Ihanan rentouttava intialainen päähieronta

Julkaistu -

”Laita silmät kiinni ja hengitä oikein syvään nenän kautta.” Teen työtä käskettyä ja tunnen heti kuinka alan rentoutua. Olen Spa Hotel Casinon hoitolan tiloissa, jossa Kyyhkylän osaava väki tarjoaa asiakkaille mukavia tapoja rentoutua. Tämän intialaisen päähieronnan lisäksi yksi suosituimpia rentouttavia hoitoja on kuumakivihieronta.

Intialainen päähieronta alkaa superkireistä hartioistani ja etenee pikku hiljaa päätä kohti. Tunnen kuinka alan hengittää hoitajan kanssa saman tahtiin. Kuulen että osa asiakkaista haluaa puhua hoidon aikana, toiset haluavat olla hiljaa ja rentoutua. Minä kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään. En voisi kuvitellakaan puhuvani, sillä haluan vain pitää silmät kiinni ja nauttia rennosta tunteesta, joka hiipii pään lisäksi myös muuhun kroppaan.

Tuntuu kuin leijuisi jossain ihan muualla. Ensimmäistäkään työasiaa ei pyöri päässä. Hieronta kestää puolisen tuntia, ja loppuvaiheessa alkaa jo miettiä, että ei kai tämä vaan vielä lopu. Mutta loppuu se, ja jättää ihmisen niin täydellisen rentoon tilaan, että olisi ihana päästä vain nukkumaan.

Linnunlaulua ja laineen liplatusta taustalle?

Tärkeä osa intialaista päähierontaa ja rentoa kokemusta on intialainen musiikki. Hoidon jälkeen ryhdyttiin miettimään, että kesäaikaan olisi tosi mahtavaa jos tämän hieronnan voisi viedä ulos, Kasinonsaarten upeisiin maisemiin. Taustamusiikkina olisikin laineen liplatusta ja linnun laulua. Johan olisi ainutlaatuinen elämys. Vai mitä sanotte?

Hoitolasta muistutetaan että kun tulee Casinolle lomalle, kannattaa hoidot aina varata etukäteen. Näin niitä varmasti on saatavilla. Sanoisin, että aika mahtava tapa aloittaa loma on ottaa joku oikein rentouttava hoito ja unohtaa arjen kiireet ja askareet. Kunnon rentoutumisen jälkeen sitä on kuin uusi ihminen ja saa varmasti lomasta enemmän irti. Kokeile vaikka.

Yhteistyössä: Spa hotel Casino

Savonlinna

Luontolomalla keskellä kaupunkia

Savonlinnassa luonto ja vesi ovat läsnä oikeastaan kaikkialla. Menitpä päiväkävelylle, shoppailemaan, ravintolaan tai teatteriin, olet aina tavalla tai toisella luonnon kanssa tekemisissä. Aika…

Näytä lisää
Savonlinna

Casinon Gastrossa maistuu rouhea lähiruoka

Jos haluat nauttia kunnon hampurilaisesta, niin tässä sinulle sellainen. Ihan samanlaista ei löydy mistään, sillä kaikki Casinon Gastron hampurilaisen osat tehdään itse. Briossi…

Näytä lisää
Savonlinna

Lähiruokaa Casinolla

Tiesittekö, että Casinolla on jo pidemmän aikaa panostettu lähiruokaan? Sitä mukaa kun sopivia pientuottajia löytyy, otetaan valikoimiin uusia raaka-aineita. Uusimpana tuttavuutena Casinon keittiössä…

Näytä lisää
Savonlinna

Joululahjaksi elämyksiä Savonlinnassa

Jokavuotinen pulma alkaa taas nostaa päätään; mitä ihmettä lahjaksi ihmiselle jolla on jo kaikkea? Yksi hyvä vaihtoehto voisi olla elämyslahja, jonka saaja muistaa…

Näytä lisää
Savonlinna

Casino Tower – elämyksellistä elämää ja lomaa Saimaan rannalla

Haluaisitko asua tai viettää lomaa Suomen upeimman kesäkaupungin keskustassa, sinisenä kimaltelevan Saimaan rannalla? Aamuauringon säteet herättävät sinut hellästi, ja kun avaat silmät, siintää…

Näytä lisää
Savonlinna

Parasta Savonlinnassa -blogin lanseerausjuhlat

Ihan kertakaikkisen mahtava fiilis, sillä Parasta Savonlinnassa -blogi on nyt kolmen kuukauden työn jälkeen vihdoin auki. Toki työ jatkuu entistä kovempana, mutta on…

Näytä lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Punkaharju

Muoti ja kauneus kuuluvat kaikille

Ulkona pauhaa syksyinen tuuli ja sade. Kruunupuiston kauniisti somistetussa ravintolasalissa on sitä vastoin poikkeuksellisen lämmin ja odottava tunnelma. Onhan alkamassa Kruunupuiston kuntoustoiminnan 50-vuotisen…

Näytä lisää
Savonlinna

Savonlinnalainen superfood

Pyysin yhtenä päivänä Facebookissa ystäviäni kuvailemaan lörtsyä kolmella sanalla. Savonlinnalaiset kuvailivat tätä legendaarista herkkua mm. seuraavasti: ”nopea maistuva savonlinnalainen lounas”, ”rapea runsas ja…

Näytä lisää
Savonlinna

Tervetuloa kierrätyksen ihmeelliseen maailmaan

Enpä tiennytkään kuinka monipuolista toimintaa onkaan jo 26 vuotta Savonlinnassa olleella nk. Kierrätyskeskuksella. Savonlinnan Toimintakeskus Ry:llä isompi Kierrätysmyymälä osoitteessa Pohjolankatu 6 ja toinen…

Näytä lisää
Savonlinna

Päivä tai miksei parikin kansallismaisemassa

Savonlinnan lomaan kannattaa ehdottomasti yhdistää päivä upeassa kansallismaisemassa Punkaharjulla. Kansalliskirjailijamme Zakari Topeliuskin kirjoitti jo aikanaan: ”Varmaa vain on, että olkoonpa ilta tahi aamu,…

Näytä lisää
Savonlinna

Väriä, muotoa ja persoonallista tyyliä Juvan Optiikasta

Väriä, muotoja ja persoonallista tyyliä uusiin silmälaseihin – tätä kaikkea löytyy Juvan Optiikasta. Juvan Optiikan Savonlinnan, Juvan ja Rantasalmen myymälöissä on nyt runsaasti kevään…

Näytä lisää

Mehukas saslik

Eilen tehtiin pitkästä aika saslikia. Saslikin ohjeita on varmasti yhtä monta kuin tekijääkin, ja itsekin on tullut kokeiltua monenlaista reseptiä. Löysin sattumalta lähikaupasta…

Näytä lisää