Hirviburger
Julkaistu - Pia BehmItsetehty hampurilainen on kyllä mainiota herkkua. Eilen päätin pitkästä aikaa, että tänään on burgerpäivä ja kaivelin pakastimesta paketin hirven paistista jauhettua jauhelihaa. Ja niinhän se vaan on, että jos burgerissa on kunnon pihvi, niin paljon muuta ihmeellistä ei tarvitakaan. Hirvenliha on jo itsessään erittäin herkullista, mutta tällä kertaa päätin buustata sitä hieman kuivatulla nokkosella. En ole aikaisemmin käyttänyt hirvenlihaa ja nokkosta yhdessä, mutta tämä kokeilu osoittautui oikein onnistuneeksi. Nokkonen teki hirvenlihasta entistäkin maukkaaman.
Pihvit
500 g hirven jauhelihaa
1 kananmuna
Vuorisuolaa
Viispippuria
1 – 2 rkl Heikkilän kuivattua nokkosta
Lisää mausteet ja kananmuna jauhelihan sekaan ja sekoita taikina kunnolla sekaisin. Tee taikinasta märillä käsillä ensin tasaisia palloja ja painele ne kauniiksi pihveiksi. Paista pihvit pannulla. Hirvenliha on niin hyvää, että se kannattaa jättää hieman mediumiksi. Näin maku pääsee parhaiten oikeuksiinsa.
Muut ainekset
Sämpylöitä
Salaattia
Tomaatteja
Punasipulia
Auran kurkkumajoneesia
Leikkaa sämpylät kahtia ja paista puolikkaat pannulla. Leikkaa sipuli renkaiksi ja tomaatti viipaleiksi. Laita lautaselle sämpylän toinen puolikas. Lisää päälle hieman majoneesia, salaattia, jauhalihapihvi ja lopuksi sipulirenkaita ja tomaattiviipaleita. Laita sämpylän toinen puolikas hampurilaisen päälle.
Lammasta ja tatteja paistinkivellä
Ostettiin viime syksynä sellainen kivi, jota lämmitetään puoli tuntia 250 asteisessa uunissa. Sen jälkeen kivi nostetaan kahden pienen tulen päälle niin että se…
Herkulliset ribsit
Ribsit on yksi meidän suosikkiherkkuja, ja niitä tuleekin tehtyä aika usein, etenkin näin kesällä. Useampikin henkilö on pyytänyt minulta tätä ohjetta, niin tässä…
Muikku-mätileipänen
Ihana alkupalavinkki muikusta ja muikunmädistä. Leipäset voi tarjoilla erikseen tai niistä voi rakentaa sydämenmuotoisen kokonaisuuden. Valitse itse. Muikunmätiä Punasipuli Kermaa Suolaa ja pippuria…
Hapanjuurileipä
Kenellekään lähipiirissäni ei ole varmastikaan jäänyt epäselväksi, että olen täysin hurahtanut hapanjuurileivän leivontaan. Leivontaharrastusta on takana vajaa vuosi, ja nyt alkaa pikku hiljaa…
Georgialaiset hatsapurit
Sain viime kesänä päähäni, että haluan tarjota 50-vuotisjuhlillani georgialaista ruokaa. Ja geogialaisia juhliahan ei voi luonnollisesti järjestää ilman hatsapureja. Niinpä alkoi armoton täydellisen…
Tatinin tätien omenatorttu
Tarte Tatin eli ranskalainen omenatorttu on Tatinin neitien keksintöä. Neidit kuuluivat kuulema aatelisperheeseen, mutta kun perheen omaisuus loppui, he elättivät itsensä leipomalla ja…
