Ihanan murea karitsan kulmapaisti

Julkaistu -

Karitsan kulmapaisti taitaa olla melko vähän käytetty ja ehkä jopa aliarvostettu osa karitsaa. Meilläkin on ollut tapana tilata pääasiassa karetta, kyljyksiä tai fileitä, mutta onneksi Putkisalon kartanon isäntäväki tarjosi kerran testiin pari pientä kulmapaistia. Sen jälkeen ollaan tilattu tätä helppoa herkkua ihan säännöllisesti. Paisti on todella helppo valmistaa, sillä se muhii itsekseen uunissa 3 – 4 tuntia. Liemiä voi tehdän monenlaisia ja liemestä saa tehtyä helposti maukkaan kastikkeen. Tänään testattiin taas vähän uudenlainen liemi, ja voi että tästä tulikin herkullista.

Karitsan kulmapaisti

2 pientä kulmapaistia
1 l vettä
2,5 dl soijaa
1 dl ruokokidesokeria
1 rkl piparjuuritahnaa
4 valkosipulinkynttä
Suolaa
Pippuria

Kuori valkosipulit ja murskaa kynnet veitsen terällä. Laita kattilaan vesi, soija, sokeri, piparjuuri ja valkosipulinkynnetä. Kiehauta nopeasti. Paista paisteihin ruskea pinta uunivuoassa. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada mausteliemi paistien päälle. Hauduta paisteja kannen alla 130 asteessa noin kolme tuntia.

Maukkaasta liemestä kannattaa ehdottomasti tehdä kastike. Laita haluamasi määrä lientä kattilaan ja anna kiehua niin pitkään, että kastikkeesta on jäljellä noin puolet. Jos kastike ei mene kunnolla kasaan, lisää siihen pieni määrä kylmään veteen sekoitettuja perunajauhoja. Meillä sattui olemaan jääkaapissa edelliseltä päivältä jäänyt sitruunadippi, ja se täydensi mahtavasti tätä kokonaisuutta.

Näitä herkullisia kulmapaisteja voi tilata Putkisalon kartanon nettisivujen kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tomaatti-kookoskeitto

Käytiin viime viikolla Lahdessa syömässä erittäin mielenkiintoisessa ravintolassa nimeltään Popot. Siellä yksi osa alkuruokakokoelmaa oli todella maukas tomaatti-kookoskeitto. Tänään päätin kokeilla kuinka tuollainen…

Näytä lisää

Porkkanasämpylät

Teen tällä samalla ohjeella välillä leipää ja välillä sämpylöitä. Kumpikin toimii yhtä hyvin. Leipä on uunissa puolisen tuntia, sämpylät hieman vähemmän aikaa. 1…

Näytä lisää

Mehukas saslik

Eilen tehtiin pitkästä aika saslikia. Saslikin ohjeita on varmasti yhtä monta kuin tekijääkin, ja itsekin on tullut kokeiltua monenlaista reseptiä. Löysin sattumalta lähikaupasta…

Näytä lisää

Maukkaat hirvinyytit

Tänään yhdisteltiin lähiruokaa ja vietnamilaisen keittiön juttuja, ja tästä syntyi mainiot hirvinyytit. Nyyttien raaka-aineena on hirvenlihan lisäksi riisipaperi ja oman maun mukaan erilaisia…

Näytä lisää

Porkkanasipsit

Porkkanasipsit on kertakaikkisen mainio lisuke sekä kalalle että lihalle. Maistuu tosi hyvälle ja näyttää kauniille, ja mitäpä sitä lisukkeelta muuta voi toivoa. Tein…

Näytä lisää

Lämmin kanttarelli-perunasalaatti

Kanttarellit ovat tänä vuonna tosi pieniä. Toisaalta se on aika hyväkin juttu, sillä pienet kanttarellit ovat maukkaimpia ja ne voi käyttää kokonaisina. Näin…

Näytä lisää