Norppasafarilla Linnansaaressa
Julkaistu - Pia BehmOlin viikonloppuna elämäni kolmannella ja neljännellä norppasafarilla Linnansaaren kansallispuistossa. Kahdella safarilla siksi, että ensimmäisellä sattui niin tuulinen keli, että emme nähneet kuin muutaman norpan pään, yhtään kivellä köllöttelevää luontokappaletta ei silmiin sattunut. Ei, vaikka kiertelimme kansallispuistossa melkein neljä tuntia. Tämä oli kai koko kevään ainoa safari, jolla ei norppia nähty, mutta näin voi käydä kun ollaan villin luonnon kanssa tekemisissä, eihän niitä norppia kiville voi kukaan pakottaa. Onneksi oli mahdollisuus lähteä uudelle safarille seuraavana aamuna, niin pääsimme lopulta ihailemaan ja kuvaaamaan myös niitä lepokivillään loikoilevia norppia.

Uusi yritys
Lauantaiaamu valkeni ihanan tyynenä ja aurinkoisena. Heti huomasi, että tänään on huomattavasti parempi keli norppien bongaamiseen kuin eilen. Norpat tulevat nimittäin kivilleen pääsääntöisesti vain tyynellä kelillä, ja auringonpaistekin parantaa mahdollisuuksia nähdä tuo veikeä Saimaan vesistön asukki.

Norppasafarien suosio on kasvanut huikeasti, eikä varmaan vähiten suositun Norppalive-kameran ansiosta. Juuri julkaistun tiedon mukaan Norppaliveä on käyty katsomassa yli 2,2 miljoonaa kertaa. Aika huikea määrä minusta. Meitä innokkaita norppafaneja oli kerääntynyt SaimaaHoliday Oravin aurinkoiselle terassille lähes kaksikymmentä henkeä. Niin paljon, että porukka jaettiin kahteen veneeseen.

Safarin aluksi opas kertoi meille norpan elämästä vuoden aikana. Kuulimme mm., että norppa löytyy suosikkikiveltään juuri näin keväällä karvanvaihdon aikana. Kun karva on kesäkuun alkupuolella vaihdettu, voi norppia bongata enää vedessä. Syksyllä norpat nousevat taas kiville, mutta vain aurinkoisina päivinä.

Lyhyen esittelyn jälkeen hyppäsimme veneisiin. Vaihdoimme ihan viime tingassa venettä, ja hyvä niin, sillä meidän venekunnalla kävi huomattavasti parempi tuuri norppien suhteen kuin toisella. Ensimmäisen norpan bongasimme jo muutaman minuutin kuluttua lähdöstä. Ensimmäinen norppa köllötteli yllättävän korkea kivellä, en muista ennen nähneeni norppia noin korkealla. Olisi ollut hauska nähdä kuinka se sinne kömpii, mutta emme tietenkään häirinneet norppaa, vaan annoimme sen nautiskella olostaan kaikessa rauhassa.
Päivän kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti kahden norpan bongaus yhtä aikaa. Pikkuinen kuutti köllötteli omalla kivellään ja mahdollisesti sen emo läheisellä kivellä. Suloinen kuutti vilkuili meitä kiven takaa varsin touhukkaan näköisenä, mutta vanhempi norppa ei korvaansa lotkauttanut, oli varmaan päiväunilla.

Parin tunnin bongailun jälkeen siirryimme Linnansaareen päiväkahville. Opas keitti meille kunnon nuotikahvit ja palan painikkeeksi tarjottiin mainioita puolukkarönttösiä. Johan sitä pientä huikopalaa kaipasikin.
Loppumatkalla emme enää nähneet lisää norppia, mutta olimme tyytyväisiä retkeen, jonka kokonaissaldo oli neljä kivellä bongattua norppaa ja yksi vedessä leikkivä norppa. Ja uusi 600 millin objektiivinikin toimi kohtuullisen hyvin 🙂
Tutustu Oravin palveluihin:
Yhteistyössä: Saimaa Holiday Oravi
Aktiivilomailua upeissa harjumaisemissa
Punkaharjua monipuolisempaa ja kiinnostavampaa luontokohdetta saa kyllä hakea. Upea harjualue tunnetaan Suomen kansallismaisemana, ja kirkkaana välkkyvät Puruvesi ja Pihlajavesi hyväilevät harjualueen komeita rantoja….
Elämää 50-luvulla
Kävin eilen tutustumassa Metsämuseo Luston uuteen Maa, metsät, tehtaat -näyttelyyn. Näyttely on mukava lisä Luston muille näyttelyille, jotka tekevät suomalaisen elämän käänteitä tutuksi…
Oravi – leppoisaa lomailua Saimaalla
Oravi – tuo leppoisan ja aidon suomalaisen lomailun kotipesä Saimaalla. Oravissa ei hötkyillä, siellä nautiskellaan Saimaan parhaista paloista; upeasta järviluonnosta ja sen antimista,…
Norppasafarilla Linnansaaren kansallispuistossa
Aivan mahtava norppasafari takana. Kolme tuntia sokkeloisessa Linnansaaressa täydellisessä säässä, kahdeksan bongattua norppaa ja 453 valokuvaa. Todellinen norppabongarin ja luontomatkailijan unelmailtapäivä. Laitoin eilen…
Rennon tyylikästä lomailua Loikansaaressa
Loikansaaren lomamökeillä vietät rennon tyylikästä kesälomaa. Mukavien mökkipuuhailujen ohessa kannattaa vierailla Suomen kesäkaupunki Savonlinnan keskustassa shoppaamassa ja fiilistelemässä kansainvälistä tunnelmaa. Loikansaari onkin mahtava…
Retkiluistelua kansallismaisemassa
Pakkasmittari näyttää -20 astetta. Mukavuusrajani talviurheilussa on normaalisti -15, mutta olemme lähdössä pariksi viikoksi Afrikkaan, ja luistelemaan pääsee vasta pitkän ajan kuluttua. Niinpä…