Lähiruokaa ja lämmintä palvelua linnan kupeessa
Julkaistu - Pia BehmMinulle paras hetki Savonlinnan alkukesässä on se, kun keskustan lukuisat terassiravintolat avaavat pitkän talven jälkeen ovensa. Tuntuu, että Savonlinna herää henkiin, ja on ihan pakko lähteä istuskelemaan ulos ja testaamaan ravintoloiden uudet menut.
Oma ehdoton kesäinen suosikkialueeni Savonlinnassa on Linnakatu ja Olavinlinnan seutu. Keskiaikainen linna henkii vaikuttavaa tunnelmaa ja Riihisaaren museoalue on laitettu siistiin kuntoon. Alueella on ihan erilainen rauha kuin kaupungin keskustassa. Linnan liepeillä on useampikin ravintola, mutta oma suosikkini on tunnelmallisessa vanhassa puutalossa sijaitseva Linnakrouvi.
Ravintolakokemus kaikille aisteille
Olavinlinnan läheisyys ja vanhan puutalon luoma miljöö ovat jo sinällään vaikuttava kokemus, mutta kun siihen yhdistää hyvän ruuan ja aivan loistavan palvelun, niin eipä voi ihminen enää paljon muuta toivoa.
Linnakrouvissa käytetään paljon lähiruokaa, ja erityisesti kalan rooli on suuri. Itse ajattelen jopa niin, että lähiruuan kunnioittaminen ja ruuan alkuperän esilletuominen on hyvää asiakaspalvelua. Ja hyvää palvelua on myös se, että Linnakrouvissa asiakas elää ravintolakokemusta kaikilla aisteillaan: sen lisäksi että annokset ovat maistuvia, ovat ne myös erittäin kauniita. Niin kauniita, ettei aina oikein raaskisi syödäkään.
Asiakkaasta välitetään aidosti
Olemme usein pohtineet ystävien kanssa, että vaikka ravintolassa olisi kuinka hyvä ruoka tahansa, sen voi pilata huonolla palvelulla. Tätä vaaraa ei Linnakrouvissa ole, siellä asiakas kohdataan aidolla lämmöllä ja pidetään huoli siitä, että asiakas poistuu ravintolasta hyvällä mielellä ja onnellisena.
Pääsin myös vilkaisemaan Linnakrouvin asiakaspalautteita ja täytyy sanoa, että minä en ole ainoa, joka on ihastunut tämän paikan ruokaan, tunnelmaan ja palveluun. Useassa palautteessa erityiskiitokset lähtevät juuri asiakaspalvelijoille, jotka ovat ihastuttaneet ystävällisyydellään ja asiantuntemuksellaan. Vai mitäs sanotte tästä: ”Ruoka ja palvelu oli loistavaa. Kaikki mahdolliset toiveet huomioitiin välittömästi. Haluan välittää erityiskiitokset meitä palvelleelle nuorelle herralle. Oli myös pikantti säväys, että hän kertoi aina annokset tuodessaan mitä jokaiselle oli tarjolla”.
Kesää ja Linnakrouvin avautumista odotellen.
Yhteistyössä: Linnakrouvi
Ihastuneita huokauksia Linnakrouvissa
Aloitetaanpas tällä kertaa postaus siitä, mihin me Linnakrouvissa eilen lopetimme. Olin eilen Linnakrouvissa pitkällä lounaalla pietarilaisen ystäväni kanssa, ja jälkiruuan kohdalla hän totesi:…
Linnakrouvi – tyylillä linnan kupeessa
Mitäpä olisi Savonlinnan kesä ilman hyvää ruokaa ja tunnelmallisia kesäravintoloita. Yksi Savonlinnan kesäravintoloiden ehdoton helmi on Olavinlinnan vieressä sijaitseva viehättävä Linnakrouvi, joka tunnetaan…
Linnakrouvin elämykset
Käytiin eilen Linnakrouvissa syömässä. Pöytä oli varattu jo hyvän aikaa sitten, sillä tiesin että Jyrki Anttila esiintyisi ruokailun lomassa. Minusta on upeata, että…
Herkuttelua Olavinlinnan kupeessa
Tänään päästiin vihdoin herkuttelemaan Olavinlinnan vieressä sijaitsevaan Linnakrouviin. Tykkään tosi paljon Linnakrouvin tunnelmasta, varmaan juuri siksi että vanhat talot ovat lähellä sydäntäni. Ja…
Makujen sinfoniaa ja oopperan sulosointuja heinäkuussa
Tänä kesänä ei tarvitse mennä oopperaan saakka nauttiakseen upeista ja korkeatasoisista oopperaesityksistä. Olavinlinnan kupeessa sijaitseva Linnakrouvi tarjoilee nimittäin asiakkailleen mahtavan kattauksen laadukasta oopperamusiikkia…
Vuosi Saimaalla -kirja nyt myynnissä
Savonlinnassa, Pihlajaveden saaristossa kuvattu ja tehty Vuosi Saimaalla -kirja on nyt ilmestynyt. Vuosi Saimaalla on tekijöiden tarina Saimaasta, jokapäiväisestä elämästä tämän upean ja monisäikeisen…
Ripaus luksusta kansallismaisemassa
Yksi Savonlinnan seudun viehättävimmistä majoituskohteista on Punkaharjulla, Kruunupuiston yhteydessä sijaitseva Huvila Urhola. Urhola on nostalginen, jugend- tyyliä edustava huvila, jossa yhdistyvät yksityisyys ja…
Pirun hyvä maalaamaan
Johanna Oras on julkaissut tänä keväänä uuden kirjan ”Pirun hyvä maalaamaan”. Kirja on upea kattaus Johannan tuotantoon vuosilta 2006 – 2015. Samalla se…
Näkemisen iloa Juvan Optiikasta
Näkemisen iloa kaikille Juvan Optiikkasta Savonlinnassa, Juvalla ja Rantasalmella. Juvan Optiikan mukava yrittäjäperhe Merja ja Hannu Mennander sekä Tanja Skytte ja Linda Falk…
Kesäinen piknikretki Sulkavalle
Ihana lämmin tuulenhenkäys osuu laiturille, kun levitämme eriväriset filttimme vierekkäin Telakanavan pohjoispuolen laiturille. Aurinko paistaa korkealta ja laineet liplattavat mukavasti vasten laituria ja…
Tehotiimi Punkaharjulla
Jälleen kerran hauska Tehotiimi-kisailu Punkaharjulla takana. Tästä ei kyllä enää voi helpommalla järjestää henkilöstön virkistyspäivää. Punkaharju Resortin väki oli miettinyt kaikki valmiiksi, meidän…

Yksi kommentti artikkeliin “Lähiruokaa ja lämmintä palvelua linnan kupeessa”
On ihan liian kauan siitä kun viimeksi pääsin käymään Savonlinnassa.
Minulla on ihania muistoja Savonlinnasta ja Oopperajuhlista. Kunpa pääsisikin pian uudestaan! Ateria Linnankrouvissa olisi
varmasti ohjelmassa!