Opastetut veneretket
Julkaistu - Pia BehmEihän sille mitään voi, mutta Savonlinnassa on vaan pakko päästä kesäaikaan vesille. Toiset tykkäävät meloa, toiset soudella ja kolmannet ihailla välkehtivää Saimaata risteilylaivan kannelta. Yksi hyvä vaihtoehto on varata Loikansaaren lomamökeiltä opastettu veneretki. Loikansaaren väki tietää alueen komeimmat paikat ja vähän salaisetkit sopukat. Itse voi vain antaa tukan hulmuta ja nauttia Saimaasta.
Luontoa ja kulttuuria
Loikansaaren isäntä ja emäntä ovat suunnitelleet puolestasi muutamia erilaisia retkiä Savonlinnan seudun kiinnostavimpiin kohteisiin. Luonnosta kiinnostuneille järjestetään norppasafareita ja retki Linnansaareen ja kultturinnälkäiset viedään tutustumaan Putkinotkoon tai Savonlinnan historialliseen Linnankatuun. Tai sitten voi vain lähteä käymään torikahvilla, sehän on savonlinnlaista kulttuuria parhaimmillaan.
Loikansaaren ympäristössä on paljon hienoja paikkoja, pieniä saaria, ihania kallionkolosia ja sammaleisia aarniometsiä. Veneretken voi viettää niinkin, että tutustuu näihin mielenkiintoisiin paikkoihin. Osa paikoista on soutumatkan päässä Loikansaaren lomamökeistä eli niissä voi käydä myös souturetkellä. Kysy lisää Loikansaaresta.
Yhteistyössä: Loikansaaren lomamökit
Villiä liukua Kesämaassa
Tiedättehän tuo rallatuksen, joka jää väkisin soimaan päähän: ”Kesä-, Kesämaa – se mua odottaa”. Ja kyllähän se niin on, että Savonlinnan seudulla lapsiperheitä…
Makujen sinfoniaa ja oopperan sulosointuja heinäkuussa
Tänä kesänä ei tarvitse mennä oopperaan saakka nauttiakseen upeista ja korkeatasoisista oopperaesityksistä. Olavinlinnan kupeessa sijaitseva Linnakrouvi tarjoilee nimittäin asiakkailleen mahtavan kattauksen laadukasta oopperamusiikkia…
Tunnelmallinen veneretki Saimaan saaristoon
Valtava kalasääsken pesä ilmestyy näkyviin heti kun ylitämme kansallipuiston rajan. Emo kaartelee huolehtivasti pesän yläpuolella. Kuikat sukeltelevat vähän kauempana, ne eivät päästä ihmistä…
Äänimaljahierontaa Ruususessa
Tänään pääsin kokeilemaan jotain itselleni ihan uutta juttua, nimittäin äänimaljahierontaa kauneuskeskus Ruususessa. Koska en ollut kuullut hoidosta koskaan aikaisemmin, ei minulla ollut sen…
Keskustan komein takkahuone?
Ihan uskomatonta, että ihminen on asunut melkein koko ikänsä Savonlinnassa, eikä ole tiennyt mitään Casinon uskomattoman komeasta takkahuoneesta. Tai ehkä tarkemmin sanottuna takkahuoneesta,…
Silmälasikehykset – sporttista vapaa-aikaan ja persoonallista tyyliä töihin
Jollekin sopii ihan minkälaiset silmälasikehykset vaan, kun on kauniit ja sirot kasvonpiirteet. Oli nimittäin tosi hauskaa olla mukana seuraamassa, kun ystäväni sovitteli uusia…




