Lassen lihapullaborssi
Julkaistu - Pia BehmMeillä on ollut jo jonkin aikaa tapana keitellä maanantaisin keitto, josta riittää koko alkuviikoksi. Tällä viikolla päätettiin tehdä pitkästä aikaa kunnon borssikeitto. Pohjana käytettiin eiliseltä jäänyttä karitsan paistilientä, mutta laitan tähän kuitenkin sellaisen ohjeen, jonka voi tehdä vaikka ei mitään valmista lientä olisikaan käytettävissä.
Borssikeitto on muuten yksi suosikkikeitoistamme. Erityisen herkullista siitä tulee aina kun saadaan pietarilaisen ystävämme äidiltä hänen itse tekemäänsä keittopohjaa. Mutta hyvää tulee kyllä näinkin.
Lihapullaborssi
3 suurehkoa punajuurta
2 porkkanaa
Puolikas kaali
1 punasipuli
3 rkl tomaattipyrettä
2 l lihalientä
2 laakerinlehteä
Mustapippureita
2 rkl valkoviinietikkaa
(suolaa)
400 g naudan jauhelihaa
Suolaa
Pippuria
Timjamia
Smetanaa
Raasta punajuuret ja porkkanat ja siivuta kaali ja punasipuli. Kuullota ainekset isossa kattilassa reilussa öljyssä. Lisää kasvisten sekaan tomaattipyree ja jatka kuullottamista vielä hetki. Lisää mausteet ja etikka. Anna kiehua hiljalleen noin 45 minuuttia. Lisää tarvittaessa suolaa.
Mausta jauheliha ja tee taikinasta pieniä pyöryköitä. Laita pyörykät keiton sekaan. Keitä viitisen minuuttia eli sen verran että lihapullat kypsyvät. Nauti keitto smetanan kanssa, joka todella kruunaa keiton. Seurana maistuu myös ruisleipä.
Muikkupannu
Tästä ei oikeastaan enää muikku paremmaksi muutu. Muikut muhivat voin ja sinihomejuuston seoksessa ihanan maistuviksi herkkupaloiksi. Voita ei siis missään nimessä kannata jättää…
Tuunattu tiramisu
Eilen vietimme ystävien kanssa italialaista iltaa, ja mitäpä sitä muuta italialaista osaisi tehdä jälkiruuaksi kuin tiramisun. Perinteisesti olen tehnyt tiramisun ilman mitään sen…
Lämmin kanttarelli-perunasalaatti
Kanttarellit ovat tänä vuonna tosi pieniä. Toisaalta se on aika hyväkin juttu, sillä pienet kanttarellit ovat maukkaimpia ja ne voi käyttää kokonaisina. Näin…
Ginimarinoitu hirvipaisti
Nyt on taas sellainen vaihe menossa, että tekee koko ajan mieli kehitellä uusia reseptejä. Johtuisiko vaikka siitä, että uusi kirja on otettu työn…
Kylmäsavulohitartar
Olen tänään maannut koko päivän flunssassa kotona, eikä ruoka ole suuremmin kiinnostanut. Jääkaapista sattui löytymään paketti kylmäsavulohta, jonka päiväys oli menossa umpeen ja…
Muhammara – syyrialainen paprikatahna
Vaikea sanoa löytyykö maailmasta maukkaampaa tahnaa kuin syyrialainen paprikatahna muhammara. Tahna saa paprikan lisäksi makunsa saksanpähkinästä ja lämpimistä mausteista. Jos googlaat muhammara, löydät…
