakka ja jäin miettimään, että jos tekisinkin samalla ohjeella sienipiirakan. Hetken harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin siihen, että käytän täytteessä sekä sieniä että jauhelihaa ja muokkaan vielä sekä taikinaa että täytettä hieman. Ja voi pojat että tulikin hyvä piirakka.
Metsäsieni-lihapiirakka
Kuori
2,5 dl maitoa
1 pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rlk fariinisokeria
6 dl vehnäjauhoja
1 dl karkeita ruisjauhoja
100 g voita
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja kaada joukkoon sulatettu voi. Lisää suola ja fariinisokeri. Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja lisää jauhot nesteeseen. Sekoita hyvin ja anna taikinan nousta reilu puoli tuntia.
Täyte
Jauhelihaa
Suolaa
Pippuria
1 rkl sesamöljyä
Suolasieniä
Kevätsipulia
3 dl keitettyä puuroriisiä
1 dl kermaviiliä
Keitä puuroriisi. Keitä suolasienet, kuivaa ne hyvin ja silppua pieneksi silpuksi. Paista jauheliha ja mausta suolalla, pippurilla ja sesamöljyllä. Silppua sipulit varsineen. Laita täytteen aineet kulhoon, lisää kermaviili ja sekoita hyvin. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.
Kauli reilu puolet taikinasta lähes uunipellin kokoiseksi levyksi. Nosta levy leivinpaperilla päällystetylle pellille. Kauli lopputaikina kanneksi. Nosta kansi täytteen päälle. Käännä pohjalevyn reunat kansilevyn päälle. Ummista haarukalla. Voitele pinta munalla ja pistele haarukalla reikiä pinnalle. Paista 190 asteessa reilut 20 minuuttia.
Pehmeän tulinen jauhelihakeitto
Aika harvoin tulee bloggailtua arkiruokia, mutta tänään mies teki niin mahtavaa jauhelihakeittoa, että oli ihan pakko kirjata resepti ylös. Tuo chilikerma antoi keittoon…
Mainiot haukipihvit
Nyt on löytynyt ihan lyömätön tapa valmistaa kalapihvejä. Normaalisti pihvit on valmistettu niin, että kalafileet ajetaan lihamyllyn läpi. Tällä kertaa kävi niin, että…
Tiramisu purkissa
Olen suuri italialaisen ruuan ystävä, eikä tiramisu tee tässä suhteessa poikkeusta. Oikeastaan on vaikea kuvitella mieleisempää jälkiruokaa kuin kunnon tiramisu. Huonoakin on tullut…
Juustoinen tatti-julienne
Julienne on yksi venäläisen keittiön suurimmista herkuista. Sen voi valmistaa myös herkkusienistä, mutta kun oman metsän sieniä on saatavilla, niin silloin julienne kannattaa…
Herkulliset ribsit
Ribsit on yksi meidän suosikkiherkkuja, ja niitä tuleekin tehtyä aika usein, etenkin näin kesällä. Useampikin henkilö on pyytänyt minulta tätä ohjetta, niin tässä…
Taivaallinen valkosuklaapannari
Yllättäen taas ylisana reseptin nimessä. Mutta minkäs teet, tämä pannari on oikeasti aivan taivaallinen. Törmäsin jossain pannukakkureseptiin, jota kutsuttiin maailman parhaaksi pannukakuksi, mutta…
