Metsäsieni-lihapiirakka

Julkaistu -

Minulla on sellainen positiivinen ongelma, että melkein kaikki viime syksynä kerätyt metsäsienet ovat vielä käyttämättä. En oikeastaan ymmärrä kuinka tässä on päässyt näin käymään, sillä olen suuri sienten ystävä. Äitini alkoi tänään uhkailemaan, että hän ottaa sienet itselleen, ellen aio niitä käyttää, ja niinpä oli ihan pakko kehitellä joku sieniresepti.

Mieleeni pulpahti äitini tekemä loistava lihapiirakka ja jäin miettimään, että jos tekisinkin samalla ohjeella sienipiirakan. Hetken harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin siihen, että käytän täytteessä sekä sieniä että jauhelihaa ja muokkaan vielä sekä taikinaa että täytettä hieman. Ja voi pojat että tulikin hyvä piirakka.

Metsäsieni-lihapiirakka

Kuori

2,5 dl maitoa
1 pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rlk fariinisokeria
6 dl vehnäjauhoja
1 dl karkeita ruisjauhoja
100 g voita

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja kaada joukkoon sulatettu voi. Lisää suola ja fariinisokeri. Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja lisää jauhot nesteeseen. Sekoita hyvin ja anna taikinan nousta reilu puoli tuntia.

Täyte

Jauhelihaa
Suolaa
Pippuria
1 rkl sesamöljyä

Suolasieniä

Kevätsipulia

3 dl keitettyä puuroriisiä

1 dl kermaviiliä

Keitä puuroriisi. Keitä suolasienet, kuivaa ne hyvin ja silppua pieneksi silpuksi. Paista jauheliha ja mausta suolalla, pippurilla ja sesamöljyllä. Silppua sipulit varsineen. Laita täytteen aineet kulhoon, lisää kermaviili ja sekoita hyvin. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Kauli reilu puolet taikinasta lähes uunipellin kokoiseksi levyksi. Nosta levy leivinpaperilla päällystetylle pellille. Kauli lopputaikina kanneksi. Nosta kansi täytteen päälle. Käännä pohjalevyn reunat kansilevyn päälle. Ummista haarukalla. Voitele pinta munalla ja pistele haarukalla reikiä pinnalle. Paista 190 asteessa reilut 20 minuuttia.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kunnon lihapullat

Tunnustan, että olen tosi kranttu jauhelihan suhteen. Kaupasta ei ole enää pitkään aikaan saanut kunnollista jauhelihaa, vaan kaikki on enemmän tai vähemmän vetistä…

Näytä lisää

Mehukas saslik

Eilen tehtiin pitkästä aika saslikia. Saslikin ohjeita on varmasti yhtä monta kuin tekijääkin, ja itsekin on tullut kokeiltua monenlaista reseptiä. Löysin sattumalta lähikaupasta…

Näytä lisää

Muhammara – syyrialainen paprikatahna

Vaikea sanoa löytyykö maailmasta maukkaampaa tahnaa kuin syyrialainen paprikatahna muhammara. Tahna saa paprikan lisäksi makunsa saksanpähkinästä ja lämpimistä mausteista. Jos googlaat muhammara, löydät…

Näytä lisää

Kuusenkerkkäpesto

Kielen päällä maistuu metsä. Puhdas, selkeä ja aito suomalainen maku. Maku, joka on minulle ihan uusi. En ole nimittäin koskaan aikaisemmin tehnyt mitään…

Näytä lisää

Kuhakvenellit rapukastikkeessa

Pumpulinkeveät kuhakvenellit ja ihanan umaminen rapukastike kelpaisivat hienommankin illallisen alkupalaksi. Me teimme rapukastikkeen itse pyydetyistä ravuista, mutta yhtä herkullinen kastike tulee kaupan pakastealtaasta…

Näytä lisää

Helpot yön yli sämpylät

Meillä syödään nykyisin varmaan enemmän itsetehtyä leipää kuin kaupasta ostettua. Hapanjuurileipää tulee paisteltua suht usein, mutta koska juurella leivän teko kestää muutaman päivän,…

Näytä lisää