Ruisleipätalkoot Rantasalmella
Julkaistu - Pia BehmNyt on sitten opeteltu paistamaan ruisleipää. Vielä on varmasti paljon matkaa siihen, että osaisi yksin tehdä kunnollista leipää, mutta nyt on saatu kädestä pitäen niin hyvät ohjeet, että on hyvä mieli aloittaa harjoittelu. Juurtakin on pakkasessa eli ihan nollasta ei tarvitse lähteä liikkeelle.
Huomasin Facebookissa, että FB-kaverini aikoo järjestää ruisleipätalkoot. Ilmoittauduin saman tien mukaan sen suurempia miettimättä. Olen paistanut varmaan parikymmentä vuotta sitten ruisleipää. ja siitä tuli koostumukseltaan sellainen, että olisi voinut vasarana käyttää. Siitä lähtien olen miettinyt, että olisi kyllä kiva oppia tämä jalo taito. Savonlinnan seudulta saa kaupastakin hyvää ruisleipää, mutta kyllä itse paistettu on aina itse paistettu.
Juuren elvytys
Tänään sitten kokoonnuttiin Rantasalmelle noin 15 hengen voimin ja ryhdyttiin hommiin. Opettaja Kirsi Mutka-Paintola oli tehnyt meille taikinajuuren jo valmiiksi. Taikinajuuri kannattaa tehdä tekeytymään noin 1,5 päivää ennen leivän leipomista. Juuritaikinassa voi käyttää vanhaa juurta tai sen voi tehdä esimerkiksi suosikkileivästä. Osa kurssilaisista toi mukanaan omaa juurta, joten meillä oli leivottavana useampikin taikina.
Me teimme suuren määrän leipiä, mutta perusohjeessa sanotaan että neljään ruislimppuun käytetään noin kaksi desiä juurta. Juuri sekoitetaan 1,5 litraan haaleaa vettä ja sekoitetaan sekaan ruisjauhoja niin paljon että taikinasta tulee sakea velli. Taikina-astia säilytetään lämpimässä ja vedottomassa paikassa liinalla peitettynä. Taikinaa ruokitaan aamuin illoin pienellä jauhomäärällä, jotta siitä tekeytyy kunnon pohja leivälle.
Ja sitten leipomaan
Leivontapäivänä taikinajuureen lisätään suolaa ja ruisjauhoja sen verran että taikinasta tulee kiinteä, ei kuitenkaan liian kiinteä. Kokemattomalle leiväntekijälle haastavin paikka on varmasti juuri taikinan oikeanlainen koostumus. Mitä karkeampaa jauhoa käyttää, sitä kuohkeampi taikinasta tulee ja sitä vähemmän jauhoja kannattaa käyttää.
Taikinaa alustetaan kunnes se irtoaa astian reunoista. Alustamisen jälkeen taikina painellaan tasaiseksi astiaan ja pinnalle vedetään risti. Risti häviää kun taikina on noussut riittävästi. Ristillä on perinteen mukaan myös toinen merkitys. Se on tehty siunaamaan paistetut leivät. Alustetun taikinan annetaan nousta vielä noin tunnin.
Tämän jälkeen taikinasta pyöritellään leivät. Oleellista on että leipiin ei jää ilmakuplia eikä viiltoja. Valmiita leipiä kohotetaan liinan alla vielä puolisen tuntia. Lopuksi leivät laitetaan uuniin noin tunniksi. Aluksi 225 – 250 asteeseen 20 minuutiksi ja tämän jälkeen lämpötila alennetaan 200 asteeseen. Leivät ovat valmiita kun pohja kumisee kun sinne koputtelee.
Toki parhaat leivät tulevat leivinuunissa, mutta sen lämpötilan säätäminen onkin sitten jo oma juttunsa.
Tiedätkö sen tunteen kun laitat omatekemää lämmintä leipää suuhun ja aito voi tippuu sormien välistä paidalle? Minä tiedän ja se on hieno tunne se 🙂
Uunissa haudutettua karitsankylkirullaa Oravin tapaan
Kävin tänään Oravin kyläkaupassa kyselemässä karitsaa pääsiäispöytään. Tykkään asioida Oravissa, sillä kyläkaupan lihatiski tunnetaan laadukkaasta, kotimaisesta lihavalikoimasta ja hyvästä palvelusta. Olen suuri karitsan…
Peuran jääpaisti
Saatiin Oravin kyläkaupasta upea peurapaisti, ja pienen mietinnän jälkeen päädyttiin tekemään siitä jääpaisti. Olen suunnitellut jääpaistin tekemistä monta kertaa, mutta aina se on…
Taivaallinen valkosuklaapannari
Yllättäen taas ylisana reseptin nimessä. Mutta minkäs teet, tämä pannari on oikeasti aivan taivaallinen. Törmäsin jossain pannukakkureseptiin, jota kutsuttiin maailman parhaaksi pannukakuksi, mutta…
Mainospalvelut Huuto: Savonlinna nousuun yrittäjyyteen kannustamalla
Savonlinna nousuun -postaussarjan neljännessä ja toistaiseksi viimeisessä postauksessa kävin jututtamassa Mainospalvelut Huuto Oy:n yrittäjää Petri Muhosta. Kuvat käytiin ottamassa erittäin tuulisessa kelissä rautatiesillalla….
Anna ammattilaisen auttaa
Oman talon rakentaminen on usein ainutkertainen juttu. Ja jos ei ole alan ammattilainen, ei voi mitenkään edes tietää kaikista mahdollisista vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista….
Täyteläinen bouillabaisse
Tämä on ehdottomasti yksi herkullisimmista keitoista, joita olen koskaan syönyt. En muista, että olisin koskaan tehnyt itse bouillabaissea, mutta ainakin Marseillessa olen sitä…
Yksi kommentti artikkeliin “Ruisleipätalkoot Rantasalmella”
Itä-Savossa osataan leivänteko, jos en saanut anopin leipää ostin
Savonlinnan Sokerileipomon leipää, nämä säilyivät hyvinä ilman lisäaineita niin kauan kuin herkkua riitti!