Taidekartano Johanna Oras valmistautuu kesään
Julkaistu - Pia BehmKävin viime viikolla jututtamassa Johanna Orasta ja kyselemässä millä mielin tämä ihanan eloisa taiteilija valmistautuu tulevaan juhlakesään. Johanna viettää nimittäin tänä kesänä 25-vuotista taiteilijajuhlaa, ja näyttää vahvasti siltä, että luvassa on taas ihan huikea näyttely Punkaharjun taidekartanossa 17.6. alkaen.
Juhlanäyttely Paloja paletin pinnalla tarjoaa mielenkiintoisen katsauksen Johannan uran eri vaiheisiin. Saamme kesän aikana ihastella upeita asetelmia, niitä joista Johannan ura aikonaan lähti liikkelle, koemme kuinka kallat muuttuivat kukista ihmishahmoiksi, koemme taiteilijanallen uudistumisen ja paljon paljon muuta mielenkiintoista. Lähes kaikki työt ovat kuitenkin uusia, ja Johanna onkin päässyt talven aikana verestämään vanhoja muistoja kun on antanut vanhoille tutuille aiheille uuden elämän.
Ensimmäiset kallat Johanna maalasi jo vuonna 1999. Aluksi kallat olivat vain kukkia maljakossa. Sieltä ne nousivat vähitellen viattomuuden symboliksi ja lopulta kallat saivat ihmishahmon muodon. Näistä kalla-aiheisista teoksista tulee varmasti yksi kesän suosikeista.
Näyttely on jaettu kolmeen osaan. Itse kartanossa on esillä taiteilijan tuotantoa, ateljeehen Johanna rakentaa näyttelyn, joka koostuu taiteilijan itsestään maalaamista kuvista ja uutena elementtinä on pihapiirin Pikku Villa, johon tulee esille Johannan upeita juhlapukuja tarinoiden kera.
Itselleni kiehtovin osa taidekartanoa on aina ollut Johannan ateljee. Se paljastaa taiteilijan sielunmaiseman ja on minusta Johannaa aidoimmillaan. Ateljeeseen on koottu omakuvia, koska niiden kautta Johanna näyttää meille myös luomisprosessin tuskallisen puolen. Mukana on myös Johannan ja Reijon tyttären Olivian kuvia.

Johanna ja Reijo ovat taas melkein koko kesän Punkaharjulla. Kun vierailette kartanossa, pyytäkää ihmeessä Johannaa tai Reijoa esittelemään teoksia. Lähes jokaisen teoksen takana on oma mielenkiintoinen tarina. Ja nämä tarinat täydentävät hienosti kokonaisuutta.

Kartanoon on rakennettu myös viehättävä myymälä, josta löytyy paljon kaikkea kivaa itselle ja vaikkapa viemisiksi. On erilaisia astioita, laukkuja, lautasliinoja, kravaatteja ja paljon muuta tyylikästä.

Taidekartano Johanna Oras avoinna 17.6. – 12.8.2018 joka päivä kello 10 – 18. Vapaa pääsy.
Oravi – leppoisaa lomailua Saimaalla
Oravi – tuo leppoisan ja aidon suomalaisen lomailun kotipesä Saimaalla. Oravissa ei hötkyillä, siellä nautiskellaan Saimaan parhaista paloista; upeasta järviluonnosta ja sen antimista,…
Risteily, hyvää ruokaa ja suuren urheilujuhlan tunnelmaa
Lauantaina 8.8. Olavinlinnan oopperanäyttämö muuttuu kuumaksi nyrkkeilykehäksi. Luvassa on todellista suuren urheilujuhlan tuntua kun suomalaiset ja kansainväliset nyrkkeilijät WBC-liiton hallitseva maailmanmestari Eva Wahström…
Juhannus Savonlinnassa
Juhannuksena suomalaiset siirtyvät perinteisesti rannoille, saunovat ja grillaavat, ihastelevat kokkoa ja pistävät jalalla koreasti. Ja mikäpä voisikaan olla tätä tarkoitusta varten parempi paikka…
Jännittäviä hetkiä Sahanlahden pakopelihuoneessa
Seisomme jännittyneinä Sahalanlahden museon tiloissa ja kuuntelemme tarkalla korvalla opastusta tulevaa seikkailua varten. Yhtäkkiä puhelin soi. Tuijotan puhelinta ihmeissäni, mutta pakkohan siihen on…
Panimokierros Waahto Breweryssa
Paikat hohtavat siisteyttään kun astumme sisään Waahto Breweryn pieneen panimoon. Ilmasta voi hädin tuskin aistia vienon oluen tuoksun. Puhtaus on puoli ruokaa -sanonta…
Hyvää mieltä ja estetiikkaa Loikansaaressa
Kodikkuus, lämpö, perinteet ja aito välittäminen. Niistä syntyy Loikansaaren Lomamökkien sielu. Mitä lähemmäksi Loikansaarta pääsen, sitä suuremman lämmön tunnen. Tunne alkaa siitä kun…
