Soihtuluistelu Punkaharjulla 4.3.
Julkaistu - Pia BehmPunkaharjulla järjestetään perinteinen Soihtuluistelu perjantaina 4.3. (huom muuttunut päivämäärä!) kello 18 – 21 välisenä aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tapahtuman ajaksi osa Punkaharjun retkiluistelureiteistä valaistaan ulkotulin ja jätkänkynttilöin. Näin me innokkaat luistelijat saamme nauttia tunnelmallisesta ja vähän normaalista poikkeavasta menosta Saimaan jäillä.
Tapahtuma on järjestetty jo useamman vuoden ajan, mutta itse en ole päässyt koskaan aikaisemmin paikalle. Olen vain ihastellut kavereiden laittamia kuvia maagisesta kuutamosta, hienosti valaistusta reitistä ja upeasta tunnelmasta. Niinpä olen aivan innoissani siitä, että tänä vuonna pääsen vihdoin itsekin mukaan.
Voin kertoa että odotukset ovat kovat. Luistelu on ehdoton suosikkiharrastukseni talvella ja kun siitä pääsee nauttimaan näin erikoisissa olosuhteissa niin eihän se voi olla kuin hienoa. Tarkoitus on jäädä Punkaharjulle yöksi, jolloin pääsee vielä aamullakin luistelemaan suoraan mökin pihasta.
Luistelureitin käyttö on tapahtuman aikana ilmaista ja radalle pääsee sekä Harjun portin että Kruunupuiston rannasta. Kummassakin rannassa on myös kahvila.
Nähdään Punkaharjulla!
Lue tarkemmat tiedot tapahtumasta Harjun Portin nettisivuilta.
10 hyvää syytä tulla talvilomalle Savonlinnaan
Savonlinna tunnetaan mahtavana kesäkaupunkina, mutta uskallan kyllä väittää, että tänne kannattaa suunnata askeleensa myös talvilomalla. Talvinen Saimaan järviluonto on huumaavan kaunis, ja tekemistä…
Oravi – leppoisaa lomailua Saimaalla
Oravi – tuo leppoisan ja aidon suomalaisen lomailun kotipesä Saimaalla. Oravissa ei hötkyillä, siellä nautiskellaan Saimaan parhaista paloista; upeasta järviluonnosta ja sen antimista,…
Pääsiäinen Savonlinnassa – rauhoittumista ja mukavaa tekemistä koko perheelle
Jos pääsiäissuunnitelmat ovat vielä auki, niin tässäpä muutama oivallinen lomavinkki juhlapyhiksi. Savonlinnan seutu tarjoaa aktiivilomailijalle paljon mukavaa tekemistä myös pääsiäisen aikaan. Retkiluistelureitit ovat…
Suuria tunteita Olavinlinnassa
Kun asuu Savonlinnassa ja tekee matkailujuttuja työkseen, on ihan selvää, että oopperasta muodostuu tärkeä osa elämää. Ensimmäinen oopperakokemukseni taisi olla joskus 18-vuotiaana. Muistan…
Rennon tyylikästä lomailua Loikansaaressa
Loikansaaren lomamökeillä vietät rennon tyylikästä kesälomaa. Mukavien mökkipuuhailujen ohessa kannattaa vierailla Suomen kesäkaupunki Savonlinnan keskustassa shoppaamassa ja fiilistelemässä kansainvälistä tunnelmaa. Loikansaari onkin mahtava…
Ihana joulu Savonlinnassa
Miltä kuulostaisi ihanan helppo, valmis joulu kauniissa Savonlinnassa? Savonlinnan seudun lomakylät ovat täyttyneet jo usean vuoden ajan joulumatkailijoista. Kaunis talvinen saimaalainen satumaailma houkuttelee…

